UKK-instituutti

Liikkuva kansalainen säästää rahaa – katso laskurilla, kuinka paljon

Jaa
UKK-instituutin julkaisemalla laskurilla on mahdollista selvittää, kuinka paljon liikkumattomuus ja paikallaanolo aiheuttavat kustannuksia koko Suomessa, hyvinvointialueella tai yksittäisessä kunnassa. Laskurilla voi lisäksi tarkastella hyvinvointialueelle muodostuvia sairausryhmittäisiä kustannuksia ja kustannusten muutoksia, kun suositusta vähemmän liikkuvien ja liikaa paikallaan olevien osuudet muuttuvat.

Liikkumattomuudesta eli suositusta vähäisemmästä reippaan ja rasittavan liikkumisen määrästä sekä yli kahdeksan tunnin paikallaanolosta valveilla ollessa aiheutuvat kansansairauksien kustannukset ovat Suomessa yhteensä noin 3 miljardia euroa vuodessa. Kansansairauksista ja ennenaikaisista kuolemista aiheutuneet terveydenhuollon kustannukset ja työn tuottavuuden menetykset eivät kuitenkaan jakaudu maassamme tasaisesti, koska kunnat ja hyvinvointialueet eroavat toisistaan väestön sairastavuudessa.

Kustannuslaskurissa on huomioitu liikkumattomuuden ja paikallaanolon osuus väestössä, liikkumattomuuden ja paikallaanolon riski kansansairauksien ja ennenaikaisen kuoleman osalta, sairausryhmittäiset kustannukset, kunnan väkiluku ja vuosien 2017–2019 sairausryhmittäinen sairastavuusindeksi. Kustannukset on päivitetty vuoden 2021 hintatasoon. Laskelmissa on eroteltu suorat terveydenhuollon kustannukset ja epäsuorat kustannukset, joita muodostuu työikäisen väestön työn tuottavuuden heikentymisestä sairauspoissaolojen, työkyvyttömyyseläkkeiden ja ennenaikaisten kuolemien seurauksena.

Liikkumattomuudesta aiheutuu myös erilaisia tuottavuuskustannuksia, kuten tuloverojen menetyksiä ja työttömyystukien maksamista. Käytössä oleva tieto ei ole niiden osalta aluekohtaista, eikä kustannuslaskuri sisällä näitä kustannuksia.

Laskuri auttaa arvioimaan liikkumisen edistämistoimien kustannussäästöjä

– Kustannuslaskuri on konkreettinen terveys- ja liikuntapolitiikan työkalu, joka tukee terveyden edistämisen taloudellista arviointia, kertoo UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari.

– Laskurin avulla on mahdollista tarkistaa esimerkiksi, kuinka paljon pienemmät kustannukset olisivat, jos puolet oman kotikunnan väestöstä liikkuisi suositusten mukaan. Tämä auttaa kuntapäättäjiä arvioimaan liikkumisen edistämistoimien taloudellisia hyötyjä suhteessa niistä aiheutuneisiin kustannuksiin, Vasankari jatkaa.

Kustannuslaskuri erittelee lisäksi hyvinvointialueille liikkumattomuudesta ja paikallaanolosta muodostuvien kansansairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen, sepelvaltimotaudin sekä lievän ja keskivaikean masennuksen kustannukset.

– Kustannusten sairausryhmittäinen tarkastelu osoittaa erityisesti tyypin 2 diabeteksen merkityksen yhteiskunnallisten kustannusten aiheuttajana ja korostaa sairauksien ennaltaehkäisyn merkitystä, sillä se on hyvin edullista haittoihin verrattuna, muistuttaa UKK-instituutin tutkija Päivi Kolu.

Tutustu laskuriin osoitteessa ukkinstituutti.fi/kustannuslaskuri

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

johtaja Tommi Vasankari, UKK-instituutti, p. 040 505 9157, tommi.vasankari@ukkinstituutti.fi


tutkija Päivi Kolu, UKK-instituutti, p. 050 564 4220, paivi.kolu@ukkinstituutti.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

UKK-instituutti
UKK-instituutti
Kaupinpuistonkatu 1
33500 TAMPERE

03 282 9111https://ukkinstituutti.fi

UKK-instituutti

UKK-instituutti on terveys- ja liikunta-alalla toimiva yksityinen tutkimus- ja asiantuntijakeskus, joka sijaitsee Tampereella. UKK-instituutin tehtävänä on edistää väestön terveyttä ja toimintakykyä lisäämällä terveysliikuntaa ja vähentämällä liikkumattomuutta, liikuntavammoja ja vapaa-ajan tapaturmia. Instituutti mittaa säännöllisin väliajoin eri väestöryhmien fyysistä aktiivisuutta ja kuntoa sekä tuottaa tietoa liikkumisen yhteiskunnallisesta merkityksestä päätöksenteon tueksi. Instituutti myös kehittää kustannusvaikuttavia toimintamalleja terveellisen liikkumisen edistämiseen sekä ennaltaehkäisee ja vähentää kaatumisia ja liikuntavammoja tutkitusti tehokkailla menetelmillä. www.ukkinstituutti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UKK-instituutti

Mediakutsu seminaariin: Liikkuminen muutosten paineessa5.10.2023 13:37:35 EEST | Tiedote

UKK-instituutin 33. Terveysliikuntapäivät järjestetään 11.–12.10.2023. Terveysliikuntapäivät tarjoavat ajankohtaisen näkymän talouden, palvelurakenteiden ja väestössä tapahtuviin monenlaisiin muutoksiin, ja miten ne sekä haastavat että helpottavat liikkumisen edistämistyötä. Seminaarin yhteistyökumppani on Työeläkeyhtiö Varma. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seminaariin. Seminaari on toimittajille maksuton.

Selvitys: kansallispuistoissa liikkuminen säästi yhteiskunnan rahoja 164 miljoonaa euroa viime vuonna15.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Metsähallitus ja UKK-instituutti ovat laskeneet ensimmäisen kerran luonnossa liikkumisen hyödyt kansantaloudelle. Vuonna 2022 ihmisten liikkuminen kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla vähensi yhteiskunnan kustannuksia 164 miljoonalla eurolla. Liikkuminen luonnossa tuo yhteiskunnalle säästöä kahdella tavalla: luontoliikunta vähentää kansansairauksista aiheutuneita kustannuksia ja auttaa ihmisiä pysymään työkykyisinä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye