Legendaarinen perulaisyhtye Cumbia All Stars ensimmäistä kertaa Suomeen
9.5.2019 16:47:50 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Helsingin heinäkuu kuumenee, kun legendaarisista perulaismuusikoista koostuva Cumbia All Stars -yhtye saapuu ensimmäistä kertaa konsertoimaan Suomeen. Tarttuvista lattarirytmeistään tunnettu Cumbia All Stars esiintyy Savoy-teatterissa heinäkuun 2. päivä. Konsertin liput ovat myynnissä Lippu.fi:ssä.
Seitsenhenkinen Cumbia All Stars koostuu legendaarisista perulaismuusikoista, jotka olivat luomassa 1960-luvun Perussa alkunsa saanutta Peruvian Cumbiaksi tai Chichaksi kutsutta musiikkityyliä. Valtavaan suosioon noussut musiikkityyli yhdistelee cumbian tanssirytmejä rock-musiikista tuttuihin sähkökitaroihin ja syntetisaattorisoundeihin. Autenttinen Cumbia All Stars on kysytty esiintyjä niin Latinalaisessa Amerikassa, Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Yhtye vieraili Euroopassa viimeksi kaksi vuotta sitten, jolloin perulaismuusikot esiintyivät mm. maailman suurimpiin festivaaleihin lukeutuvalla Glastonburyn festivaaleilla Englannissa. Cumbia All Stars julkaisi viimeisimmän La Vuelta Del Tigre -albuminsa vuonna 2017. Kesällä 2019 yhtye kiertää näillä näkymin viimeisen kerran Euroopassa.
Cumbia All Stars tarjoaa Savoyssa keinuvien rytmien ja aurinkoisten melodioiden illan, jossa kuullaan cumbiaklassikoita ja harvinaisia helmiä.
Katso täältä, miten yhtye itse kuvailee musiikkiaan ja kertoo tarinaansa: http://bit.ly/2VhDp7H
Katso täältä yhtyeen Quiero Que Amanezca -video: http://bit.ly/2LtxIz4
Kuuntele yhtyeen tuorein La Vuelta Del Tigre -albumi täältä: https://spoti.fi/2PU5k7Q
Cumbia All Stars -kokoonpano
Lucho Carrillo, laulu
Lucho Reyes, kitara
Cesar Nicho, kitara
Manuel Pecho, basso
Dante Reyes, rummut
Ernesto "Sanguito" Cadenas, congat
Héctor “Chiquito” Mattos, bongot
Konsertti:
SavoyWORLD: Cumbia All Stars
Savoy-teatteri 2.7.2019 klo 19.00
Liput alkaen 37€, osta liput täältä.
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan
Tuotanto: Savoy-teatteri
www.savoyteatteri.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Liekki Promotion / Nora Norrlin, puh. 040 846 0116, nora.norrlin@liekkipromotion.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
750-paikkainen Savoy-teatteri on kansainvälinen estradi Helsingin sydämessä. Teatterin ohjelmistossa on mm. konsertteja, musiikkiteatteria, tanssia, stand uppia ja elokuvia.
Savoy-teatteri / Savoy Teatern/ Savoy Theatre
Kasarmikatu 46-48, PL /P.O. Box 4731, FI - 00099 Helsingin kaupunki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja kirjastojaoston kokous 10.11.20266.11.2026 09:42:05 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto kokoontuu 10.11.2026. Kokouksen asialista on julkaistu.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 3.11.20263.11.2026 17:53:20 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 3.11.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lotta Vaulo-Grönqvist valittiin Helsingin alueellisten taide- ja kulttuuripalvelujen päälliköksi. Alueellisten taide- ja kulttuuripalvelujen päällikkö johtaa kokonaisuutta, johon kuuluvat taide- ja kulttuuripalvelut Kanneltalossa, Malmitalossa ja Stoassa sekä Savoy-teatteri. Lisäksi Kanneltalon kokonaisuuteen kuuluvat Maunula-talon taide- ja kulttuuripalvelut ja Savoy-teatteriin Espan lava.
Parkeringsområdena vid Brunakärrs idrottspark och Åggelby idrottspark blir avgiftsbelagda i november 20263.11.2026 10:12:44 EET | Pressmeddelande
Parkeringsområdena vid Brunakärrs idrottspark och Åggelby idrottspark blir avgiftsbelagda från och med 17.11.2026. +Park har valts till ny samarbetspartner. Bakom företaget står det finska företaget 6sense Innovations Oy som erbjuder AI-styrd och kamerabaserad parkeringshantering. Avtalet gäller fram till augusti 2029.
Ruskeasuon ja Oulunkylän liikuntapuistojen pysäköintialueet maksullisiksi marraskuussa 20263.11.2026 10:12:44 EET | Tiedote
Ruskeasuon ja Oulunkylän liikuntapuistojen pysäköintialueista tulee maksullisia 17.11.2026 alkaen. Uudeksi kumppaniksi on valittu +Park, jonka taustalla toimii suomalainen tekoälyohjattua ja kamerapohjaista pysäköinnin operointia tarjoava 6sense Innovations Oy. Sopimus kestää elokuuhun 2029.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 3.11.202629.10.2026 17:05:22 EET | Tiedote
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelee tiistaina 3. marraskuuta Helsingin ehkäisevän päihdetyön toimenpidesuunnitelmaa vuosille 2026–2029. Lisäksi lautakunta antaa lausunnon neurokirjon lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien kehittämisestä Itä-Helsingissä ja käsittelee kaksi nuorten tekemää liikunta-aloitetta. Lautakunnalle esitetään myös Lotta Vaulo-Grönqvistin valitsemista alueellisten taide- ja kulttuuripalveluiden palvelun päälliköksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


