
Liikennejärjestelymuutoksia Raide-Jokerin työmaiden ympäristössä alkuvuonna 2021

Raide-Jokerin rakennustöistä on tehty jo noin 44 prosenttia ja raitiotietä on valmiina 9140 metriä. Ensimmäiset kadut – Leppävaarankatu, Maarintie ja Maarinrannantie – ovat jo valmistuneet ja ne on luovutettu Espoon kaupungille. Valtaosalla Raide-Jokerin 42 kadusta työt kuitenkin jatkuvat, ja alkuvuoden 2021 aikana on odotettavissa seuraavia liikennejärjestelymuutoksia.
Keilaniemi–Otaniemi
- Miestentie aukeaa moottoriajoneuvoliikenteelle 1.3.2021. Samaan aikaan aloitetaan rakennustyöt Otaniementien ja Vuorimiehen kiertoliittymässä, mikä vaikuttaa runkobussilinjan 550 reittiin Otaniemessä.
Laajalahti–Leppävaara
- Alikulku Alberganpromenadilta juna-aseman ja kauppakeskus Sellon suuntaan avattiin tammikuun alussa. Leppävaaranaukion puoleinen yhteys Alberganpromenadilta kauppakeskuksen oville suljetaan helmikuun alussa noin viideksi viikoksi vesieristystyön vuoksi. Tuona aikana Alberganpromenadin suunnasta Selloon kuljetaan alikulun kautta.
- Turuntiellä Leppävaaran aseman kohdalla on käytössä yksi kaista suuntaansa. Erikoiskuljetusten reitti on pois käytöstä helmikuun puoliväliin asti.
- Leppävaaran aseman taksitolppa on pois käytöstä 1.1.2021 alkaen vuoden loppuun asti. Korvaavat taksitolpat ovat Leppävaarankadulla, Ratsukujalla ja Läkkisepänkujalla.
- Perkkaantiellä Majurinkadun kohdalla liikennevalot poistuvat käytöstä ja kaistajärjestelyt muuttuvat tammikuun puolivälissä. Yli 8 metriä pitkien ajoneuvojen kääntyminen Majurinkadulta Perkkaantielle idän suuntaan on kielletty helmikuun alkuun asti.
Pitäjänmäki–Maunula
- Haagan kiertoliittymässä louhitaan kalliota viikosta 3 alkaen noin kolmen viikon ajan. Räjäytysten aikana kiertoliittymässä tulee liikenteen pysäytyksiä.
- Pakilantiellä kaistojen määrä vähenee tammikuun puolivälissä. Raide-Jokerin valmistuttua Pakilantiellä on käytössä yksi kaista suuntaansa.
Oulunkylä–Viikinmäki
- Bussilinjan 69 reitti muuttui Patolassa 1.1.2021 alkaen kulkemaan Mäkitorpantien ja Siltavoudintien kautta Kivalterintien ja Mestarintien sijaan. Myöhemmin keväällä kääntyminen vasemmalle Mestarintieltä Käskynhaltijantielle ja idästä tultaessa Käskynhaltijantieltä Mestarintielle poistuu lopullisesti katusuunnitelmien mukaisesti.
- Norrtäljentie on avattu bussien läpiajoliikenteelle ja Siltavoudintien kautta kulkenut kiertoreitti poistunut käytöstä. Muulle ajoneuvoliikenteelle Norrtäljentie avataan myöhemmin keväällä 2021.
- Maaherrantien vanhaa rautatiesiltaa aletaan purkaa maaliskuussa 2021, jolloin Maaherrantien bussiliikenne siirtyy kiertoreitille Koskelan kautta. Oulunkylän aseman, Veräjämäen ja Viikinmäen pysäkit Maaherrantiellä poistuvat käytöstä. Poikkeusreitillä on käytössä Taivaskallion ja Viikinrannan pysäkit sekä ja Viikintien pysäkit Maaherrantie. Poikkeusreitti on käytössä Raide-Jokerin valmistumiseen saakka.
Viikki–Itäkeskus
- Myllärintien ja Viilarintien risteys avataan tammi–helmikuun vaihteessa.
Tarkempaa tietoa liikennejärjestelyistä kerrotaan Raide-Jokerin verkkosivuilla osoitteessa www.raidejokeri.info ja bussireittien osalta HSL:n sivuilla www.hsl.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki MartikainenLiikennejärjestelyvastaava
Puh:0406249340aki.martikainen@yit.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Raide-Jokeri on Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille rakennettava pikaraitiolinja. Raide-Jokeri korvaa runkobussilinjan 550. Linjan siirtäminen raiteille mahdollistaa kasvavien matkustajamäärien palvelemisen tulevaisuudessa. Raide-Jokeri lisää poikittaisen joukkoliikenteen luotettavuutta ja palvelutasoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Raide-Jokeri
Raide-Jokerin tekninen koeliikenne on valmis9.6.2023 08:48:50 EEST | Tiedote
Raide-Jokerin tekniset koeajot saatiin päätökseen kesäkuun 2023 alussa. Koeajot aloitettiin Roihupellon varikolta elokuussa 2022 ja jatkuivat pikaraitiotien linjalle marraskuussa 2022. Teknisten koeajojen aikana testattiin vaunun liikkumista ratainfralla sekä raitiotien järjestelmien toimivuutta erilaisin testein. Teknisen koeliikenteen aikana ajettiin yhteensä 6225 kilometriä kilometriä, mikä tekee kokonaisina kierroksina (Itäkeskus–Keilaniemi–Itäkeskus) 124 kierrosta. Teknisen koeliikenteen aikana suoritettiin yli 700 erilaista testiä ja perehdytettiin 494 henkilöä. Huolimatta talven lumisista ja liukkaista olosuhteista ja suuresta työryhmästä tapaturmilta on vältytty läpi koeajovaiheen. Kesän 2023 aikana viimeistellään koeajoissa havaittuja asioita. Raide-Jokerin liikennöinti alkaa viimeistään alkuvuonna 2024, mutta mahdollisesti jo syksyllä 2023. Päätöksen liikennöinnin aloituksesta tekee HSL.
Pikaratikka ylitti Helsingin ja Espoon rajan1.2.2023 11:35:52 EET | Tiedote
Espoo liittyi ratikkakaupunkien joukkoon tänään, 1. helmikuuta, kun Raide-Jokerin tekniset koeajot siirtyivät Espooseen.
Raide-Jokerin koeajot alkavat Roihupellon varikon ja Oulunkylän välillä31.10.2022 09:00:00 EET | Tiedote
Raide-Jokeri-pikaraitiotien tekninen koeliikenne alkaa marraskuun alussa. Ensimmäinen koeajo-alue ulottuu Roihupellossa sijaitsevalta varikolta Oulunkylän asemalle saakka. Koeajot kestävät alueella marras-joulukuun ajan.
Raide-Jokerin reitille maalattiin näyttävää katutaidetta24.8.2022 09:11:28 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden katutaidetoimisto toteutti 20 taiteilijan voimin näyttävän teoskokonaisuuden Raide-Jokerin reitin varrelle Roihupeltoon.
Raide-Jokerin tekninen koeliikenne käynnistyi2.8.2022 12:39:23 EEST | Tiedote
Raide-Jokerin tekninen koeliikenne käynnistyi 1.8.2022 Roihupellon varikolta. Myöhemmin loppuvuodesta koeliikenne etenee pikaraitiotien reitillä alueittain ja vaiheittain idästä lähteen.