Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Lapsia suojellaan yhteistyössä – kouluilla tärkeä rooli

Jaa
Yhteinen lasten suojelu vaatii koulun ja lastensuojelun työntekijöiltä entistä tiiviimpää yhteydenpitoa, painottaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Opettajien sekä muiden lasten ja nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten on mahdollisimman matalalla kynnyksellä otettava yhteyttä lastensuojeluun, jos lapsesta herää huoli.

- Lapsen kannalta on tärkeää, että ammattilaiset pystyvät riittävän varhain arvioimaan hänen tilanteensa ja palveluntarpeensa. Tämän vuoksi kynnystä lastensuojeluilmoituksen tekemiseen on pyritty madaltamaan, sanoo Talentian erityisasiantuntija Alpo Heikkinen.

Esimerkiksi opettajilla on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus viipymättä, jos huolestuu lapsesta. Ilmoitusta ei voi tehdä anonyymisti, sillä opettajilla on ilmoitusvelvollisuus. Huoltajalla ja lapsella on oikeus tietää, kuka ilmoituksen on tehnyt.

Jos ei ole varma, pitääkö ilmoitus tehdä, voi neuvoa kysyä lastensuojelusta kertomatta lapsen henkilöllisyyttä. Ilmoitusvelvollisuuden voi myös täyttää ottamalla yhteyttä sosiaalihuoltoon yhdessä lapsen tai hänen huoltajansa kanssa.

Lastensuojeluilmoituksen tekeminen kuuluu opettajien ammattitaitoon

- Vuoropuhelun koulun ja lastensuojelun välillä on tärkeää toimia hyvin. Opettajien on myös syytä muistaa, että lastensuojeluilmoituksia pitää tehdä uudestaan, jos lapsen tilanne pysyy huolestuttavana eikä osoita paranemisen merkkejä. Ja aina voi soittaa lastensuojeluun ja kysyä, miten lapsen asia edistyy, Heikkinen sanoo.

Lastensuojeluilmoituksen tekeminen kuuluu osaksi opettajien ammattitaitoa. Rehtorien pitää huolehtia siitä, että opettajilla on tähän selkeät toimintaohjeet.

- Asiasta voidaan tarvittaessa järjestää koulutusta yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Myös oppilashuoltoryhmissä voidaan yleisesti käsitellä ilmoitusten tekemistä, Heikkinen sanoo.

Heikkinen kuitenkin muistuttaa, että lastensuojelulain mukaan lastensuojeluviranomaisille ei synny velvoitetta raportoida salassa pidettävää tietoa muille lapsen kanssa työskenteleville ammattilaisille.

Viranomaiset harkitsevat tapauskohtaisesti, minkä verran lapsen edun näkökulmasta tarvitaan moniammatillista yhteistoimintaa ja informaation jakamista yhteistyökumppaneille ja läheisille lain asettamilla reunaehdoilla.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI

Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi

Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Talentia painottaa vahvempaa integraatiota neuvolan, opiskeluterveydenhuollon ja sosiaalihuollon välillä27.6.2025 11:51:15 EEST | Tiedote

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää tärkeänä, että neuvola- sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon rooli lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistäjänä säilyy vahvana. Hallituksen esitysluonnoksessa terveydenhuoltolain muuttamisesta ei ole vielä hyödynnetty mahdollisuutta vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota eikä vähentää palvelujärjestelmän siiloutumista, jossa palvelut toimivat erillään ilman riittävää yhteistyötä ja tiedonvaihtoa.

Talentia: Lastensuojelulain uudistus uhkaa jäädä torsoksi, ellei palveluihin varata kunnollista budjettia16.6.2025 13:29:16 EEST | Tiedote

Hallitus valmistelee lastensuojelulain uudistusta kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa syksyllä 2025 annetaan esitys suljettujen kuntouttavien laitospalveluiden perustamisesta vaikeasti oireileville lapsille ja nuorille. Toisessa vaiheessa, vuonna 2026, tavoitteena on selkiyttää ja uudistaa lain rakenne ja sisältö, jotta lastensuojelu olisi vaikuttavampaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye