Lehdistökutsu: Mall of Triplan Remall pop-upissa tutustut kiertotalouden ratkaisuihin tulevaisuuden palvelutarjonnassa
22.10.2021 09:49:46 EEST | Haaga-Helia ammattikorkeakoulu | Kutsu

Tule kokemaan kiertotalouden elämyksellinen ReMall pop-up, jossa ainutlaatuiset ja yksilölliset kiertotalouden kiertotalouden tuotteet ja palvelut tulevat lähelle sinua.
Yksipäiväisessä tapahtumassa on tarjolla muun muassa hävikkikeittiön herkkuja sekä tuhti tietopaketti kiertotalouden teemoista.
Samalla pääset tutustumaan kiertotalouden vaatetrendeihin Helsingin kuvataidelukion valokuvanäyttelyssä, testaamaan päälläsi olevien vaatteitten materiaalin sekä kokeilemaan vaatteiden paikkausta japanilaisella sashiko-kirjonnalla.
Voit myös jakaa vaatteitesi tarinan muille kävijöille pystyttämässämme kuvauspisteessä.
Tapahtuma huipentuu kattavaan tietopakettiin, jossa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun vastuullisuuden asiantuntija Minna-Maari Harmaala haastattelee asiantuntijoita ajankohtaisista kiertotalouden teemosita.
Mukana tapahtumassa ovat muun muassa Aalto-yliopiston tutkija Marja Rissanen, Kuituus-hankkeen vetäjä Sini Suomalainen, vastuullisuuteen ja tekstiilikierrätykseen erikoistunut somevaikuttaja Outi Pyy sekä Lindexin vastuullisuusasiantuntija Aino-Marja Öster.
Aika: Keskiviikkona 27.10.2021 klo 11-19.
Paikka: Mall of Tripla, Kulttuuriaukio, 4. kerros
Lisää tietoa löydät tapahtuman omilta sivuilta osoitteesta: https://www.haaga-helia.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/pasilahub-remall-pop
Tapahtumassa mukana
• Kierrätyskeskuksen Plan B ja Most Wanted tuotteet – uniikkien uusiotuotteiden mallisto
• Virna Food goes Wonky pop up -pelastettuja herkkuja nollahävikkikeittiöstä
• My Message - Kierrätysmateriaaleille uusi elämä vaatteina ja koruina
• Sideflow – Rescue materiaalien verkkokauppa
• Galleria Vitrine / Marjut Kuopus - uniikkeja koruja ja kollaasiteoksia kierrätysmateriaaleista
• Upcycler – vaatteita ja asusteita kierrätysmateriaaleista
• Kierto Design - vuokrattavaa, kierrätettävää ja uudelleen käytettävää tapahtumanäkyvyyttä
• Menddie - korjauspalveluita verkossa
• Vivokauppa - kestäviä ja eettisiä paljasjalkakenkiä
• Kuituus-hanke – vaatetekstiilien testaus ja neuvonta
• Helsingin kuvataideluokio – valokuvanäyttely, jossa opiskelijat esiintyvät lempivaatteissaan, jotka ovat kierrätettyjä kirppislöytöjä, itse tuunattuja tai perittyjä vintage-aarteita
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati Kivimäki
Mall of Tripla, kauppakeskusjohtaja
kati.kivimaki(at)malloftripla.fi
+358 46 876 1500
Kati KivimäkiKauppakeskusjohtajaMall of Tripla
Puh:+358 46 876 1500kati.kivimaki@malloftripla.fiSirpa LassilaYliopettajaHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
PasilaHUB-hanke
Sanna LamminpääMarkkinointipäällikköMall of Tripla
Kuvat, kuvausluvat ja logot
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Haaga-Helian koulutusalat ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, liiketoiminnan palveluratkaisut ja kielet, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Tässä on Suomen paras ruokamatkailuelämys24.9.2026 10:38:48 EEST | Tiedote
Sahanlahti Resortin Pajapirtin avotuli-illallinen on valittu Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi yhteensä 141 kilpailijan joukosta Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailussa 2026.
Tutkimus kartoittaa ammatillisen koulutuksen henkilöstön kokemuksia työstä ja johtamisesta21.9.2026 09:38:00 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja opetusalan ammattijärjestö OAJ ovat tutkineet ammatillisen koulutuksen henkilöstön kokemuksia johtamisesta, arvostuksesta, työyhteisöstä, hyvinvoinnista ja työn rakenteellisista reunaehdoista. Tutkimukseen osallistui 79 ammatillista oppilaitosta, ja vastauksia kertyi yhteensä 1651.
Mikä on Suomen paras ruokamatkailuelämys 2026 – voittaja selviää 24. syyskuuta18.9.2026 09:50:18 EEST | Tiedote
Suomen kiinnostavimmat ruokaelämykset, matkailutuotteet ja makumatkat kilpailevat jälleen ruokamatkailun arvostetuimmasta tunnustuksesta.
Tutkimus: Pientuottajien juomat maistuvat, mutta valmistaja ei jää mieleen17.9.2026 10:23:58 EEST | Tiedote
Lähes joka kolmas uusimaalainen on nauttinut maakuntansa pienpanimoiden ja -valmistajien juomia viimeisen vuoden aikana, mutta yrityksiä ei muisteta jälkeenpäin. Samaan aikaan kiinnostus alaa kohtaan on huomattavaa: 38 prosenttia uusmaalaisista haluaisi vierailla pienpanimoissa, -tislaamoissa tai viini- ja siideriyrityksissä.
EU myönsi Haaga-Helialle 3,6 miljoonaa euroa tekoälyn ja liiketoiminnan koulutusohjelmaan15.9.2026 10:55:04 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu on saanut 3,6 miljoonan euron rahoituksen Euroopan komissiolta NavigAIte EU -hankkeen koordinointiin. Haaga-Heliasta tulee ensimmäinen suomalainen ammattikorkeakoulu, joka koordinoi Erasmus Mundus Joint Master's -ohjelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


