Leif Schulman Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon johtajaks
HELSINGIN YLIOPISTO
Viestintä
16.2.2010
Leif Schulman Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon johtajaksi
Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson nimitti Luonnontieteellisen keskusmuseon uudeksi johtajaksi 1.3.2010 alkaen FT Leif Schulmanin. Aiemmin Schulman toimi keskusmuseoon kuuluvan Kasvitieteellisen puutarhan ja sittemmin syyskuusta 2009 lähtien uuden kasvitieteen yksikön johtajana.
Leif Schulman toimi Kasvitieteellisen puutarhan johdossa viisi vuotta kunnes keskusmuseon organisaatiouudistuksen myötä hän siirtyi Kasvitieteellisen puutarhan ja kasvimuseon johtoon. Tutkijana Schulman on perehtynyt trooppiseen kasvitieteeseen ja Amazonian sademetsäalueen ekosysteemeihin. Aihepiiristä valmistui väitöstutkimus Turun yliopiston Amazon- tutkimusryhmässä vuonna 2003. Tutkimuksissaan Schulman on käsitellyt mm. kasvilajien syntymekanismeja ja luonnonsuojelukysymyksiä.
Yliopiston kolmas tehtävä, yhteiskunnallinen vuorovaikutus, on ollut Schulmanille tärkeää. Hän on popularisoinut tiedettä laajasti ja toiminut asiantuntijana lukuisissa ympäristöhallinnon työryhmissä. Schulman toimii myös aktiivisesti monissa kansallisissa ja kansainvälisissä järjestöissä, mm. Euroopan laajuisessa siemenpankkiverkostossa (ENSCONET) ja maailmanlaajuisessa kasvitieteellisten puutarhojen yhteistyöjärjestössä (BGCI) sekä Euroopan kasvitieteellisten puutarhojen konsortiossa.
Luonnontieteellinen keskusmuseo toimii Helsingin yliopiston yhteydessä. Sen tehtävinä ovat luonnontieteellisten kansalliskokoelmien säilyttäminen, kartuttaminen ja näytteillepano sekä näihin tehtäviin liittyvä tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Viime vuosina keskusmuseon näyttelytoiminta on noussut yhä keskeisempään rooliin, Luonnontieteellinen museon kävijämäärät kolminkertaistuivat vuonna 2008 päättyneen remontin jälkeen ja Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan ensimmäisen kesän kävijämäärä ylitti kaikki odotukset.
Leif Schulmanin yhteystiedot: s-posti leif.schulman@helsinki.fi , puh. 09-191 50034, 050-5487692
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Embargo 3.12. kello 18. Saharan eteläpuolinen Afrikka on menettänyt liki neljänneksen biodiversiteetistään3.12.2025 18:00:00 EET | Tiedote
Viljelysmaan kasvu, metsästys ja maatalous suurimpia ovat luontokadon syitä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Silti 80 prosenttia luonnon monimuotoisuudesta on edelleen suojelualueiden ulkopuolella.
EMBARGO 3.12. klo 9.00: Oppivelvollisuusiän nosto vähensi koulutuksen keskeyttämistä1.12.2025 14:59:15 EET | Tiedote
Oppivelvollisuusiän korottaminen vähensi alaikäisenä koulutuksen keskeyttäneiden osuutta kolmanneksella. Toiselta asteelta valmistuneiden osuus kasvoi 1,5 prosenttiyksikköä suhteessa aikaisempiin ikäluokkiin.
Maahanmuuttotaustaiset perheet tarvitsevat parempaa tukea varhaiskasvatuksessa1.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Väitöstutkimus paljastaa, että perheiden moninaisuutta ei vielä tunnisteta riittävästi varhaiskasvatuksessa. Tämä saattaa heikentää maahanmuuttotaustaisten perheiden kiinnittymistä yhteiskuntaan ja voi heijastua lasten myöhempään koulumenestykseen.
Linnut siirtyvät korkeammalle vuoristoissa ilmaston lämmetessä28.11.2025 10:30:00 EET | Tiedote
Monet lintulajit ovat siirtyneet Euroopan vuoristoissa kohti kylmempiä lakiosia samalla kun ilmasto on lämmennyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Aurinkoiset etelärinteet houkuttelevat lintuja elämään korkeammilla paikoilla kuin varjoisammat pohjoisrinteet.
Uusi työkalu vesien humuskuormituksen arviointiin28.11.2025 08:32:51 EET | Tiedote
Vesien tummuminen heikentää veden laatua, aiheuttaa haasteita vedenottamoille ja virkistyskäytölle sekä muuttaa vesiekosysteemien toimintaa. Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa kehitettiin uusi työkalu, biologinen mittari, joka huomioi tummumisen vaikutukset vesistössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme