Tiede ei aiemmin leppälattarista (Agathomyia alneti) tiennyt. Lattajalkakärpäset eli lattarit sen sijaan ovat tuttua kosteahkojen metsien porukkaa. Lennossa lattaria ei juuri näe, mutta niiden voi nähdä juoksentelevan pensaiden lehdillä – jos vain osaa kiinnittää huomiota minikokoisiin vipeltäjiin.

Tuorein lattariperheen jäsen löydettiin kaupunkimetsästä Helsingin Haltialasta. Samoja kärpäsiä löydettiin myös läheisestä Tuomarinkylän Lystikukkulan puistometsästä. Poikkeuksellisen arvokkaaksi löydetyn lattarin tekee se, että tämä kärpäsryhmä ei selviä ilman vanhoja lehtimetsiä, jotka ovat myös luonnonsuojelullisesti erittäin arvokkaita.

Lattajalkakärpäset ovat sienten seuralaisia

Lattajalkakärpäset ovat saaneet nimensä erään ryhmään kuuluvan heimon naaraiden kengänpohjallista muistuttavien takanilkkojen mukaan. Muniessaan sieneen naaras saa tukea levittämällä litteät takanilkkansa pillikerroksen sisäseiniin. Litteitä nilkkoja voi myös käyttää kuin lumikenkiä ikään kipittäessään heltta- tai pillikerroksen päällä.

Valtaosa lattareista viihtyy kääpien kavereina. Talousmetsistä lattajalkoja on turha etsiä, sillä niiden kääpäkumppanit vaativat lahoavaa puuaineista. Monimuotoisista kaupunkimetsistä sen sijaan saattaa löytää niin kääpiä kuin kärpäsiä.

Lattajalkakärpästen toukat ovat riippuvaisia isäntäsienistään, sillä useimmille lajeille maistuu vain yksi sienilaji tai muutama lähilaji. Aiemmin toukkien oikean lajin löytäminen oli työlästä ja hidasta. Toukka ja isäntäsieni piti ottaa talteen ja yrittää saada elämään kasvatusolosuhteissa niin kauan, että toukka ehtisi koteloitua ja aikuistua kärpäseksi, joka sittemmin pystyttäisiin määrittämään – useimmiten huonolla tuloksella. Nykyisin apuun on saatu DNA-menetelmät, joiden avulla kärpäslaji voidaan määrittää myös toukasta, koska sama DNA on toukassa ja aikuisessa.

Leppälattari on vain yksi esimerkki kaupunkimetsien arvosta. Kaupunkimetsät ovat monimuotoisia elinympäristöjä, joista löydetään jopa aiemmin tuntemattomia lajeja. Muutamien vuosien aikana on löydetty nyt kuvatun leppälattarin lisäksi muun muassa Mätäjokivarren halavista harvinainen kovakuoriaislaji, jonka tiedetään elävän maailmassa vain Suomen Vantaalla.

Lisätietoa:

Laboratoriopäällikkö Gunilla Ståhls-Mäkelä
Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus
Helsingin yliopisto
050 318 2355
gunilla.stahls @ helsinki.fi

Mätäjokivarren löytö: Halavasepikkä