Lasten kulttuurikeskus Auroran iloinen Vappunen!-festivaali ilahduttaa jälleen vappuaattona Espoon Järvenperässä.

Lasten kulttuurikeskus Auroran vuotuista Vappunen!-festivaalia juhlitaan Espoon Järvenperässä jälleen vappuaattona su 30.4. klo 14-17. Lapsiperheiden vauhdikas vappufestivaali on täynnä monipuolista taidetekemistä. Festivaaliyleisöä viihdyttävät niin mukaansatempaavat esitykset kuin riemastuttavat taidetyöpajatkin.
Vappujuhlan vauhdikkaalla esityksellään avaa lastenmusiikkiyhtye Merkkarit & Kai Kuutamo. Merkkarien ja sirkustaiteilija Kai Kuutamon esityksessä yhdistyvät vauhdikas ja omintakeinen lasten rock-musiikki, taitavat sirkustemput sekä hauskat ja osallistavat laululeikit.
Festivaalin pääesiintyjänä nähdään iloisesta ja energisestä esiintymisestään tunnettu lastenmusiikkiyhtye Mutaveijarit. Yhtyeen vauhdikas konsertti tempaisee yleisön mukaansa mutaisille matkoille ja jännittäville vesireiteille. Eri musiikkityylejä yhdisteleviä lauluja kuuntelevat mielellään niin lapset kuin aikuisetkin.
Mukaansatempaavien musiikkiesitysten lomassa vappujuhlijoita ihastuttavat RuffleArmyn sateenkaaren väreissä kimmeltävät jättisaippuakuplat. Ryhmä on taikonut saippuakuplia ja levittänyt glitterinsäihkettä ympäri Suomen jo kymmenen vuoden ajan.
Koko tapahtuman ajan jatkuvissa non-stop-työpajoissa festivaalivieraat pääsevät muun muassa sukeltamaan luoville taideapajille, rakentamaan iloista haaveiden ja hyvän mielen satamaa sekä pulahtamaan vedenalaiseen yhteisötaideteokseen. Työpajojen toteutuksesta vastaavat TaidePiiLo ry, Espoon kuvataidekoulu ja taideohjaaja Jenni Vilander.
Vappunen! -festivaalin eväät myy ihastuttava leikkipuistokahvila Play Café.
LIPUT:
Liput 12 € + tilausmaksu (alk. 1,50 €), lippu.fi. Alle 2 -vuotiaat maksutta.
Liput: https://bit.ly/vappunen_LKA23
---
Osoite: Lasten kulttuurikeskus Aurora, Järvenperäntie 1-3, 02940 Espoo.
Tapahtumaan kannattaa saapua julkisilla, kävellen tai pyöräillen. Parkkipaikkoja on rajoitetusti. Lasten kulttuurikeskus Auroran piha on autoton. Maksuttomat pysäköintialueet sijaitsevat lyhyen kävelymatkan päässä kulttuurikeskuksesta, osoitteessa Träskändanristi 4 ja Auroranmäki 1 (Järvenperän koulu).
Invapysäköinti on mahdollista merkityillä paikoilla Auroran pääportin läheisyydessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reea-Maija Ruohonen
kulttuurituottaja
+358 40 6368639
ext-reea-maija.ruohonen@espoo.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Kulttuurin tulosyksikkö vastaa Espoon kulttuuritarjonnasta ja kulttuuriprofiilista. Tulosyksikköön kuuluu viisi palvelualuetta: kaupunginkirjasto, kaupunginmuseo, kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta, kulttuurin yhteyspalvelut sekä tapahtuma- ja kulttuuripalvelut.
www.kulttuuriespoo.fi | www.espoo.fi/kulttuuri | www.lastenkulttuurikeskusaurora.fi
#KulttuuriEspoo @kulttuuriespoo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.5.20257.5.2025 21:31:18 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Keltaperhon päiväkodin tarveselvityksen. Lautakunta hyväksyi myös Lähderannan koulun tarveselvityksen. Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että kasvun ja oppimisen toimiala luovuttaa Matinkylän monitoimitalossa sijaitsevan teatterisalin sekä siihen liittyvän lämpiön hallintaoikeuden kulttuurilautakunnan hallintaan. Lautakunta hyväksyi esitetyt opiskelijoille annettavan tuen muutoksiin liittyvät tarkennukset Espoon kaupungin lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan. Lautakunta hyväksyi periaatteet huoltajien kanssa tehtävälle yhteistyölle Espoon kaupungin lukioissa.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote toukokuu 20257.5.2025 16:58:57 EEST | Tiedote
Toimintaympäristön tila Espoossa 2025 -tietopaketti on julkaistu espoo.fi-sivuilla. Espoon väkiluku oli maaliskuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 322 180. Pitkäaikaistyöttömien määrä lähestyy korona-ajan huippua.
Alberga centrum får ett nytt utseende norr om banan7.5.2025 08:35:35 EEST | Pressmeddelande
Framtidens byggande som grundar sig på den internationella idétävlingen om Alberga formar stadsmiljön norr om banan avsevärt. Det trivsamma grönskande och trygga gångnätet kring centrumområdet förenar i framtiden centrumområdet via Gransbacken ända till idrottsparken. Hela Alberga centrumområde blir en sammanhängande stadsmiljö när däckkonstruktionen över banan förenar centrumen på båda sidorna om banan med varandra.
Leppävaaran keskusta saa uuden ilmeen radan pohjoispuolella7.5.2025 08:35:35 EEST | Tiedote
Leppävaaran kansainväliseen ideakilpailuun perustuva tulevaisuuden rakentaminen muokkaa kaupunkiympäristöä radan pohjoispuolella merkittävästi. Keskusta-alueen ympärillä kulkeva viihtyisän vehreä ja turvallinen jalankulkureitistö yhdistää tulevaisuudessa keskusta-alueen Gransinmäen kautta aina urheilupuistoon asti. Koko Leppävaaran keskusta-alueesta muodostuu yhtenäinen kaupunkiympäristö, kun radan yli kulkeva kansirakenne yhdistää keskustat radan molemmin puolin toisiinsa.
Leppävaara city centre gets a new look on the north side of the track7.5.2025 08:35:35 EEST | Press release
Building the future based on the Leppävaara international idea competition will significantly shape the urban environment north of the track. In the future, a cosy lush and safe pedestrian route running around the city centre area will connect the city centre via Gransinmäki to the sports park. The entire Leppävaara city centre area becomes a cohesive urban environment, as the deck structure running across the track connects the centres on both sides of the track.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme