Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Liikennesääntöjen noudattamisen tärkeys korostuu katuremonttien aikana

Jaa
Helsingin kaupunki muistuttaa kaupunkilaisia liikennesääntöjen noudattamisen tärkeydestä erityisesti katutyömailla.

Esimerkiksi Hämeentien työmaa-alueella moni jalankulkija ylittää kadun jopa päin punaisia ja katsoo totuttuun tapaan vain yhteen suuntaan ennen kadun ylitystä. Se ei remontin aikana riitä, sillä päästäkseen entiselle kaistojen väliselle keskikorokkeelle pitää ylittää kaksi kaistaa – joilla autot tulevat remontin aikana eri suunnista.

Katutyömailla on aina tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Ne on opastettu liikennemerkein, joita tulee noudattaa.

Kaupunki on saanut työmailta palautetta erityisesti kadun ylittämisestä suljettujen suojateiden kohdalta, liian suurista ajonopeuksista, jalkakäytävälle pysäköinnistä sekä pyörillä ja sähköpotkulaudoilla ajamisesta jalkakäytävillä.

Liikennesääntöjen noudattamista valvoo poliisi.

.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lauri Hänninen
viestintäsuunnittelija
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 20494
etunimi.sukunimi@hel.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye