POP Pankkikeskus osk

Liedon Osuuspankki ja Suupohjan Osuuspankki suunnittelevat yhdistymistä

Jaa

Liedon Osuuspankki ja Suupohjan Osuuspankki ovat tänään julkistaneet suunnittelevansa pankkien yhdistämistä. Taustalla on halu vahvistaa asiakkaille tarjottuja asiantuntijapalveluja sekä molempien pankkien kiinnostus kasvattaa toimintaansa erityisesti Turun ja tämän lähiseudun muodostamalla markkina-alueella. Toteutuessaan yhdistyminen tapahtuisi arviolta ensi vuoden toisella neljänneksellä. Yhdistyneen pankin on tarkoitus aloittaa toimintansa uudella nimellä.

Vasemmalla on Suupohjan Osuuspankin toimitusjohtaja Timo Kalliomäki ja oikealla Liedon Osuuspankin toimitusjohtaja Juha Niemelä
Vasemmalla on Suupohjan Osuuspankin toimitusjohtaja Timo Kalliomäki ja oikealla Liedon Osuuspankin toimitusjohtaja Juha Niemelä

Liedon Osuuspankilla on kaksi konttoria, Liedossa ja Turussa. Suupohjan Osuuspankilla on yhteensä kymmenen konttoria ja palvelupistettä sekä valtakunnallisesti palveleva digikonttori. Lisäksi Suupohjan Osuuspankki on avaamassa vuoden vaihteessa täysin uuden palvelupisteen Poriin. Yhdistymisestä muodostuvan pankin toimipisteet muodostaisivat näin ollen vahvan verkoston Helsingistä länsirannikon kautta aina Rovaniemelle saakka valtakunnallisen digikonttorin tukemana.

Yhdistymistä suunnittelevien pankkien toimitusjohtajien mukaan mahdollinen yhdistyminen ei vaikuttaisi kummankaan pankin asiakkaiden tilinumeroihin tai kortteihin. Pankkiasioinnin osalta asiakkailla olisi käytettävissä monipuoliset asiantuntijapalvelut. Molemmat toimitusjohtajat näkevät myös, että yhdistymisestä muodostuva uusi pankki tarjoaisi yrityksille vahvan rahoituskumppanin.

”Sulautumisella haetaan asiantuntijapalveluiden vahvistamista ja kasvumahdollisuuksien ylläpitämistä kehittyvällä Liedon ja Turun alueella. Jäsen- ja asiakaskunnan sekä henkilökunnan näkökulmasta panostuksia alueelle voitaisiin kasvattaa sulautumisen myötä. Yritysrahoituksen lisääminen vankistaisi niin ikään entisestään alueen elinvoimaisuutta”, toteaa Liedon Osuuspankin toimitusjohtaja Juha Niemelä.

”Esitys yhdistymisestä on otettu meillä Suupohjan Osuuspankissa ilolla vastaan, sillä sulautuminen Liedon Osuuspankin kanssa nähdään suurena mahdollisuutena. Olemme toteuttaneet viime vuosina kasvustrategiaa, jonka painopiste on ollut tähänkin saakka kasvukeskuksissa. Turku ja Lieto nähdään vahvasti kehittyvänä seutukuntana, jolle uudella pankilla olisi paljon tarjottavaa. Suupohjan Osuuspankissa palvellaan asiakkaita molemmilla kotimaisilla kielillä, joten uskon meillä olevan annettavaa myös seutukunnalla asuville ruotsinkielisille asiakkaille”, sanoo Suupohjan Osuuspankin toimitusjohtaja Timo Kalliomäki.

Yhdistymistä suunnittelevien pankkien esittely

Liedon Osuuspankki työllistää 13 henkilöä. Sen tase on 140 M€. Liedon Osuuspankin toiminta on keskittynyt Liedon ja Turun seudulle. Suupohjan Osuuspankki työllistää noin 115 henkilöä. Sen tase on noin 1 Mrd. Suupohjan Osuuspankin toiminta ulottuu Helsingistä Rovaniemelle. Molemmat kuuluvat POP Pankki -ryhmään ja myös uusi pankki jatkaisi POP Pankki -ryhmän jäsenpankkina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Juha Niemelä, toimitusjohtaja, Liedon Osuuspankki, 050 558 1523

Timo Kalliomäki, toimitusjohtaja, Suupohjan Osuuspankki, 040 523 2068

Maija Hyötyläinen, viestintäpäällikkö, POP Pankkikeskus, 050 572 9679, maija.hyotylainen@poppankki.fi

Kuvat

Vasemmalla on Suupohjan Osuuspankin toimitusjohtaja Timo Kalliomäki ja oikealla Liedon Osuuspankin toimitusjohtaja Juha Niemelä
Vasemmalla on Suupohjan Osuuspankin toimitusjohtaja Timo Kalliomäki ja oikealla Liedon Osuuspankin toimitusjohtaja Juha Niemelä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

POP Pankkikeskus osk
Hevosenkenkä 3
02600 Espoo

POP Pankki on yli 700 asiantuntijaa työllistävä suomalainen pankkiryhmä, johon kuuluu 21 POP Pankkia, verkossa toimiva vahinkovakuutusyhtiö Suomen Vahinkovakuutus Oy (POP Vakuutus), POP Pankkien keskusluottolaitos Bonum Pankki Oyj ja POP Pankkikeskus osk. POP Pankki -ryhmän visiona on olla pankki, joka parhaiten yhdistää henkilökohtaisen ja digitaalisen palvelun, parhaan asiakastyytyväisyyden sekä nopean päätöksenteon. POP Pankilla on EPSI Ratingin Pankki ja rahoitus 2021 -tutkimuksen mukaan Suomen ja Pohjoismaiden tyytyväisimmät henkilö- ja yritysasiakkaat. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta POP Pankkikeskus osk

Liedon Osuuspankki och Sydbottens Andelsbank planerar fusion13.10.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Liedon Osuuspankki och Sydbottens Andelsbank har idag offentliggjort sina planer på att gå samman. Bakgrunden till samgången är en vilja att stärka de experttjänster banken erbjuder sina kunder samt båda bankernas intresse av att expandera sin affärsverksamhet, speciellt på marknadsområdet Åbo och dess närregion. Om samgången blir verklighet uppskattas fusionen ske under andra kvartalet nästa år. Den fusionerade banken har för avsikt att påbörja verksamheten under ett nytt namn.

Tutkimus: suomalaisten ilmastohuoli ei juuri ohjaa ostopäätöksiä – ruokaostosten ilmastovaikutukset huomioidaan enemmin kuin esimerkiksi auton hankinnan29.9.2021 14:37:11 EEST | Tiedote

Joka kolmas suomalainen (32 %) ei huomioi ostostensa ilmasto- ja ympäristövaikutuksia lainkaan. Eniten (29 %) suomalaiset pohtivat ruokaostostensa ekologisuutta. Esimerkiksi auton tai kodinkonehankintojen kohdalla näiden ympäristövaikutuksia pohtii viidennes suomalaisista. Tulokset pohjautuvat POP Pankin elokuussa IROResearchillä teettämään tutkimukseen. POP Pankki muistuttaa, että ympäristö- ja ilmastovaikutusten huomioimisesta voi olla taloudellista hyötyä esimerkiksi rahoitusvaiheessa.

POP Pankkikeskus osk:lle on nimitetty uusi hallitus ja samalla POP Pankkikeskuksen toimitusjohtaja vaihtuu; Jaakko Pulli on nimitetty väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi28.9.2021 20:15:00 EEST | Tiedote

POP Pankkikeskus osk:n hallintoneuvosto on nimittänyt POP Pankkikeskus osk:lle uuden hallituksen. Uuden hallituksen puheenjohtajana toimii Timo Kalliomäki (Suupohjan Osuuspankki) ja varapuheenjohtajana Ari Heikkilä (Konneveden Osuuspankki). Hallituksen muut jäsenet ovat Mika Mäenpää (Lavian Osuuspankki), Mikko Seppänen (Lammin Osuuspankki) sekä ulkopuoliset edustajat Ilkka Lähteenmäki, Marja Pajulahti ja Matti Vainionpää.

KUTSU MEDIALLE: tutkimuksen etäläpikäynti ke 29.9., klo 13.30-14.15 – suomalaisten kuluttaminen ja ympäristövaikutukset, miksi vaikutuksiin tulisi kiinnittää huomiota taloutensa kannalta22.9.2021 15:48:33 EEST | Tiedote

EU:n kestävän rahoituksen toimintaohjelman tavoitteena on suunnata yksityistä pääomaa ympäristön kannalta kestävämpiin vaihtoehtoihin. Miltä suomalaisten ostoaikeet näyttävät tältä osin? POP Pankin rahoituksen asiantuntijat Niina Jolkkonen ja Pekka Maskuniitty käyvät läpi ke 29.9. klo 13.30-14.15 IROResearchin kanssa elokuussa tehtyä kuluttajatutkimusta, joka selvitti, miten suomalaiset ottavat hankintojensa ilmasto- ja ympäristövaikutukset huomioon ostopäätöksissään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme