Lapsiperheiden palveluja samaan rakennukseen Niittykummun perhekeskukseen
Niittykummun perhekeskuksen tilat sijaitsevat osoitteessa Niittyportti 4, hyvien julkisen liikenteen yhteyksien solmukohdassa. Perhekeskukseen muuttavat neuvola, lasten kuntoutuspalvelut, perheneuvola, perhesosiaalityö, lastenpsykiatrinen yksikkö ja lastensuojelu. Perhekeskus kokoaa lapsiperheiden palvelut samaan rakennukseen ja perhekeskuksesta tulee samalla liki 200 henkilön työpaikka. Tiloissa on kiinnitetty erityistä huomiota työntekemisen sujuvuuteen ottamalla henkilöstö jo varhaisessa vaiheessa mukaan kiinteistön peruskorjauksen suunnitteluun.
– Perheiden palvelut muodostavat kokonaisuuden. Ajatuksena on, että palvelut kootaan hyvien liikenneyhteyksien varrelle, jolloin niihin on helppo tulla asioimaan. Asiakkaan ei myöskään tarvitse tuntea koko meidän palvelukirjoamme, vaan ammattilaisemme tarjoavat lapselle ja koko perheelle sopivan kokonaisuuden. Saman katon alla toimiminen mahdollistaa ammattilaistemme verkostoitumisen ja tukee yhteistä, moniammatillista työskentelyä. Uudet, tarkoitukseen remontoidut tilat on suunniteltu erilaisia toimintoja varten ja ne joustavat tarpeiden mukaan. Tiloissa huomioidaan turvallisuus, terveellisyys ja esteettömyys sekä pienet ja vähän suuremmatkin asiakkaat, sanoo palvelualuejohtaja Mari Ahlström Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta.
Perhekeskuksen tilat avarine aulatiloineen sijaitsevat rakennuksen 2. kerroksessa. Perhekeskuksen käytössä on 4 621 m² sekä 1. kerroksen sosiaalitila 47 m².
Perusparannusurakka alkoi kesäkuussa 2022. Kohteen kehittäjänä toimii HGR Property Partners Oy, jonka kanssa kiinteistöön on tehty 15 vuoden vuokrasopimus. eQ Yhteiskuntakiinteistöt on kohteen tuleva omistaja. Mukana suunnittelussa on arkkitehtitoimisto PES-Arkkitehdit Oy ja urakoitsijana toimii NCC.
– Hankkeidemme tavoitteena on aina kaikkien osapuolten – vuokralaisten, kaupungin, tilojen käyttäjien, alueen asukkaiden kuin tulevan omistajan – yhteinen etu. Niittyportti 4 on tästä erinomainen esimerkki. On hienoa nähdä myös, miten kohteen toteutus on edennyt saumattomasti kohti terveellisiä, turvallisia ja toimivia tiloja Perhekeskuksen käyttöön, toteaa HGR Property Partners Oy:n kiinteistökehitysjohtaja Ilkka Mäkelä.
– Tavoitteenamme on tuottaa yhteiskuntaan enemmän toimivia, terveellisiä ja turvallisia toimitiloja. Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisen myötä markkinaan on muodostunut selkeä toimija, jonka kanssa näitä tilakysymyksiä voidaan ratkoa ja toteuttaa. Vastuullisena kiinteistönomistajana haluamme tuoda laajemminkin myös vähähiilistä energiatuotantoa kohteisiin, esimerkiksi maalämmön ja aurinkoenergian kautta, toteaa sijoitusjohtaja Jennifer Eloheimo, eQ, Yhteiskuntakiinteistöt.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari Ahlström
palvelualuejohtaja, lapset, nuoret ja perheet, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
p. +358 43 8256 658, mari.ahlstrom@luvn.fi
Jennifer Eloheimo
sijoitusjohtaja Jennifer Eloheimo, EQ, Yhteiskuntakiinteistöt
p. +358 50 5473 660, jennifer.eloheimo@eq.fi
Ilkka Mäkelä
kiinteistökehitysjohtaja, HGR Property Partners Oy
p. +358 45 3529446, ilkka.makela@hgrpp.fi
Tietoja julkaisijasta

PL 33 / PB 33
02033 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue / Västra Nylands välfärdsområde
https://www.luvn.fi
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin asukkaille.
Twitter: @LUhyvinvointi, @LUpelastus
Facebook: @LansiUudenmaanHyvinvointialue, @LansiUudenmaanPelastuslaitos
LinkedIn: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
YouTube: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Verkkosivut: www.luvn.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde
Beslut om samordnings- och avtalsförhöjningar i Västra Nylands välfärdsområde2.6.2023 13:36:23 EEST | Tiedote
Processen för samordning av löner framskrider i Västra Nylands välfärdsområde. Samordningspotten utgör en del av löneharmoniseringen, alltså processen för samordning av löner, som har inletts i välfärdsområdena. Harmoniseringsprocessen framskrider etappvis under 2023–2025 och i det första skedet har flera olika yrkesgrupper beaktats.
Palkkauksen yhteensovitus- ja sopimuskorotukset päätetty Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella2.6.2023 13:29:02 EEST | Tiedote
Palkkojen yhteensovittamisprosessi etenee Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Yhteensovittamiserä on osa palkkaharmonisointia eli palkkojen yhteensovittamisprosessia, joka on aloitettu hyvinvointialueilla. Harmonisointiprosessi etenee vaiheittain vuosien 2023–2025 aikana ja ensimmäisessä vaiheessa on huomioitu useita eri ammattiryhmiä.
Organiseringsavtal för HUS i välfärdsområdesstyrelsen29.5.2023 16:10:29 EEST | Tiedote
Välfärdsområdesstyrelsen beslutade föreslå välfärdsområdesfullmäktige att fullmäktige godkänner organiseringsavtalet för HUS. Dessutom gav välfärdsområdesstyrelsen en redogörelse som social- och hälsovårdsministeriet begärt av välfärdsområdena för det ekonomiska läget inom Västra Nylands välfärdsområde.
HUS-järjestämissopimus aluehallituksessa29.5.2023 16:07:00 EEST | Tiedote
Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle HUS-järjestämissopimuksen hyväksymistä. Lisäksi aluehallitus antoi sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvointialueilta pyytämän selvityksen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talouden tilasta.
Välfärdsområdesstyrelsen diskuterade balansering av ekonomin15.5.2023 16:11:41 EEST | Tiedote
Välfärdsområdesstyrelsen behandlade välfärdsområdets delårsrapport och diskuterade en hållbar och långsiktig balansering av välfärdsområdets ekonomi. Välfärdsområdesstyrelsen diskuterade dessutom respons som samlats in från olika intressentgrupper för upprättande av servicestrategin samt samarbetet med HUS.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme