Leevi Nakari ylivoimainen Rautalammin alamäkiluistelukilpailussa – Marco Dallago miesten sarjan voittoon
8.2.2020 16:31:31 EET | Red Bull Finland | Tiedote

Leevi Nakari oli perjantaina junioreiden aikalaskuissa ylivoimainen, luistellen Rautalammin radan yli sekunnin nopeammin kuin kukaan kilpailijoista. Samanlainen ylivoima jatkui koko kisan läpi. Ensimmäisessä erässä Nakari oli kaatua alkumetreillä, mutta onnistui kuitenkin säilyttämään tasapainonsa, vieden kovalla loppulaskulla helpohkon voiton. Rautalammin erittäin tekninen rata sopi hyvin Nakarille. Nakari onnistui ennen kaikkea pumppaamaan kovan vauhdin radan loppusuoralle, jossa hänen vauhtinsa oli aivan eri luokkaa kilpaveljiin nähden. Yhdysvaltalainen Johanny Velasquez oli juniorikisassa toinen ja suomalainen Linus Ollikainen kolmas. Leevi Nakari luisteli juniorikilpailun ohessa myös miesten sarjassa. Nakarin vauhti riitti myös aikuisten sarjassa, mutta pieni lonkkavenähdys lopetti Nakarin etenemishaaveet puolivälierässä.
”Kyllähän tämä paremmalta tuntuu kuin kakkossija. Hieman rikkinäisiä laskuja, mutta onnistuin pumppaamaan muodoista hyvin vauhtia loppusuoralle. Kausi jatkuu tästä Japanin Jokohamaan, missä luistellaan ensi viikonloppuna,” Nakari kertoi.
Miesten sarjassa peräti viisi suomalaista onnistui kiilaamaan kärkikymmenikköön perjantain karsintalaskuissa. Sama vauhti jatkui finaalikilpailussa, jossa yhteensä viisi suomalaista taisteli itsensä 16 parhaan joukkoon. Yhtenä ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt Mirko Lahti laski alkuerissä vakuuttavasti. Tie nousi kuitenkin pystyyn välierissä, jossa Lahti tuli loppusuoralle toisena, mutta joutui pussiin laskua johtaneen Robin Worlingin taakse. Näin ollen Luca Dallago onnistui ohittamaan Lahden aivan loppumetreillä. Pikkufinaalissa Lahti kaatui laskunsa aivan alkumetreillä ja oli näin ollen lopputuloksissa kahdeksas.
”En päässyt millään ohi Worlingista ja siinä jouduin sitten laskemaan vauhtia, niin pääsi sitten Dallago kuittaamaan lopussa. Pari kisaa nyt ollut hieman vaisuja, mutta vauhtia kyllä löytyy. Tästä kausi jatkuu Jokohaman kautta Venäjälle, tulee mielenkiintoinen loppukausi,” Lahti kertoi.
Muista suomalaisista Jere Lehto, Antti Tolvanen ja Leevi Nakari väläyttelivät vauhtiaan läpi kisan. Tolvasen kisa jäi puolivälieriin, jossa hän jäi tiukassa laskussa kolmanneksi. Tolvanen oli kuitenkin vauhtiinsa tyytyväinen ja odotti kilpailun jälkeisessä haastattelussa loppukaudesta hyviä suorituksia.
”Oli puolivälierissä todella hyvä lähtö, mutta toisessa kurvissa en vaan saanut käännettyä riittävän jyrkästi sisään ja siinä samassa lähti vauhdit. Hyvältä tuntuu kuitenkin, sillä olen nyt jäänyt tätä ennen kolme kertaa peräjälkeen sijalle 13. ja nyt pääsin kymmenen parhaan joukkoon. Kirous on siis murrettu! Jokohamaan lähtö on maanantaina ja siellä voi olla odotettavissa hyviä tuloksia,” Tolvanen kertoi naureskellen.
Aiturina useissa Kalevan Kisoissa esiintynyt Jere Lehto laski myös todella vakuuttavasti läpi kilpailun. Lehdon lähdöt olivat avainasemassa ja hän onnistuikin useimmissa laskuissa ottamaan kärkipaikan radan ensimmäiseen mutkaan. Välierissä vastus oli kuitenkin liian kova ja näin ollen Lehdon kilpailu päättyi pikkufinaaliin. Pikkufinaalissa Lehto laski toiseksi, jääden näin ollen lopputuloksissa kuudenneksi.
