Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Liikennejärjestelyjen suunnittelu käynnistyy Kiimingissä valtatiellä 20 Purontien kohdalla

Jaa
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) aloittaa liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen tarpeellisine tutkimuksineen valtatielle 20 Oulun alueella Kiimingin kohdalla. Suunnitelma laaditaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa.
Suunnittelukohteen sijaintikartta.
Suunnittelukohteen sijaintikartta.

Suunnitelmassa esitetään valtatiellä 20 Kiimingintien (mt 849) ja Purontien (mt 18717) liittymien porrastamista, valtatielle vasemmalle kääntymiskaistoja sekä jalankulun- ja pyöräilyväylän alikulkukäytävä valtatien ali. Samalla uusitaan pysäkkijärjestelyt.

Varsinainen suunnittelutyö aloitetaan maastotöillä syksyllä 2021 ja tiesuunnitelma valmistuu joulukuussa 2021. Suunnitelmaluonnoksia esitellään suunnittelun aikana, josta tiedotetaan erikseen. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus asettaa tiesuunnitelman nähtäville verkkosi-vuillaan vähintään 30 päivän ajaksi ja huolehtii nähtävillä olon kuuluttamisesta. Tällöin kansalaiset voivat perehtyä suunnitelmaan ja tar-vittaessa jättää siitä muistutuksia. ELY-keskus hankkii tiesuunnitelmasta tarvittavat lausunnot ja suunnitelma toimitetaan lausuntoineen ja mahdollisine muistutuksineen Väylävirastolle ja edelleen liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin hyväksymistä varten.

Hankkeen rakennussuunnitelma valmistuu huhtikuussa 2022. Arvioitu rakennuskustannusarvio hankkeelle on noin 1,7 milj. euroa (alv 0%). Hanke pyritään toteuttamaan lähivuosien aikana ns. MAL-hankkeena yhteistyössä ELY-keskuksen ja Oulun kaupungin kanssa. Tämän hetken tiedon perusteella rakentamisvuosi olisi 2023.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, tie- ja rakennussuunnitteluvastaava Ari Kuotesaho, p. 0295 038 259, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Oulun kaupunki, projektipäällikkö Mikko Ukkola, p. 040 557 0891, etunimi.sukunimi@ouka.fi
Plaana Oy, projektipäällikkö Ville Nikkinen, p. 040 739 1761, etunimi.sukunimi@plaana.fi

Kuvat

Suunnittelukohteen sijaintikartta.
Suunnittelukohteen sijaintikartta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaalla helmikuussa 23 300 työtöntä työnhakijaa26.3.2024 08:01:22 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuun lopussa 23 300 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 600 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten (+12 %). Tammikuusta työttömien määrä laski 150 henkilöllä. Lomautettujen määrä on maa- kunnassa edelleen korkea ja helmikuussa kokoaikaisesti lomautettuja oli lähes 3 300. Helmikuussa lomautukset kohdistuivat erityisesti rakennusalalle kirvesmiehiin ja rakennuspuuseppiin sekä talonrakentajiin.

Valtatien 20 parantaminen Korvenkylän ja Kiimingin välillä: yleisötilaisuus YVA-ohjelmasta 4.4.202421.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue on aloittanut ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) valtatien 20:n parantamisesta Korvenkylän ja Kiimingin välillä. YVA-menettelyn aikana tarkastellaan neljää eri vaihtoehtoa tien parantamiseksi. Menettelyn aikana arvioidaan, millaisia vaikutuksia kullakin vaihtoehdolla on esimerkiksi asutukselle, luontoarvoille sekä liikenteen sujuvuudelle ja liikenneturvallisuudelle.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ehdottaa kolmen alueen nimeämistä merkittäväksi tulvariskialueeksi15.3.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen tulvimisesta sekä merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Pohjois- Pohjanmaan alueella. ELY-keskus ehdottaa kolmen alueen nimeämistä merkittäväksi tulvariskialueeksi. Ehdotuksessa on mukana Pyhäjoen alaosa (Pyhäjoen taajama – Oulainen), Alavieska – Ylivieska ja Pudasjärven keskusta.

ELY-keskus on asettanut nähtäville Pyhäjärven Itämäen tuulivoimahankkeen YVA-selostuksen sähkönsiirtoa koskevan täydennyksen28.2.2024 08:03:56 EET | Tiedote

Neoen Renewables Finland Oy suunnittelee uuden Itämäki-Pysäysperä 400 kilovoltin voimajohdon rakentamista Itämäen tuulivoimapuiston sähkönsiirron tarpeisiin. Ympäristövaikutusten arviointiselostus on laadittu aiemman Itämäen tuulivoimapuistohankkeen (Pyhäjärvi) ympäristövaikutusten arviointimenettelyn täydennykseksi voimajohdon reittisuunnitelmien muututtua. Voimajohto sijoittuisi Pyhäjärven ja Haapajärven kaupunkien alueille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye