Espoon kaupunki - Esbo stad

Liikenneonnettomuuksien määrä Espoossa väheni jälleen vuonna 2017

Jaa
Liikenneonnettomuuksien määrä Espoossa laski seitsemättä vuotta peräkkäin. Asukaslukuun suhteutettuna Espoossa tapahtuu noin 60 % vähemmän onnettomuuksia kuin koko maassa keskimäärin. Myös henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia tapahtuu Espoossa vähemmän kuin Suomessa keskimäärin.
Kuva: Heidi-Hanna Karhu
Kuva: Heidi-Hanna Karhu

Vuonna 2017 Espoossa tapahtui kaikkiaan 353 poliisin ilmoittamaa liikenneonnettomuutta. Onnettomuuksien kokonaismäärä on pienentynyt vuodesta 2016, jolloin tapahtui 372 onnettomuutta. Onnettomuuksista noin 25 % johti henkilövahinkoihin (89 kpl), viisi johti kuolemaan ja 88 johti loukkaantumiseen. Henkilövahinkoon johtaneissa onnettomuuksissa kuoli kuusi ja loukkaantui 112 henkilöä.

Vuonna 2017 tapahtuneista onnettomuuksista noin 50 % tapahtui maanteillä ja 38 % katuverkolla. Yksityisteillä ja muilla liikennealueilla tapahtui noin 12 % kaikista onnettomuuksista.

Jalankulkija-, polkupyörä- ja mopo-onnettomuuksia oli 17 % (31 kpl) kaikista onnettomuuksista. Niiden määrä on laskenut edellisvuodesta, jolloin niitä oli 45 kpl (24 %).

Liikenneonnettomuuksia eniten Leppävaarassa

Yksittäisistä onnettomuuspaikoista eniten liikenneonnettomuuksia tapahtui Leppävaarankadulla (24 kpl), Markkinakadulla Matinkylässä (18 kpl) sekä Lintuvaarantien ja Läkkisepänkujan liittymässä (9 kpl).

Espoon kaupallisten keskusten viereinen katuverkko on muita alueita herkempi liikenneonnettomuuksille. Ihmiset kulkevat samassa tasossa jalan, polkupyörin, mopoin, joukkoliikenteellä ja autoilla, mikä lisää liikenneonnettomuuksien määriä kaupunkikeskustoissa.

Espoon kaupunki on suunnitellut ja tehnyt parannustoimenpiteitä pahimpiin onnettomuuspaikkoihin. Esimerkiksi Matinkylän keskustan katuja ja liikennejärjestelyjä on parannettu metrokeskuksen rakentamisen yhteydessä. Parhaillaan on käynnissä projekti kouluteiden turvallisuuden parantamiseksi.

Kehä I:llä Turunväylän ja Helsingin välillä liikenneonnettomuuksien määrä on laskenut Espoossa toteutettujen parannustoimenpiteiden jälkeen ja etenkin, kun toimenpiteet Helsingissä välillä Espoon raja – Vihdintie valmistuivat keväällä 2017. Vuonna 2008 välillä Turunväylä – Helsingin raja liikenneonnettomuuksia tapahtui 24 ja vuonna 2017 viisi.

Yhteyshenkilöt

Tuomo Saarinen, liikenneturvallisuuden asiantuntija, puh. 041 517 1948, tuomo.saarinen@espoo.fi

Kuvat

Kuva: Heidi-Hanna Karhu
Kuva: Heidi-Hanna Karhu
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Vägmärkena om parkering i Esbo uppdateras – en del av bilplatserna ändras eller tas ur bruk7.1.2026 08:25:26 EET | Pressmeddelande

Den nya vägtrafiklagen, som trädde i kraft i juni 2020, ändrade skyltningen i parkeringsförbudszoner. Enligt den nya lagen får parkeringsförbudet inte längre anges med förbuds- eller begränsningsmärken, utan i fortsättningen ska parkeringen anges med regelmärken och vägmarkeringar. I allmänhet används ett blått P-märke (vägmärke E2 Parkeringsplats) och en vit vägmarkering som avgränsar parkeringsrutan. I vissa fall har parkeringsförbudszonen helt tagits bort, vilket innebär att bilplatserna kan anges med skylten C38 Parkering förbjuden och med tilläggsmärken som anger tidsbegränsningen. Esbo stad har systematiskt gått igenom hela stadens gatunät. Skyltarna och markeringarna för parkeringsförbudszoner har förtydligats och effektiviserats. Bilplatserna har ändrats så att de motsvarar målen i lagarna och stadsplaneringen. Dessutom har gatornas bredd och sikten vid tomtanslutningar beaktats så att räddningstrafik, vinterunderhåll, avfallshantering och infarten till tomterna är säker och ti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye