Lehdistötiedote: Suomalaiset edelleen onnellisia - EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen tulos
26.7.2016 09:00:00 EEST | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote
LEHDISTÖTIEDOTE 26.7.2016
ELINKEINOELÄMÄN VALTUUSKUNTA EVA
Suomalaiset edelleen onnellisia - EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen tulos
80 prosenttia suomalaisista on melko tai hyvin onnellisia. Onnellisten osuus ei ole muuttunut vuosituhannen alkuvuosista. Särön suomalaisten onnellisuuteen tekee kuitenkin elämänsä hyvin onnettomaksi kokevien osuuden hienoinen kasvu.
Näin selviää EVA Arviosta Onnellinen Suomi, jonka tiedot kerättiin osana EVAn vuoden 2016 Arvo- ja asennetutkimusta. Luvut ovat pitkälti samat kuin edellisessä onnellisuusmittauksessa vuonna 2004.
Myös erot onnellisuudessa eri väestökerrosten välillä jäävät pieniksi.
- Suomi on tasa-arvoinen maa onnellisuudessakin, toteaa EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
Hyvin onnellisia on noin 15 prosenttia suomalaisista. Suunnilleen yhtä moni (17%) kokee itsensä onnettomaksi. Onnettomuuden kokemukset tiivistyvät toimeentulovaikeuksista kärsiviin ryhmiin. Työttömistä jopa 40% kokee itsensä onnettomaksi. Myös maanviljelijät ja alle 25-vuotiaat nuoret kokevat itsensä aiempaa onnettomammiksi.
Myös kansainvälisesti vertaillen suomalaiset ovat hyvin onnellisia. EU-maat kattavassa vertailussa suomalaiset sijoittuvat viidensiksi. Onnellisuutemme ei kuitenkaan ole viime vuosina kasvanut. Naapureillamme on mennyt paremmin: ruotsalaiset ovat ohittaneet suomalaiset onnellisuudessa ja myös virolaiset ovat nyt lähes yhtä onnellisia kuin me.
Suomalaisten tulevaisuudenusko on kuitenkin vahvistunut. Nyt 31 prosenttia suomalaisista arvelee, että asiat ovat viiden vuoden päästä paremmin kuin nykyään. Viisi vuotta sitten, vuonna 2011, lukema oli vain 15 prosenttia. Myös suhtautuminen yhteiskunnallisiin uudistuksiin on myönteistä: 69 prosenttia pitää niitä välttämättöminä.
80 prosenttia vastaajista kokee, että on onni ja etuoikeus saada olla suomalainen. Haaviston mukaan suomalaisuuden arvostus on kytköksissä talouskasvuun. EVA on seurannut suomalaisuuden arvostuksen muutoksia vuodesta 1984.
- Aina, kun talous on sukeltanut, on myös suomalaisuuden arvostus hiipunut, Haavisto kertoo.
EVA Arvio on ladattavissa EVAn nettisivuilta www.eva.fi. EVA on tutkinut suomalaisten asenteita säännöllisesti vuodesta 1984. Kaikki tutkimustulokset löytyvät osoitteesta www.eva.fi/arvopankki/.
Lisätietoja:
Tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, EVA, puh. 050 331 3823, sähköposti ilkka.haavisto@eva.fi
Viestintäpäällikkö Henna Hopia, EVA, puh. 045 601 8886, sähköposti henna.hopia@eva.fi
TAUSTATIETOJA TUTKIMUKSESTA
Tiedot pohjautuvat 2 040 henkilön antamiin vastauksiin ja ne on kerätty 8.–19. tammikuuta 2016. Vastaajat edustavat koko maan aikuisväestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelilla. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Työllisyyden parantaminen ykköstoive seuraavalle hallitukselle4.11.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset odottavat seuraavalta hallitukselta ennen kaikkea toimia työttömyyden vähentämiseksi. Viisi kuudesta suomalaisesta (84 %) toivoo työllisyyden parantamiselle nykyistä enemmän huomiota, selviää EVAn syksyn 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Ydinvoiman lisärakentamisella yhä enemmistön tuki – sukupuolten välillä suuri kuilu30.10.2026 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten enemmistö pitää ydinvoiman lisärakentamista parhaana ratkaisuna sähköntuotannon lisäämiseksi. Ydinvoiman suosio on kuitenkin hieman laskenut energiakriisin huippulukemista, ja miesten ja naisten suhtautumisessa on poikkeuksellisen suuri ero, selviää EVAn syksyn 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta
EVA: Enemmistö päättäisi puolustuksesta yhdessä Pohjoismaiden kanssa13.10.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suuri enemmistö haluaa tiivistää pohjoismaista yhteistyötä tuntuvasti. Yli puolet suomalaisista olisi valmis yhteispohjoismaiseen päätöksentekoon puolustuksessa ja rajavalvonnassa, selviää EVAn kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Lastensuojelussa jopa 500 miljoonan euron säästöpotentiaali7.10.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomen lastensuojelu nojaa poikkeuksellisen vahvasti kalliiseen laitoshoitoon. Jos laitoksiin sijoitettujen lasten osuus saataisiin Tanskan tasolle, julkinen talous voisi säästää vuosittain 350–500 miljoonaa euroa, arvioi EVA Fellow Jussi Pyykkönen tuoreessa EVA Analyysissä.
EVA: S2-opetuksesta luovuttava – maahanmuuttajaoppilaat nopeammin yhteisiin luokkiin3.10.2026 06:01:00 EEST | Tiedote
Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden erillisopetusta pitää vähentää tuntuvasti ja suomen kielen oppiminen siirtää nykyistä vahvemmin yhteisiin opetusryhmiin, esittää ekonomisti Sanna Kurronen EVAlle laatimassaan analyysissä. Kurronen luopuisi S2-opetuksesta ja muiden kuin kotimaisten kielten oman äidinkielen opetuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
