Perhehoitoliitto ry

Lastensuojelun valvonnan epäkohtiin voidaan puuttua lisäämällä kansallista ohjausta

Jaa

Perhehoitoliiton mielestä lainsäädäntöön tulisi kirjata, että yhdellä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä saa olla korkeintaan 25 asiakasta.

Perhehoitoliitto ry on antanut eduskunnan tarkastusvaliokunnalle asiantuntijalausunnon lastensuojelun perhehoidon valvonnan toimivuudesta ja ongelmakohdista sekä valvontaan liittyvistä parannusehdotuksista.

Lausuntopyyntö liittyi eduskunnan oikeusasiamiehen kertomukseen vuodelta 2019. Kertomuksessa todetaan muun muassa, että lastensuojelun sijaishuollon valvonta on riittämätöntä eikä aluehallintovirastoilla ole tarpeeksi toimivaltuuksia perhehoidon valvontaan.

Perhehoitoliitto näkee, että perhehoidon valvonnan kipupisteet liittyvät perhehoitosijoituksen aikaiseen ohjaukseen ja valvontaan: perhehoitajien ohjaus on paikoin olematonta, tukitoimet eivät ole useinkaan suunnitelmallisia tai vastaa perhehoitajan tarpeisiin, ohjaus ja valvonta eivät huomioi riittävästi koko sijaisperheen ihmissuhteita eivätkä hoito- ja kasvatussuunnitelmat anna tarpeeksi konkreettisia ohjeita haastaviin kasvatustilanteisiin.

Perhehoitoliitto tarjoaa lääkkeeksi valvonnan ongelmakohtiin perhehoidon järjestämisvastuun siirtämistä kunnilta näitä laajemmalle aluepohjalle. Liiton mielestä perhehoidon järjestämisvastuun muuttaminen aluepohjaiseksi helpottaisi perhehoidon valvontaa sekä tulevien sijaisperheiden rekrytointia ja valmentamista, sillä näihin liittyvä erityisosaaminen olisi yhdessä paikassa ja alueen kaikkien kuntien käytössä. Alueellinen toimintamalli olisi myös nykyistä kustannustehokkaampi.

Valvonnan parantamiseksi liitto näkee erityisen tarpeelliseksi myös perhehoidon kansallisen ohjauksen lisäämisen. Ohjauksen tulisi tähdätä THL:ssä valmisteilla olevan perhehoidon valtakunnallisen toimintaohjeen (Lastensuojelun perhehoidon järjestäminen. Suositukset perhehoidon toimintaohjeiden sisällöiksi) käyttöönottoon kuntatasolla. Toimintaohjeeseen tulee sisällyttää esimerkiksi sosiaalityön laatukriteerejä siitä, kuinka nopeasti lasten, vanhempien ja perhehoitajien yhteydenottoihin on vastattava.

Esitys: Perhehoitajille oikeus hakea muutosta yhteydenpidon rajoittamispäätöksiin erityistilanteissa

Perhehoitoliitto ry on antanut asiantuntijalausunnon myös sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän ehdotuksiin, joiden pohjalta lastensuojelun vaativan sijaishuollon lainsäädäntöä on tarkoitus kehittää vastaamaan nykyistä paremmin erityistukea tarvitsevien lasten tarpeisiin

Perhehoitoliitto esittää lainsäädäntöön kirjausta, että perhehoitajasta tulisi asianosainen yhteydenpidon rajoittamista koskevassa päätöksenteossa erityisissä tilanteissa, jolloin hänellä olisi myös muutoksenhakuoikeus päätöksiin. Erityistilanne voisi olla esimerkiksi koronavirusepidemian kaltainen tilanne, jossa perhehoitaja tai hänen huollossaan oleva lapsi kuuluu lääkärin arvion mukaan riskiryhmään.

Perhehoitoliitto katsoo myös, että työryhmän ehdotus lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärän ylärajaksi (35 lasta / työntekijä) olisi parannus nykytilanteeseen, mutta määrä olisi edelleen liian korkea. Liitto ehdottaa asiakasmäärän maksimiksi 25 lasta sosiaalityöntekijää kohden, mikä on myös sosiaalityöntekijöiden oma arvio riittävästä asiakasmitoituksesta esimerkiksi ammattijärjestö Talentian selvityksen mukaan.

Perhehoitoliitto korostaa, että sopiva asiakasmitoitus on yksi keino vaikuttaa suotuisasti sosiaalityöntekijöiden pysyvyyteen ja asiakasta kohden käytettävään aikaan.

Perhehoito on sijoitettujen lasten ja nuorten ensisijainen hoitomuoto

Lastensuojelun perhehoito, josta puhutaan usein myös sijaisperhetoimintana, on ollut lastensuojelun sijaishuollon ensisijainen hoitomuoto vuodesta 2012 alkaen.

Perhehoitoa käytetään sekä lastensuojelun avohuollon tukitoimena että sijaishuoltona huostaanotetuille lapsille ja nuorille. Perhehoito voi myös olla osa nuoren jälkihuoltoa 25 ikävuoteen saakka.

Sijaishuoltona perhehoito voi olla toistaiseksi jatkuvaa tai määräaikaista. Puhutaan myös pitkä- ja lyhytaikaisesta perhehoidosta sekä kriisiperhetoiminnasta. Suomessa huostaanotto jatkuu lastensuojelulain mukaan aina toistaiseksi ja huostaanotetun lapsen perhehoito on toistaiseksi jatkuvaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Perhehoitoliitto ry
Perhehoitoliitto ry
Ilmarisenkatu 17 A
40100 JYVÄSKYLÄ

http://www.perhehoitoliitto.fi

Perhehoitoliitto ry on valtakunnallinen toimeksiantosuhteisen perhehoidon asiantuntijajärjestö, joka vaikuttaa, viestii, neuvoo ja kouluttaa perhehoitoon liittyvissä asioissa ja tukee perhehoitajia, sijaisvanhempia ja perhehoidossa hoidettavia lapsia ja aikuisia. Perhehoitoliitto ry on perustettu vuonna 1983. Perhehoitoliittoon kuuluu 21 perhehoitajien ja sijaisvanhempien alueellista jäsenyhdistystä sekä sijaisperheiden nuorten yhdistys Sinut ry. Jäsenyhdistyksissä on yli 4300 jäsentä.

Perhehoitoliitto kuuluu Monimuotoiset perheet -verkostoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Perhehoitoliitto ry

Sisarussuhteet huomioitava lastensuojelun toimenpiteissä6.4.2020 08:35:53 EESTTiedote

Kansainvälistä sisarusten päivää juhlitaan vuosittain 10.4. Sisarussuhteisiin panostaminen on tarpeen erityisesti nyt, kun koronaviruksen leviämisen hillitsemiseen liittyvät toimenpiteet vaikuttavat voimakkaasti perheiden elämään. Esimerkiksi sijoitetun lapsen syntymäperheen sisarussuhteet sekä sijoituksen myötä syntyneet sisarussuhteet tarvitsevat molemmat huolenpitoa. Huolta voi pitää myös etänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme