Lapti käynnistää Kuopion Portin kolmannen ja viimeisen vaiheen
5.6.2020 09:00:00 EEST | Rakennusliike Lapti Oy | Tiedote

C-vaiheen liike- ja toimitilojen vuokrausaste jo yli 60 prosenttia
Kuopion rautatieaseman ja matkakeskuksen väliin valmistuva Kuopion Portti on monipuolinen kokonaisuus, johon kuuluu asuntoja, palveluasumista, toimisto- ja liiketiloja, pysäköintilaitos ja matkakeskus. Kuopion Portin A-vaiheen kaikki tilat on vuokrattu ja B-vaiheen toimitiloista on vuokraamatta vain yksi 32 m2:n tila, joka soveltuu toimistoksi tai liiketilaksi. Viimeisen C-vaiheen liike- ja toimitilojen vuokrausaste on tällä hetkellä 64 %.
Kuopion Portin liike- ja toimistotilojen vuokraus on edennyt hyvin hankkeen alusta lähtien. Portista tulee Kuopioon merkittävä työnteon ja urbaanin asumisen keskus julkisen liikenteen solmukohtaan. Kuopion Porttiin avataan päiväkodin lisäksi mm. päivittäistavarakauppa, pankki, lounas- ja pikaruokaravintolat ja parturiliike, kertoo Rakennusliike Lapti Oy:n Itä-Suomen aluejohtaja Risto Pekkarinen.
Asuntojen kysyntä pysynyt hyvänä
Kuopion Porttiin rakennetaan kolme asuintornia, joista ensimmäinen Asunto Oy Kuopion Aseman Torni valmistui tammikuussa 2020. Toisen asuintornin Asunto Oy Kuopion Aseman Väylän rakentaminen on hyvässä vauhdissa. 17-kerroksinen Aseman Väylä valmistuu arviolta tammikuussa 2021. Nyt käynnistetään kolmannen asuintornin Asunto Oy Kuopion Aseman Kärjen rakentaminen. Aseman Kärjestä tulee 15-kerroksinen ja sen ylimmäiseen kerrokseen tulee taloyhtiön sauna ja terassi.
Asuntojen kysyntä on pysynyt koko hankkeen ajan hyvänä ja asuntoja on myyty suunnitelmiemme mukaisesti. Asuntojen houkuttelevuutta on kasvattanut muun muassa se, että ne sijaitsevat keskeisellä paikalla, lähellä monipuolisia palveluita ja sujuvia liikenneyhteyksiä. Kokonaisuudessaan Kuopion Portin hanke on edennyt alkuperäisten suunnitelmiemme mukaisesti, mikä on harvinaista useamman vuoden kestävissä hankkeissa. Voidaankin sanoa, että Kuopion Portin hankkeelle on ollut selvä tilaus, iloitsee Risto Pekkarinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Risto Pekkarinen
Aluejohtaja
Rakennusliike Lapti Oy Itä-Suomi
puh. 040 134 5244
risto.pekkarinen@lapti.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
LAPTI LYHYESTI
Rakennusliike Lapti Oy on vakavarainen rakentaja, joka keskittyy toiminnassaan kohtuuhintaisten asuntojen uudisrakentamiseen Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa. Laptin palveluvalikoimaan kuuluu lisäksi laadukkaiden päivähoito- ja hoivakiinteistöjen, liike- ja toimitilojen sekä koulujen ja terveydenhuoltokiinteistöjen rakentaminen maanlaajuisesti. Vuoden 2019 liikevaihtomme oli noin 340 miljoonaa euroa ja palveluksessa oli yli 600 henkilöä. lapti.fi
Rakennamme hyvän elämän puitteet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Laptin liikevaihto kasvussa, vahva taloudellinen asema27.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Vuosi 2025 oli Rakennusliike Laptille kasvun ja talouden vahvistumisen vuosi. Laptin liikevaihto kasvoi vuonna 2025 reilut 15 %: liikevaihto oli 260,4 M€ ja liiketulos 2,6 M€. Yhtiö on säilyttänyt erinomaisen vakavaraisuutensa – sen omavaraisuusaste oli 55,0 %. Lapti lähtee vuoteen 2026 yli 400 M€:n voitetulla ja tulouttamattomalla hankekannalla sekä neljällä rakenteilla olevalla RS-asuntokohteella.
Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa5.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa. Kouluun avautuu 5–9. luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat elokuussa 2028.
Ylikylän koulun ja alueen urheiluseurojen käyttöön valmistui uusi liikunta- ja tapahtuma-areena Kempeleessä29.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Ylikylän koulu Kempeleessä laajeni nykyaikaisella liikuntaan ja tapahtumiin soveltuvalla Pekka Rinne -areenalla sekä erityisopetuksen ja iltapäiväkerhon tiloilla.
Oulun Kynsilehtoon nousee palvelukeskus Kuurojen palvelusäätiölle20.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Oulun Kynsilehdossa on alkanut viittomakielistä palvelua tarjoavan palvelukeskuksen rakentaminen. Kuurojen palvelusäätiön uusi palvelukeskus valmistuu Sienikujalle loppuvuodesta 2026 ja tarjoaa asiakkailleen palveluasumista sekä päivätoimintaa.
KYS Uusi Sydän -rakennusprojektin viimeinen vaihe alkamassa Kuopiossa14.1.2026 14:09:08 EET | Tiedote
Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi 1.12.2025 KYS Uusi Sydän -projektin neljännen, eli viimeisen vaiheen käynnistämisen vuoden 2026 alussa. Neljännen toteutusvaiheen allianssisopimus allekirjoitettiin KYSillä viime viikon lopulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