Miesten finaali oli todella tiukka ja laskijat olivat yhdessä nipussa aivan loppulaskuun saakka. Kisan vei itävaltalainen Marco Dallago, toiseksi tuli kanadalainen Kyle Croxall, kolmanneksi kilpailussa yllättänyt brittiläinen Robin Worling ja neljänneksi itävaltalainen Luca Dallago.
Naisten kilpailussa Miisa Klemola edusti suomalaisvärejä, mutta jäi ulos puolivälierissä, jääden näin ollen lopputuloksissa yhdeksänneksi. Finaalissa nähtiin draamaa aivan loppumetreille saakka. Sveitsin Anais Morand oli jo varman tuntuisessa johdossa radan puolivärissä, mutta kanadalainen Jacqueline Legere onnistui keräämään loppulaskussa kovemman vauhdin ja ohitti Morandin loppusuoralla, vieden näin ollen kotiin 500 MM-pistettä. Kolmanneksi laski itävaltalainen Veronika Windisch.
Alamäkiluistelun vauhdikas MM-sarja pitää sisällään yhteensä 11 osakilpailua. Sarjoja on kolme: miehet, naiset ja nuoret. Kauden aikana vieraillaan seitsemässä maassa ja kolmessa eri maanosassa. MM-sarjan 11 osakilpailua on jaettu kolmeen eri kategoriaan: ATSX 250, 500 ja 1000. Maailmanmestaruuspisteitä voi kerätä kauden mittaan jokaisesta osakilpailusta. ATSX 1000 -kisoista kaksi parasta tulosta, ATSX 500 -kisoista kolme parasta tulosta ja ATSX 250 -kisoista vain paras tulos lasketaan kauden päätteeksi mukaan jokaisen luistelijan MM-pisteisiin.
Kauden päätapahtumat – ATSX 1000 -osakilpailut – järjestetään Jokohamassa (Japani) ja Moskovassa (Venäjä). Alamäkiluistelun MM-sarjan pääjärjestäjänä toimii All Terrain Skate Cross (ATSX) eli kansainvälinen alamäkiluisteluliitto.
Lajissa kilpailijat kiitävät neljän urheilijan erissä kapeaa, jäädytettyä rataa pitkin kohti maaliviivaa. Vauhti nousee parhaimmillaan jopa 80 kilometriin tunnissa. Radat sisältävät hyppyjä, töyssyjä, tiukkoja kurveja, pudotuksia, ylä- ja alamäkiä. Ratojen pituudet vaihtelevat 200 metristä 700 metriin. Kisojen yhteislähdöissä kaksi nopeinta luistelijaa etenee seuraavaan erään, kahden hitaimman pudotessa jatkosta. MM-sarjassa pisteitä kerätään jokaisesta osakilpailusta ja kauden päätteeksi suurimman pistepotin saalistanut urheilija voittaa maailmanmestaruuden.
Miesten sarjassa maailmanmestaruutta puolustaa yhdysvaltalainen Cameron Naasz, jolle viime kauden MM-titteli oli uran kolmas. Naaszin suurimpia haastajia ovat tällä kaudella Mirko Lahden lisäksi kanadalaisveljekset Kyle Croxall ja Scott Croxall sekä itävaltalaisveljekset Luca Dallago ja Marco Dallago.
Myös naisten sarjassa MM-pokaali meni viime kaudella Yhdysvaltoihin, kun Amanda Trunzo luisteli toiseen peräkkäiseen maailmanmestaruuteensa. Trunzon suurin haastaja on kahdesti maailmanmestaruuden voittanut kanadalainen Jacqueline Legere, joka sijoittui viime kaudella MM-sarjassa toiseksi. Kauden avauskilpailussa Judenburgissa korkeimmalle korokkeelle nousi viime kaudella MM-sarjassa kolmanneksi sijoittunut sveitsiläinen Anaïs Morand.
Nuorten MM-sarjassa hallitseva maailmanmestari on yhdysvaltalainen Johanny Velasquez, joka viime kaudella voitti maailmanmestaruuden 350 MM-pisteen erolla ennen suomalaista Joni Saarista. Leevi Nakari oli viime kaudella toiseksi paras suomalainen nuorten MM-sarjassa, sijoittuen MM-rankingissa kuudenneksi.
Kaikki kolme ATSX 1000-osakilpailua näkyy suorana Red Bull TV:ssä ja Suomessa kisat näyttävät MTV.
Red Bull Ice Cross World Championship 2019-2020
28.12. Judenburg, Itävalta – ATSX 500
11.1. Pra Loup, Ranska – ATSX 500
18.1. Mont Du Lac, Yhdysvallat – ATSX 500
1.2. Percé, Kanada – ATSX 250
8.2. Rautalampi, Suomi – ATSX 500
15.2. Yokohama, Japani – ATSX 1000
22.2. Igora, Venäjä – ATSX 500
22.2 Le Massif, Kanada - ATSX 500
7.3. Jekaterinburg, Venäjä – ATSX 250
14.3. Seisaralm, Italia – ATSX 250
21.3. Moskova, Venäjä – ATSX 1000
ATSX 1000 -kisoista MM-pisteisiin lasketaan mukaan luistelijan kaksi parasta tulosta, ATSX 500 -kisoista kolme parasta ja ATSX 250 -kisoista ainoastaan paras tulos.
Alamäkiluistelu on nyt virallisesti Ice Cross
Lajin virallinen nimi tiivistyy tälle kaudelle muotoon Ice Cross. MM-sarja kantaa nimeä Red Bull Ice Cross World Championship (lyhenne RBIC). Aiemmin käytössä olleet nimitykset Ice Cross Downhill ja Crashed Ice jäävät pois käytöstä.
Katsoaksesi videon lähteestä www.redbullcontentpool.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Kauden ensimmäisen kisan parhaat palat - ATSX 500 Judenburg
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Isak Kullman
isak.kullman@redbull.com
Kuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Red Bull Finland
Kaikille avoin lumilautailusessio Senaatintorilla – huippujen kisarataa testasi lähes sata nuorta laskijaa9.3.2026 13:40:31 EET | Tiedote
Helsingin keskustassa Senaatintorilla nähtiin sunnuntaina 8.3.2026 poikkeuksellinen katulumilautailutapahtuma, kun Helsingin Lumilautailijat ja Burton järjestivät avoimen lumilautailusession nuorille laskijoille. Tapahtuma jatkoi torilla edellisenä päivänä nähtyä Red Bull Heavy Metal -kutsukilpailua.
Katulumilautailu keräsi Senaatintorille päivän aikana jopa 30 000 katsojaa – Telma Särkipaju kokonaiskilpailun voittoon7.3.2026 22:04:45 EET | Tiedote
Red Bull Heavy Metal muutti lauantaina aurinkoisen Senaatintorin katulautailun areenaksi. Suomen Telma Särkipaju vei naisten kokonaiskilpailun voiton tuhansien katsojien kannustaessa. Miesten voittajaksi kruunattiin yhdysvaltalainen Pat Fava. Tapahtuma toi katulumilautailun kaikkien suomalaisten nähtäville ja herätti positiivista huomiota myös maailmalla.
Vuoden suurin ilmainen talviurheilutapahtuma saapuu viikonloppuna Senaatintorille5.3.2026 11:08:19 EET | Tiedote
Helsingissä kilpaillaan lauantaina 7.3. katulumilautailun herruudesta, kun Tuomiokirkon portailla pärähtää käyntiin maailmalla arvostettu lumilautailutapahtuma Red Bull Heavy Metal. Kaikille avoimessa ilmaistapahtumassa yli 40 kotimaista ja kansainvälistä katulautailijaa ottavat mittaa toisistaan Telma Särkipajun johdolla. Kisapäivän käynnistää suomalaisten rakastama Darude Sandstorm -hitillään.
Raskaan sarjan Unimogista ainutlaatuinen liikkuva viihdekeskus27.2.2026 09:51:46 EET | Tiedote
Mervi Kallio pääsi kokeilemaan täysin uutta ja ainutlaatuista Red Bull tapahtuma-autoa, joka on rakennettu Unimogista. Vantaan Vauhtikeskuksen radalla nähtiin uudenkarhea Unimog ainutlaatuisessa maastossa, kun Mervi Kallio ohjasti viihdelaitosta ympäri lumista motocrossrataa.
Kevään odotetuin juomamaku kauppoihin – Red Bullin Cherry Sakura haastaa kirsikkakriitikot26.2.2026 09:38:05 EET | Tiedote
Red Bull laajentaa sokerittomien energiajuomien makuvalikoimaa tuomalla myyntiin uuden kirsikkaisen kausimaun Cherry Sakuran. Uutuus haastaa kirsikan pahimmatkin epäilijät raikkaudella, ilman esanssista jälkimakua. Kirsikka on noussut maailmalla trendiksi juomissa, herkuissa sekä popkulttuurin ilmiöissä, ja on ollut pitkään toivottu juomamaku myös Suomessa. Maku löytyy kaupoista 2.3. alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme