Vaasan kaupunki - Vasa stad

Liftin linjasto julkaistiin – uudet linjat mahdollistavat entistä sujuvamman matkanteon

Jaa

Vaasan kaupungin ja Mustasaaren kunnan yhteinen alueellinen joukkoliikenne, Lifti, aloittaa toimintansa ensi vuoden elokuussa. Uudistus tähtää entistä sujuvampaan matkantekoon, lyhyempiin matka-aikoihin ja tiheämpiin vuoroväleihin erityisesti ruuhka-aikaan. Liftin linjasto julkaistaan jo nyt, jotta asukkaat ehtivät tutustua uusiin reitteihin ajan kanssa.

Kuva: Mikael Matikainen
Kuva: Mikael Matikainen

Joukkoliikenneuudistuksen ensisijaisena tavoitteena on helpottaa kuntalaisten arkea ja mahdollistaa entistä sujuvampi matkanteko asuinalueiden, työpaikkakeskittymien ja muiden keskeisten kohteiden välillä.

Linjojen suunnittelussa huomioitiin muun muassa alueelliset asukasmäärät, asuinalueiden kehittyminen sekä merkittävimmät työpaikkakeskittymät nyt ja tulevaisuudessa. Lisäksi esimerkiksi keskussairaalan alueen kehittymisellä sekä koulujen ja oppilaitoksien sijainnilla oli suuri merkitys tarkempia reittejä mietittäessä.

– Liftin myötä Vaasan seudun joukkoliikenteen palvelutaso parantuu huomattavasti. Pyrimme ottamaan erilaiset tarpeet huomioon linjaston suunnittelussa ja toivottavasti jatkossa yhä useammat kokevat bussin varteenotettavaksi vaihtoehdoksi omalle autolle tai muille kulkumuodoille, joukkoliikennesuunnittelija Anastassia Backlund kertoo.

Rengaslinjoista heilurilinjoihin

Liftin näkyvin muutos on siirtyminen nykyisistä pitkistä rengaslinjoista selkeisiin heilurilinjoihin, joissa bussit kulkevat edestakaisin samaa reittiä. Uudet linjat kulkevat lähes poikkeuksetta keskustan kautta, mikä lisää keskustan ylittävien suorien ja nopeiden yhteyksien määrää huomattavasti.

– Linjoille on määritetty käyttäjämäärän perusteella mahdollisimman tasaiset määränpäät molemmin puolin keskustaa. Reitit pyritään viemään sellaisia katuja pitkin, joilla saavutetaan mahdollisimman hyvin keskeiset kohteet, Backlund kertoo.

Elokuusta lähtien Vaasan seudun paikallisliikenne muodostuu kahdeksasta säännöllisesti ajettavasta heilurilinjasta, yhdestä suorasta työmatkaliikenteen vuorosta Västervikin ja Gerbyn alueelta Runsoriin sekä kahdesta kouluvuorosta.

Myöhemmin julkaistaan vielä seudulliset vuorot Maalahden ja Vähänkyrön suuntaan. Näiden liikennöinti hoidetaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Vaasan kaupungin yhteishankintana.

Uusi linjasto on lisätty myös Vaasan kaupungin nettisivuille sekä karttapalveluun, josta löydät tarkemmat kuvaukset ja reitit jokaisesta linjasta.

Vuosittaiset ajokilometrit kasvavat huimasti

Linjastouudistuksen tavoitteena on parantaa nykyistä palvelutasoa eli laajentaa liikennöintiaikoja, kasvattaa vuorotiheyksiä ja nopeuttaa matka-aikoja. Uusi linjasto on myös nykyiseen verrattuna huomattavasti selkeämpi ja suoraviivaisempi.

– Bussien vuosittaiset ajokilometrit kasvavat muutoksen myötä nykyisestä noin miljoonasta kilometristä noin kahteen miljoonaan. Tämä kuvaa hyvin muutoksen laajuutta ja palvelutason tuntuvaa parantumista, Backlund kertoo.

– Haluamme lisäksi parantaa joukkoliikenteen täsmällisyyttä ja luotettavuutta sekä tehdä reiteistä käyttäjälle helpommin ymmärrettäviä. Myös aikataulujen suunnittelussa on noudatettu pääsääntöisesti vakiominuuttiperiaatetta, eli lähdöt tapahtuvat joka tunti samalla minuuttiluvulla, hän jatkaa.

Linjastouudistus tuo helpotusta erityisesti ruuhka-ajan liikenteeseen, jolloin vuorotarjonta kasvaa noin puolella Vaasan ja Mustasaaren nykyisestä 542 pysäkistä.

Eniten positiivisia vaikutuksia kohdistuu niille alueille, joilla on eniten kysyntää joukkoliikenteelle. Parannus näkyy erityisen selvästi keskussairaalan alueella, jonne on uuden sairaalarakennuksen valmistuessa keskittymässä erikoissairaanhoidon lisäksi Vaasan perusterveyden- ja sosiaalihuollon palvelut.

– Liftin myötä keskussairaalan pysäkeiltä lähtee ruuhka-aikoina bussi lähes 5 minuutin välein, kun nykyään vuoroväli on 25 minuuttia, Backlund selventää.

Palvelutaso paranee huomattavasti myös Vaskiluodossa, jonka merkitys työpaikkakeskittymänä on lähiaikoina kasvamassa. Näiden lisäksi suurimmat parannukset koskevat Sepänkylän, Ristinummen, Vanhan Vaasan sekä Vetokannaksen, Gerbyn ja Västervikin alueita.

Linjaston suoraviivaistamisen myötä vuorotarjonta tulee myös heikkenemään osalla pysäkeistä ja pieni osa pysäkeistä poistuu säännöllisen liikenteen käytöstä.

– Siitä huolimatta 84 % asukkaista asuu jatkossakin enintään 300 metrin etäisyydellä lähimmästä pysäkistä. Jos etäisyys tuplataan 600 metriin, osuus asukkaista ja työpaikoista kasvaa lähes sataan prosenttiin, Backlund kertoo.

Sepänkylä entistä kiinteämpi osa seudun joukkoliikennettä

Vaasa ja Mustasaari ovat sitoutuneet yhteiseen joukkoliikenteen toimivalta-alueeseen, joten jatkossa myös Mustasaaren keskustoimintojen alue Sepänkylä on entistä luontevampi osa Vaasan seudun yhteistä paikallisliikennettä.

Elokuusta lähtien bussit lähtevät Sepänkylästä Kivihakaan, keskustaan ja Vaskiluotoon huomattavasti aiempaa tiheämmin. Myös liikennöintiajat pitenevät merkittävästi: jatkossa bussit kulkevat klo 21.30 asti, kun nykyisin viimeinen vuoro Sepänkylästä lähtee jo klo 18.30. Linjaa voidaan tulevaisuudessa jatkaa myös Koivulahden tai Karperön ja Raippaluodon suuntiin.

– Muutoksen myötä saamme Sepänkylän linjaan tiheämmät vuorovälit, mikä palvelee alueen asukkaita huomattavasti paremmin. Mikä tärkeintä, muutos mahdollistaa tulevaisuudessa paikallisliikennealueen laajenemisen, liikenteiden päällekkäisyyksien vähenemisen sekä asukkaiden paremman ja tasapuolisemman kohtelun, Mustasaaren kunnan elinkeinopäällikkö Henna-Maija Sumuvuori toteaa.

Aikataulut julkaistaan hyvissä ajoin ennen elokuun alkua

Liftin valmistelu etenee tiiviisti elokuun alkuun saakka. Liikennöitsijä vaihtuu heinäkuussa ja uusi linjasto otetaan käyttöön talviaikataulujen yhteydessä.

– Olemme parhaillaan hankkimassa uusia busseja ja viimeistelemme asiakkaille näkyviä sovelluksia sekä päivitämme taustajärjestelmiä ja lipunmyyntiä. Seuraavaksi keskitymme aikataulujen tekemiseen, jotka julkaistaan hyvissä ajoin ennen liikennöinnin alkua, Backlund kertoo.

Heilurilinjojen vuoksi busseille rakennetaan myös viisi uutta kääntöpaikkaa linjojen päätepisteisiin. Uudet kääntöpaikat tulevat Västervikintien ja Rajalahdentien risteykseen, Mäntymaantielle Gerbyn torin kohdalle, Pukinkulmaan Gerbyntien eteläpäähän, Ristinummelle Vanhan Vaasan kadun pohjoispäähän ja Hietalahteen Sanmarkinkadun eteläpäähän siinä vaiheessa, kun alue kehittyy. Lisäksi Vaskiluotoon rakennetaan uusi joukkoliikenneväylä Kaarlentieltä Teollisuuskadulle.

Backlund toivoo, että uusiin linjoihin tutustutaan ajan kanssa ja hyvissä ajoin ennen kuin Lifti aloittaa toimintansa.

– Meille voi myös antaa palautetta vaasa.fi:ltä löytyvän palautejärjestelmän kautta.

Uudistuksen linjaston tavoitteena on paitsi helpottaa kuntalaisten arkea, myös lisätä asukkaiden mahdollisuuksia kestävään liikkumiseen, joka puolestaan edesauttaa Vaasan tavoitetta olla hiilineutraali kaupunki vuosikymmenen loppuun mennessä.


Lataa infopaketti täältä: 
https://www.dropbox.com/t/bgQmLxhskTGNmE6J

 

Yhteyshenkilöt

Joukkoliikennesuunnittelija Anastassia Backlund, Vaasan kaupunki
anastassia.backlund@vaasa.fi
+358 40 578 8499

Elinkeinopäällikkö Henna-Maija Sumuvuori, Mustasaaren kunta
henna-maija.sumuvuori@korsholm.fi
+358 44 424 9109

Kuvat

Kuva: Mikael Matikainen
Kuva: Mikael Matikainen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

En ny hundpark öppnas i Korsnäståget – polishundsuppvisning och ärtsoppa på invigningen7.12.2021 09:46:50 EET | Tiedote

En ny hundpark öppnas i Korsnäståget på torsdag denna vecka. Invigningen av parken firas 9.12 kl. 15–18. För invigningen slår grönområdesenheten upp ett fälttält och bjuder alla besökare på smaklig ärtsoppa. På programmet står kl. 16 även en polishundsuppvisning under ledning av hundförare från polisinrättningen i Österbotten. Uppvisningen ordnas inte om hundpolispatrullen får ett brådskande uppdrag samtidigt.

Ristinummelle avataan uusi koirapuisto – avajaisissa poliisikoiranäytös ja hernekeittoa7.12.2021 09:44:14 EET | Tiedote

Ristinummelle avataan uusi koirapuisto tämän viikon torstaina. Puiston avajaisia vietetään 9.12. klo 15.00-18.00. Viheralueyksikkö pystyttää avajaisiin kenttäkeittiön ja tarjoaa kaikille kävijöille maukasta hernekeittoa. Ohjelmassa on myös Pohjanmaan poliisilaitoksen koiranohjaajien vetämä poliisikoiranäytös. Näytös alkaa klo 16, ellei koirapoliisipartiolle tule kiireistä tehtävää samaan aikaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme