Lapti käynnisti Aallonportin asuinkorttelin viimeisen vaiheen, 237 asuntoa rakenteilla
6.9.2019 09:00:00 EEST | Rakennusliike Lapti Oy | Tiedote

Aallonportin asuinkortteliin rakennettava Elissa on kaikkien korttelin rakennusten tapaan esteettisesti ja rakennusteknisesti korkeatasoinen. Asunnot ovat pohjaratkaisuiltaan tehokkaita ja valoisia yksiöitä ja kaksioita. Koko korttelia palvelevat saunatilat rakennetaan Elissan ylimpään kerrokseen. Autopaikat on sijoitettu pihakannen alapuoliseen autohalliin, joihin on useimmista rakennuksista suora käynti hissillä.
Aallonportin kortteli tuo uutta elinvoimaa Jyväskylän keskustaan, jossa asunnoille on myös suuri kysyntä. On ollut hienoa päästä toteuttamaan arkkitehtonisesti yhtenäinen seitsemän kerrostalon asuinkorttelikokonaisuus, kertoo Rakennusliike Lapti Keski-Suomen aluejohtaja Samuli Heino.
Asunnot ovat Laptin tyyliin hyvin varusteltuja, mutta järkevän hintaisia. Kaikissa asunnoissa on esimerkiksi vesikiertoinen lattialämmitys ja ranskalainen parveke. Asunnot ovat helposti kalustettavia, valoisia ja toimivia. Tästä kertoo myös asuntojen hyvä kysyntä. Koko kortteli saadaan rakennettua täysin valmiiksi kolmessa vuodessa, kuvailee Heino.
Hyvä sijainti yliopiston ja keskustan tuntumassa
Aallonporttiin viimeisenä nousevasta Elissasta on matkaa Jyväskylän keskustaan alle kilometri ja yliopistolle alle 200 metriä. Hyvä sijainti kaupungin sisääntulon varrella, kävelyetäisyydellä olevat monipuoliset palvelut ja lähellä olevat virkistysalueet luovat hyvät puitteet asumiselle ja elämiselle.
Mikäli haet uutta kotia hyvällä sijainnilla, kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Tällöin uuden kodin ostajalla on mahdollisuus vaikuttaa pintamateriaaleihin ja kodinkoneisiin, vinkkaa Heino.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samuli Heino
Aluejohtaja
Rakennusliike Lapti Oy
Puh. 050 388 8507
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Lapti Group on nopeasti kasvava ja kannattava suomalainen rakennusalan konserni. Toimintamme keskittyy asunto-, palvelu- ja toimitilarakentamiseen sekä kiinteistökehitykseen ja talotekniikkapalveluihin Suomessa. Konsernissa työskentelee lähes 800 henkilöä. www.lapti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Ylikylän koulun ja alueen urheiluseurojen käyttöön valmistui uusi liikunta- ja tapahtuma-areena Kempeleessä29.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Ylikylän koulu Kempeleessä laajeni nykyaikaisella liikuntaan ja tapahtumiin soveltuvalla Pekka Rinne -areenalla sekä erityisopetuksen ja iltapäiväkerhon tiloilla.
Oulun Kynsilehtoon nousee palvelukeskus Kuurojen palvelusäätiölle20.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Oulun Kynsilehdossa on alkanut viittomakielistä palvelua tarjoavan palvelukeskuksen rakentaminen. Kuurojen palvelusäätiön uusi palvelukeskus valmistuu Sienikujalle loppuvuodesta 2026 ja tarjoaa asiakkailleen palveluasumista sekä päivätoimintaa.
KYS Uusi Sydän -rakennusprojektin viimeinen vaihe alkamassa Kuopiossa14.1.2026 14:09:08 EET | Tiedote
Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi 1.12.2025 KYS Uusi Sydän -projektin neljännen, eli viimeisen vaiheen käynnistämisen vuoden 2026 alussa. Neljännen toteutusvaiheen allianssisopimus allekirjoitettiin KYSillä viime viikon lopulla.
Rakennusliike Lapti aloittanut uuden RS-kohteen rakentamisen Helsingin Oulunkylään – yhtiön neljäs gryndialoitus 202510.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Lapti on aloittanut uuden omaperusteisen asuntokohteen rakentamisen Helsingin Oulunkylässä. Asunto Oy Helsingin Kruununvoutiin valmistuu 21 asuntoa loppuvuodesta 2026.
Rakennusliike Lapti toteuttaa Hoivatiloille ikäihmisten hoivakodit Seinäjoelle ja Kuopioon26.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Rakennusliike Lapti suunnittelee ja rakentaa Hoivatiloille kaksi uutta ikäihmisten hoivakotia Seinäjoelle ja Kuopioon. Hoivakotien palveluntuottajaksi tulee Attendo. Kohteiden rakentaminen on käynnistynyt marraskuussa, ja hoivakodit valmistuvat loppuvuodesta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
