Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun "Aika matka!" ehdolla lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi
10.11.2021 10:31:02 EET | Into Kustannus | Tiedote

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun Aika matka! – Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus on valittu vuoden 2021 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa ja se annetaan Suomen Kirjasäätiön tunnustuksena ansiokkaalle suomalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle. Tänä vuonna voittajan valitsee 1.12. futuristi, tietokirjailija Perttu Pölönen.
Palkintolautakunnan perustelut:
Matka luontokadon arvoitukseen sujuu jouhevasti kuvan ja sanan yhteispelillä. Teksti polveilee pienen pienistä valtavan suuriin asioihin, eri ikäisten tiedonjanoa tyydyttäen. Ilmeikäs kuvitus kulkee tekstin rinnalla, intoutuen välillä omaksi, itsenäiseksi sarjakuvaseikkailukseen, jossa tulevaisuus, nykyisyys ja historia yhdistyvät. Kokonaisuus on eloisa runsaudensarvi, joka houkuttelee tutkimaan, palaamaan ja vaikuttamaan.
Palkintolautakunnan puheenjohtajana toimi elokuva- ja tv-alan asiantuntija Petri Kemppinen ja jäseninä kirjastoalan asiantuntija Päivi Jokitalo ja kehittämispäällikkö Emmi Jäkkö.
Muut palkintoehdokkaat ovat:
Dess Terentjeva: Ihana (WSOY), Pia Krutsin, kuvitus Jani Ikonen: Kaupunki Kukaties (WSOY), Timo Parvela, kuvitus Pasi Pitkänen: Kepler62 Terra: Kloonit (WSOY), Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava) ja Malin Kivelä, Martin Glaz Serup & Linda Bondestam: Om du möter en björn / Jos kohtaat karhun (Förlaget / Teos)
Laura Ertimo (s. 1977) on maantieteilijä ja tietokirjailija. Teoksissaan hän kutoo oivaltavasti yhteen tarkat faktat ja mieltä kutkuttavat tarinat. Ertimon tietokirjat ovat herättäneet paljon huomiota myös ulkomailla. Laura Ertimo palkittiin vuonna 2020 Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllöllä.
Mari Ahokoivu (s. 1984) on Kööpenhaminassa asuva kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. Hänen kynästään on syntynyt muun muassa sarjakuvaromaani Oksi.
Aika matka! -kirjassa Lotta ja Kasper hyppäävät aikakapseliin ja matkaavat menneisyyteen. Uskomattoman seikkailun aikana paljastuu, millä tavoin ihminen on nakertanut luonnon monimuotoisuutta viime vuosisatoina. Ystävykset innostuvat etsimään ratkaisuja. Miten varmistamme, että maapallo pursuaa elämää myös tulevaisuudessa?
Ertimon ja Ahokoivun aikaisemman, vuonna 2019 ilmestyneen Ihme ilmat! – Miksi ilmasto muuttuu -kirjan oikeudet on myyty jo viiteentoista eri maahan. Kirjaan pohjautuva Ihme ilmat! – Puuhakirja ilmaston pelastajille ilmestyi keväällä 2021. Aika matka! on syksyn 2021 uutuuskirja.
Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu vierailevat Akateemisessa Kirjakaupassa (Keskuskatu 1, Helsinki) keskiviikkona 10.11. klo 17 ja Rosebud Sivullisessa (Kaisaniemenkatu 5, Helsinki) lauantaina 13.11. klo 12.
Haastattelupyynnöt:
emmi-julia.lepisto@intokustannus.fi, 040 913 5292
Arvostelukappaleet:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emmi-Julia Lapistömarkkinointikoordinaattori
Puh:040 9135 292emmi-julia.lepisto@intokustannus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Sosiopaatti ja hyvinvointivaikuttaja ottavat mittaa toisistaan Tatiana Elfin uutuustrillerissä Mestari10.6.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Viehättävä sosiopaatti Rebekka Nummi teki viime vuonna lähtemättömän vaikutuksen jännityskirjallisuuden lukijoihin. Huijari sai poikkeuksellista kiitosta ja nappasi Vuoden esikoisdekkari -ehdokkuuden. Sarjan toisessa osassa Rebekka soluttautuu menestyneen hyvinvointivaikuttajan lähipiiriin ja ajautuu hengenvaaralliseen manipulointipeliin.
Uutuuskirja osoittaa, että Suomi on jo informaatiosodan kohde9.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat Pasi Eronen Watt ja Juha-Antero Puistola näyttävät kirjassaan Valheiden sota, miten kolmen suurvallan kiihtyvä informaatiosota on hiipinyt keskelle arkeamme. Kuka voittaa valheiden sodan, ja mitä Suomen pitäisi tehdä?
Arne Dahlin kiitetty NOVA-sarja jatkuu3.6.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Ylistäviä arvioita saaneen dekkarisarjan toisessa osassa Tukholman keskustaan ilmestyy kreikkalaista jumalaa esittävä patsas, joka sateen jälkeen paljastuu ruumiiksi. Pian taideteoksia alkaa ilmestyä lisää. Ruotsalaisen Arne Dahlin kirjoja on myyty yli 5 miljoonaa kappaletta ja käännetty 32 kielelle.
Ville-Juhani Sutisen romaani valottaa nykyisen luksuslomakohteen synkkää historiaa ja suomalaisten kytköstä orjakauppaan2.6.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
1700-luvun lopulle ajoittuvassa Kiirastulesta-romaanissa päähenkilö Rasti lähtee köyhän Suomen syrjäseudulta etsimään parempaa elämää ja ajautuu Ruotsin siirtomaahan Saint-Barthélemyyn Karibialle. Siellä hän tempautuu osaksi orjakaupan julmaa koneistoa.
Uutuuskirja avaa taustakeskusteluja Suomen ydinaselinjauksista25.5.2026 13:21:50 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja tietokirjailija Kimmo Kiljusen teos Rajalla – Suomen selviytymistarina käy läpi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kautta aikojen. Kirjassa myös avataan Suomen ydinaselinjauksiin ja ydinenergialain muutoksiin liittyviä keskusteluja, joita tasavallan presidentin ja pääministerin kanssa käytiin tehtäessä puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltojen kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


