Liikenneprofessorit: Liikenne monimuotoistuu ja automatisoituu

Kaupunkiliikenteessä nykyisin viilettävät polkupyörälähetit, sähköpolkulaudoilla liikkuvat nuoret sekä ruokatilauksia asiakkaille toimittavat kuljetukset ovat merkkejä lähitulevaisuuden monimuotoistuvasta kaupunkiliikenteestä. Ajoneuvoteknologian kehittymisen ansiosta kuljetettavien palvelujen monipuolisuus ja saavutettavuus paranevat edelleen.
”Robotisoituun, autonomiseen ja sähköön perustuva ajoneuvoteknologia sekä tekoälyä ja 5G-tietoliikennetekniikkaa hyödyntävä osaaminen ovat meillä jo pitkälti olemassa. Uusiutuvan sähköenergian riittävyyden lisäksi haasteena onkin, kuinka autonomiset ajoneuvot, erilaiset kevyet sähköiset liikkumisvälineet sekä perinteinen autoliikenne saadaan mahtumaan ja toimimaan kaupunkiliikenteessä ja muussa liikennelogistiikassa. Tämä on ratkaistavissa kaupungeissa hyvällä liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelulla sekä kehittämällä maamme keskeisiä valtaväyliä.”, professorit Jouni Juntunen ja Pekka Leviäkangas vastaavat.
Yhtälössä on nähtävissä perinteisen autokannan vähentyminen kaupungeissa. Tarvetta ja tilaa ei ole entiseen tapaan. Etätyön lisääntyminen vaikuttaa samaan suuntaan. Siirryttäessä edullisempiin polttoaineisiin ja kustannusten laskiessa ja esimerkiksi autonomisten ajoneuvojen kyetessä etsimään itse parkkipaikkoja, ajoneuvojen liikennemäärät kääntyvät jälleen kasvuun. Päästöt eivät kuitenkaan ole enää ongelma.
Myös raskas liikenne automatisoituu, sähköistyy ja kuljetukset ketjuuntuvat. Siksi esimerkiksi rekkojen siirtäminen juniin on turhaa.
”Kun suunta on tämä, ei ole suurempaa tarvetta investoida uusien liikenneväylien, teiden tai rautatieyhteyksien rakentamiseen, vaan pikemminkin kannattaa keskittyä olemassa olevien teiden kunnostamiseen ja uudistamiseen monimuotoistuvaa liikennettä varten.” Juntunen ja Leviäkangas sanovat.
Verotus ja markkinavoimat ohjaavat siirtymän aikataulua
Tehokkaasti toimiva liikenne vahvistaa koko Suomen taloudellista kilpailukykyä. Monimuotoisten liikenneväylien lisäksi professorit panostaisivat voimakkaasti suomalaisen ajoneuvo- ja liikenneteknologian kehittämiseen. Alalla on potentiaalia uusille suomalaisille vientituotteille.
Kestävään liikenneympäristöön siirtymisen keskeisenä lähtökohtana on, että uusiutuvan sähköenergian tuotanto ja jakeluinfra ratkaistaan, jolloin käyttövoiman hinta kääntyy laskuun. Verotuksella voidaan ohjata siirtymän aikataulua ja tasata kustannustaakkaa. Tätä varten tarvitaan avointa ja faktoihin perustuvaa keskustelua siitä, miten ja mille tasolle ajoneuvoihin ja käyttövoimaan kohdistuva verotus lopulta asetetaan. Verotus ja markkinavoimat ratkaisevat yhdessä puhutaanko liikenteen mullistumisesta 10, 20 vai 30 vuoden periodilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Autoalan liiketoiminnan professori Jouni Juntunen, Oulun yliopisto, puh. 050 350 3464, jouni.juntunen@oulu.fi
Väylä- ja liikennetekniikan professori Pekka Leviäkangas, Oulun yliopisto, puh. 040 641 1496, pekka.leviakangas@oulu.fi
Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413, tapio.makinen@oulu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
6G-professori Mehdi Bennis nimetty maailman viitatuimpien tutkijoiden joukkoon jo kuudetta vuotta peräkkäin12.11.2025 10:00:30 EET | Tiedote
Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen professori Mehdi Bennis on nimetty Highly Cited Researchers -listalle jo kuudetta vuotta peräkkäin. Tämä tarkoittaa, että hän on alansa huippututkijoiden joukossa, yhden prosentin kärkiryhmässä, kun lasketaan tutkimusjulkaisujen viittausmäärät.
Professorit: Suomi sähkön tuotantovajeessa edelleen vuonna 2030 – tuuli ja aurinko eivät yksin riitä10.11.2025 06:07:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, miten Suomen sähköjärjestelmä muuttuu vuoteen 2030 mennessä ja kuinka uusiutuvan energian kasvu muuttaa tuotannon ja kulutuksen välistä tasapainoa. Tutkimus perustuu Fingridin avoimeen tuntiaineistoon ja tulevaisuuden kapasiteettiennusteisiin.
Rahoitusta puhtaan veden turvaamiseen, biopohjaisiin tuotteisiin, 3D-näköjärjestelmiin ja avaruustutkimukseen7.11.2025 05:54:00 EET | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt Oulun yliopistolle rahoitusta kolmeen hankkeeseen, joilla edistetään tutkimustulosten hyödyntämistä. Oulun yliopisto on myös mukana vastikään valitussa Suomen Akatemian avaruusresilienssin huippuyksikössä.
”Kyllä ne puut puhhuu minulle” – ikääntyneet ammentavat hyvinvointia luonnosta6.11.2025 06:56:00 EET | Tiedote
Luonto on monelle ikääntyneelle hyvinvoinnin ylläpitäjä. Oulun yliopiston tutkijat selvittävät, miten harvaanasutulla seudulla itsenäisesti asuvat ikääntyneet elävät arkeaan yhdessä luonnon kanssa ja miten muuttuva ilmasto ja ympäristö vaikuttavat heidän elämäänsä.
Pohjoisesta kestäviä ratkaisuja kaivosvesien puhdistamiseen uudella tutkimushankkeella5.11.2025 05:06:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistossa kehitetään ratkaisuja kaivosvesien käsittelyyn ja prosessien hallintaan. Maailmalla käytettäviä puhdistusmenetelmiä muokataan toimimaan paremmin kylmässä, ja kokeillaan uusia mittausmenetelmiä sekä kierrätettäviä puhdistusmateriaaleja. Ratkaisujen toimivuus ja kustannustehokkuus testataan pohjoissuomalaisissa kaivoksissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
