Lapsi-, perhe- ja nuorisotyöhön 117 miljoonaa veikkausvoittovaroja - näin rahaa jaettiin Pohjois-Karjalaan
Nyroos-Seppänen työskentelee Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksessa (STEA). Se on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkauksen pelien tuotoista sosiaali- ja terveysjärjestöille kohdistuvia avustuksia.
"Lapsi- ja perhejärjestöjen avustustoiminnassa on uusina ajankohtaisina teemoina nousseet esimerkiksi lasten ja erityisesti sijoitettujen lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa. Heidän kokemusasiantuntijuutta arvostetaan ja hyödynnetään aikaisempaa enemmän", Nyroos-Seppänen sanoo.
Avustustoiminnassa näkyy myös monimuotoisten perheiden äänen vahvistuminen esimerkiksi erilaisessa edunvalvonta- ja vertaistoiminnassa. Myös perheille suunnattu matalan kynnyksen tuki erilaisissa elämän nivelvaiheissa on aikaisempaa yleisempää.
Lapsi- ja perhejärjestöille sekä nuorisotyöhön 117 milj. euroa Veikkauksen tuotoista
Kuntien ja kaupunkien lisäksi lukuisilla järjestöillä on merkittävä rooli työssä lapsien ja nuorten kanssa. STEAn kautta on tänä vuonna Veikkauksen pelien tuotoista mennyt lapsi- ja perhejärjestöille avustuksia 35 miljoonaa euroa ja erityistä tukea tarvitseville nuorille 27 milj. euroa. Suurimpia avustuksensaajia ovat Ensi- ja turvakotien liitto, Pelastakaa lapset ry ja Mannerheimin lastensuojeluliitto.
Opetus- ja kulttuuriministeriö puolestaan tukee nuorisotyötä tänä vuonna 55 miljoonalla eurolla Veikkauksen pelien tuotoista. Nuorisotyössä painotetaan nuorten osallisuutta ja elämänhallintaa sekä nuorten kasvu- ja elinoloja. Veikkauksen pelien tuotoista saatavilla avustuksilla tuetaan nuorisoalan järjestöjen, osaamiskeskusten ja nuorisokeskusten toimintaa sekä nuorten työpajatoiminnan kehittämistä ja etsivää nuorisotyötä.
Pohjois-Karjalassa toimivien järjestöjen avustuksia lapsi-, nuoriso- ja perhetyöhön Veikkauksen pelien tuotoista 2018
STM
• MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON JÄRVI-SUOMEN PIIRI RY 279 000
•
• POHJOIS-KARJALAN ENSI- JA TURVAKOTI RY 151 000
• JOENSUUN SEUDUN ERILAISET OPPIJAT RY 172 600
• JOENSUUN SEUDUN NUORISOASUNTOYHDISTYS RY 52 000
OKM
• NUORISOKESKUS HYVÄRILÄ 778 000
• KUNTIEN JA KAUPUNKIEN VALTIONOSUUDET NUORISOTOIMEEN
• YLI 1/4 ETSIVÄN NUORISOTYÖN AVUSTUKSISTA
• PAIKALLISET 4H-YHDISTYKSET
Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Riitta Nissi, p. 040 776 1459, riitta.nissi@veikkaus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Eurojackpotissa perjantaina 50 miljoonaa euroa - tässä tiistain rivi ja voitot23.12.2025 22:39:50 EET | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnasta ei löytynyt kierroksella 52/2025 täysosumia. Perjantaina potissa on tarjolla noin 50 miljoonaa euroa.
Loton potti nousee 11,5 miljoonaan euroon20.12.2025 22:40:57 EET | Tiedote
Lotossa ei lauantaina löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi viikolla tarjolla on jo 11,5 miljoonaa euroa. Illan suurimmat voitot matkasivat Varsinais-Suomeen ja Pohjois-Pohjanmaalle.
Kaikkien aikojen suurimman voiton yksi osuus meni Siilinjärvelle – voittaja oli pari päivää tietämätön voitostaan20.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Keskiviikkona osui Suomeen maamme kaikkien aikojen suurin Vikingloton voitto. Lähes 16,7 miljoonan euron suuruinen voitto osui helsinkiläismiehen laatimaan porukkapeliin, jonka osallistujia oli pitkin maata. Myös Siilinjärvelle osui yksi voitoista.
Eurojackpotin potti nousee 39 miljoonaan euroon19.12.2025 22:30:53 EET | Tiedote
Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa (kierros 51/2025) ei löytynyt täysosumia, joten potti kohoaa. Ensi tiistaina Eurojackpotin potti nousee noin 39 miljoonaan euroon. Suomeen osui yksi hieman alle 160 tuhannen euron 5+0 voitto.
Ässä-arvan päävoiton napannut: ”Se oli ihan hirveää”19.12.2025 14:29:02 EET | Tiedote
Viime elokuussa Lohjan K-Market Landenissa ostetusta Ässä-arvasta paljastui 100 000 euron päävoitto. Vielä muutaman kuukaudenkin jälkeen voittaja kertoo, ettei vieläkään oikein käsitä, että nyt on rahaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme