Liiallisen murehtimisen, vitkastelun ja varmistelun taustalla on usein epävarmuuden pelko

Janna Meunier: Mielen jumeista joustavuuteen – kuinka tulla toimeen epävarmuuden kanssa
Ilmestyy 14.3.2023
Taito sietää epävarmuutta vaikuttaa tutkitusti ihmisen hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Epävarmuus voi aiheuttaa meissä ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta. Voimme reagoida näihin joko välttelemällä ahdistavaa asiaa, pohtimalla sitä tuloksetta loputtomiin tai pyrkimällä kaikin keinoin varmistamaan, etteivät pahimmat uhkakuvat tule toteutumaan.
Ahdistaviin ajatuksiin voi jäädä jumiin, ja vitkastelu ja varmistelu voivat muuttua tavaksi. Huolestuttavan asian pohtiminen voi antaa hetkellisen hallinnan tunteen. Nämä toimintamallit ovat selviytymiskeinoja, jotka tuntuvat auttavan lyhyellä tähtäimellä ahdistukseen, ja olo on vähän aikaa rauhallisempi. Ajatukset kuitenkin palaavat, ja kierre alkaa taas alusta. Kun jatkuva varmistelu tai murehtiminen alkaa haitata merkittävästi arkielämää, voi taustalla olla vaikeus sietää epävarmuutta, niin sanottu epävarmuusallergia.
Mielen jumeista puhutaan silloin, kun aika ja energia suuntautuu yrityksiin vähentää epävarmuutta ja meille tärkeiden asioiden tekeminen jää kakkossijalle: jos jätämme hakematta kiinnostavaa työpaikkaa, koska sen saamisesta ei ole täyttä varmuutta. Jos löydämme unelmien asunnon, mutta emme saa tehtyä ostopäätöstä, ja asunto myydään nenämme edestä. Jos kotoa lähteminen on vaikeaa, kun tarkistelemme, että kaikki on varmasti kunnossa. Jos murehtiminen tai valittaminen täyttää toisten kanssa viettämämme ajan.
Käytännönläheisen teoksen lukuisat harjoitukset auttavat tunnistamaan mielen jumeja ja pääsemään niistä irti. Tärkeintä on tunnistaa jumi, hyväksyä asiat, joihin emme voi vaikuttaa ja keskittyä sitten siihen, mitä todella haluaa mielen varoituksista huolimatta. Emme voi poistaa elämän epävarmuutta, mutta voimme oppia tulemaan sen kanssa toimeen ja keskittyä niihin asioihin, joita haluamme elämässämme toteuttaa.
Janna Meunier on psykologi ja kognitiivisen käyttäytymisterapian kouluttajapsykoterapeutti, joka käyttää työssään erityisesti hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) menetelmiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloviestintäpäällikköAtena | Otava
Otava | Like | Nemo | Moreeni | Karisto | Atena | F-Kustannus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Yhdessä pöydässä -romaani kurottaa suolan sukupolvelta toiselle6.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Taitava sukupolvikuvaus saattelee perheenjäsenet jännitteisille lounaille, turhauttaville päivällisille ja rankkoihin juominkeihin. Avioeron kautta nousevat esiin roolit ja odotukset, joihin sovittelemme itseämme vanhempiemme lapsina tai lapsiemme vanhempina.
Totalitaristisen Neuvostoliiton perintömailla5.6.2023 12:59:28 EEST | Tiedote
Palkitun toimittajan puhutteleva teos entisen itäblokin maista, jotka edelleen elävät Venäjän saappaan alla.
Petri Kankaan Harhautus on kylmäävä trilleri, jossa venäläiset vakoilevat Suomen maaperällä – ja joka voisi olla totta5.6.2023 12:55:39 EEST | Tiedote
Harhautus on pelottavan todenmakuinen jännitysromaani Venäjän vakoilusta ja vaikuttamisoperaatiosta Suomessa.
Autismidiagnoosiin pohjaava romaani kysyy, mitä tekisit, jos voisit korjata menneisyytesi.2.6.2023 10:06:54 EEST | Tiedote
Bestseller-kirjailija Holly Smale sai autismidiagnoosin 39-vuotiaana. Hänen hyvän mielen lukuromaaninsa erilaisuudelle äänen, joka painuu mieleen ja herättää lämpöä.
Uutuuskirja paljastaa, minkälaista on suomalaisen eliittiseuralaisen samppanjan ja seksin täyteinen arki Euroopan sykkivissä metropoleissa2.6.2023 08:20:00 EEST | Tiedote
Minkälaista on, kun yliopiston oppikirjat vaihtuivat iltaisin stringeihin ja stilettokorkoihin? Enni Levin rehellinen ja avoin uutuusteos "Eliittiseuralaisen päiväkirja" on kutkuttava tositarina suomalaisen luksusseuralaisen samppanjakuplaisesta työstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme