Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Lapväärtinjoen alaosalla nopeasti lisääntynyt virtaama sai jäät liikkeelle

Jaa
Sateinen ja lauha sää on nostanut jokien vedenpintoja voimakkaasti Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella. Sään ennustetaan jatkuvan sateisena myös alkuviikon ajan. Vesi saattaa paikoin nousta ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkealle, jopa tavanomaisen tulvan tasolle ensi viikon puoliväliin mennessä. Virtaamien nousu on aiheuttanut paikoin myös jäiden liikkumista ja jäiden pakkaantumista suvantoihin. Vesi on noussut alavimmille pelloille.
Lapväärtinjoella vedenpinta nousi jääpadon takia ja vettä tulvi joen reunamille.
Lapväärtinjoella vedenpinta nousi jääpadon takia ja vettä tulvi joen reunamille.

Lapväärtinjoen alaosalla nopeasti lisääntynyt virtaama sai jäät liikkeelle, ja jäät kasautuivat Peruksen sillan alapuolelle jääpadoksi. Tämä jääpato nosti yläpuolisen joen pintaa Peruksen mittausasemalla noin 70 cm lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Yöllisen nousun jälkeen vedenpinta on pysynyt vakaana sunnuntaiaamun ja iltapäivän ajan eikä vahinkoja ole tiettävästi aiheutunut. Vesi pääsi virtaamaan jääsuman yli ja ali.

Kyrönjoen alaosalla virtaama oli sunnuntaina iltapäivällä noin 120 m3/s. Muutama päivä sitten virtaama oli vain 20 m3/s. Virtaaman ennustetaan nousevan tiistaina tai keskiviikkona noin tasolle 180 - 200 m3/s. Keskimääräinen kevättulvavirtaama Kyrönjoen alaosalla on noin 300 m3/s. Suuri virtaama saattaa saada Kyrönjoellakin jäitä liikkeelle ja aiheuttaa jääpatoja. Jääpadot saattavat nostaa nopeasti yläpuolisen joen pintaa ja aiheuttaa tulvavahinkoja.

Lapuanjoella Liinamaassa vedenpinta oli nousemassa tulvarajalle sunnuntai-iltana. Virtaama Lapuanjoen alaosalla oli sunnuntaina iltapäivällä 76 m3/s, kun taas ajankohdan keskimääräinen virtaama on noin 15 m3/s.

Kasvaneet virtaamat ovat haurastuttaneet jokijäitä pohjalaismaakunnissa ja jäät ovat vaarallisen ohuita. Jäällä liikkumista on syytä välttää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:


Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794

Kuvat

Lapväärtinjoella vedenpinta nousi jääpadon takia ja vettä tulvi joen reunamille.
Lapväärtinjoella vedenpinta nousi jääpadon takia ja vettä tulvi joen reunamille.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Påskens varma väder ökar på vårflödet i de österbottniska landskapen28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Det varma vädret som förutspås till påsk, liten förekomst av nattfrost och eventuellt regn som smälter snön i de österbottniska landskapen kan få flödet i åar och älvar att stiga. Enligt nuvarande prognoser stiger vattenflödet i takt med stigande temperaturer framför allt i områdets sydligaste delar i Sydösterbotten såsom Lappfjärds å, Tjöck å och Närpes å. Flödena i dessa vattendrag kan stiga till nivån för en genomsnittlig vårflod under påsk. Enligt de nuvarande prognoserna infinner sig den större vårflodstoppen i dessa vattendrag vid mitten av april.

Pääsiäisen lämmin sää nostaa jokien virtaamia Pohjalaismaakunnissa28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Pääsiäisen ajalle ennustettu lämpenevä sää, yöpakkasten vähäisyys ja mahdolliset sateet sulattavat lumia pohjalaismaakunnissa ja saavat jokien virtaamat nousuun. Tämän hetken ennusteiden mukaan virtaamat nousevat lämpenevän sään myötä etenkin Pohjanmaan rannikon eteläisimmillä vesistöillä kuten Lapväärtin-, Teuvan- ja Närpiönjoella. Näillä vesistöillä virtaamat saattavat pääsiäisen aikana nousta keskimääräisen kevättulvan tasolle. Suurempi kevään tulvahuippu ajoittuu tämän hetken ennusteissa näillä rannikon vesistöillä huhtikuun puolivälin paikkeille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye