Leikki yhteisenä kielenä – Leikkipäivää vietetään lauantaina 22.4.
Valtakunnallinen Leikkipäivä järjestetään lauantaina 22. huhtikuuta. Koko kuluva viikko (17−22.4.2023) on omistettu leikille. Sen tarkoituksena on tuoda näkyviin leikkiä, sen tuomaa jaettavaa, yhteistä iloa ja hyvää oloa. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus leikkiin.
−Leikkiin heittäytyminen ja leikkiminen on joskus aikuisista vaikeaa. Leikkiviikolla on hyvä tilaisuus kokeilla erilaisia leikkihetkiä lasten ja aikuisten kesken, sanoo Leikkipäivä-ohjelman koordinaattori Karolina Lamroth Mannerheimin lastensuojeluliitosta.
Tänä vuonna leikkiviikon teemana on leikki yhteisenä kielenä. Vaikka meillä ei ole yhteistä kieltä, voimme löytää toisiimme yhteyden leikin avulla. Leikki yhteisenä kielenä kutsuu leikkihetkiin mukaan erikielisten leikkijöiden lisäksi myös erityislapset. Monella erityislapsella on arjessa apuna kuvatuki. Toiminnalliset leikit, joissa sanat eivät ole pääosassa, toimivat myös heillä.
−Leikin avulla kaikki voivat irrottautua itsestään hetkeksi. Leikissä voi turvallisesti kokeilla jännittäviä asioita, tunteita, opetella yhteyden luomista kaveriin tai vaikka leikkiä läpi uusi, pelottava tilanne, joka ei sitten oikeasti olekaan enää niin pelottava, kertoo toiminnanjohtaja Anna-Mari Laitila Mahdollisuus lapselle ry:stä.
MLL:n koordinoima, yli 50:n eri toimijan muodostama Leikkipäivä-verkosto haluaa muistuttaa leikin tärkeydestä ja hyvän olon tuomisesta meille kaikille, ikään ja kansallisuuteen katsomatta. Siksi tänä vuonna tiedote leikkiviikosta ja Leikkipäivästä jaetaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja ukrainaksi. Tiedotteen lisäksi eri kielillä on saatavissa 14 leikkivinkkiä leikkihetkien avuksi.
Leikkipäivä-tapahtumia järjestetään ympäri Suomen. Kuka tahansa voi järjestää leikkitapahtuman, kunhan tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. Järjestäjätahoja on monenlaisia, esimerkiksi MLL:n paikallisyhdistyksiä, kirjastoja, museoita, ja seurakuntia. Kaikki Leikkipäivä-tapahtumat löydät osoitteesta: https://leikkipaiva.fi/leikkipaiva-2023/leikkipaiva-tapahtumat-2023/
Leikki on lasten oikeus, mutta se tekee hyvää myös aikuisille. Lasten ja aikuisten yhteiset leikkihetket tuovat kiireiseen ja suorituskeskeiseen arkeen kaivattuja suvantopaikkoja. Leikkipäivä-verkosto toivoo, että leikin teemaviikolla eri-ikäiset ihmiset pysähtyvät ja antavat yhteisen leikin viedä mennessään!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karolina LamrothLeikkipäivä-ohjelman koordinaattoriMannerheimin Lastensuojeluliitto
Puh:050 4635 615karolina.lamroth@mll.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Leikkipäivä kutsuu aikuisia ja lapsia viettämään kiireetöntä aikaa yhdessä leikkien vuoden jokaisena päivänä. Valtakunnallinen Leikkipäivä järjestetään jälleen 12.5.2018. Leikkipäivä-ohjelma edistää leikkiä monin tavoin jakaen muun muassa monipuolista leikkitietoutta ja -tutkimusta, keräten leikkiperinnettä ja kannustaen ihmisiä heittäytymään leikin vietäväksi. www.leikkipäivä.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
På mors dag belönas 36 mammor med utmärkelsetecken25.4.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Republikens president har beslutat att ge 36 mammor medalj av I klass med guldkors av Finlands Vita Ros orden. Med det värdefulla utmärkelsetecknet uppmärksammas årligen mammor som har utmärkt sig som föredömliga fostrare samt främjat familjeliv och föräldraskap. Utmärkelsetecknen delas ut vid en riksomfattande morsdagsfest, som ordnas av Mannerheims Barnskyddsförbund i samarbete med social- och hälsovårdsministeriet i Helsingfors söndagen den 11 maj 2025.
Äitienpäivänä palkitaan 36 äitiä kunniamerkein25.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Tasavallan presidentti on päättänyt antaa 36 äidille Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein. Arvokkaalla kunniamerkillä huomioidaan vuosittain äitejä, jotka ovat ansioituneet esimerkillisinä kasvattajina sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjinä. Merkit luovutetaan valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa. Juhlan järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa Helsingissä sunnuntaina 11. toukokuuta.
MLL:n Lasten ja nuorten 116 111 vastaa pääsiäisenä joka ilta yöhön saakka17.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Kaikille lapsille ja nuorille pyhät eivät tarkoita kivaa lomaa ja katkosta arkeen. Lomallakin voi olla tarvetta jutella tai saada apua luotettavalta aikuiselta. Lasten ja nuorten puhelin 116 111 on avoinna jokaisena pääsiäisviikonlopun päivänä kello 17-20. Nuorten Tukilinja päivystää samassa numerossa koko pääsiäisen ajan klo 20-00.
Lek är glädje - Lekdagen firas lördagen den 26.416.4.2025 07:10:00 EEST | Pressmeddelande
Den nationella Lekdagen firas i år lördagen den 26 april, nu redan för tionde gången. Årets tema är glädje. Det påminner oss om att vi också i den här världspolitiska situationen har rätt att glädja oss åt goda stunder och leka oss till välbefinnande. Lekdagsnätverket inbjuder människor i alla åldrar att kasta sig in i lekens virvlar.
Ilo löytyy leikistä - Leikkipäivää vietetään lauantaina 26.4.16.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 26. huhtikuuta jo kymmenettä kertaa. Vuoden teemana on ilo. Se muistuttaa, että maailmanpoliittisen tilanteen keskellä on lupa myös iloita hyvistä hetkistä ja herättää hyvä olo leikin vauhdittamana. Leikkipäiväverkosto kutsuukin kaikenikäisiä heittäytymään leikin pyörteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme