
Legendaarinen Palace palaa Michelin-ravintolaksi

Kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen Michelin-tähden ravintola, Ravintola Palace, palasi Michelin-ravintoloiden joukkoon, kun maailman tunnetuimpiin lukeutuva ravintolaopas Guide Michelin myönsi tänään tähdet valituille Pohjoismaisille ravintoloille.
Pitkän tauon ja laajan remontin jälkeen marraskuussa 2017 uudelleen avatun Ravintola Palacen tavoitteena on ollut alusta alkaen korkeatasoinen laatu. Sen keittiötä johtaa yksi maamme arvostetuimmista keittiöpäälliköistä, kokkien kokiksi kutsuttu Eero Vottonen.
- Tuntuu mahtavalta, että kaikkeen tekemiseemme ladattu iso intohimo on havaittu myös Suomen rajojen ulkopuolella. Olen tästä tunnustuksesta todella iloinen, sanoo Vottonen.
Samaan aikaan Vottonen korostaa tiimityön merkitystä. Hän on alusta alkaen halunnut, että Palacella on keskeinen rooli myös uusien kokkilupausten kouluttamisessa.
- Tällaisilla palkinnoilla on myös tästä näkökulmasta tärkeä merkitys. Nuoret kokit näkevät, että kovalla työllä voi päästä maailman huipulle, jatkaa Vottonen.
35-vuotias Vottonen on jo ehtinyt luoda pitkän uran. Hän on voittanut Vuoden Kokki -kilpailun, kultaa Maailman keittiömestariliiton Global Chef Challenge -kilpailussa ja Suomen Gastronomian Akatemian Kokkien Kokki -palkinnon. Maailman arvostetuimmassa kokkien kilpailussa, Bocuse d'Orissa, Vottonen edusti Suomea kilpailukaudella 2016–2017.
Ravintoloiden tähtiluokitus tuli osaksi Michelin-opasta 1930-luvulla. Suomen ensimmäinen Michelin-tähti myönnettiin Palace Gourmet -ravintolalle vuonna 1987. Eero Mäkelän luotsaamalla ravintolalla oli tähti vuosina 1987–1989.
- On hienoa olla jatkamassa Eero Mäkelän aloittamaa työtä. Luulen, että Suomesta ei löydy kokkia, joka ei arvostaisi Mäkelää, toteaa Vottonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eero Vottonen, keittiöpäällikkö, ravintola Palace, puh. 040 743 7442
Kuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ravintola Palace on avattu ensimmäistä kertaa vuonna 1952 Helsingin olympialaisia varten. Ravintola kuuluu NoHo Partners -konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.