Liikunnalla ja painonhallinnalla mahdollista alentaa syöpäriskiä
3.5.2021 07:30:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Valtaosa Lynchin oireyhtymän syövistä on paksu- ja peräsuolensyöpiä, mutta naisilla myös kohdunrungon syövät ovat erittäin yleisiä.
- Elintavat ja niiden yhteys syöpään sairastumiseen voi olla erilainen miehillä ja naisilla johtuen mm. fysiologisista eroista kuten erilaisesta kehonkoostumuksesta ja sen muutoksista ikääntymisen aikana. Näiden tekijöiden vuoksi mallinsimme syöpäriskiä erikseen miehillä ja naisilla, kertoo yliopistotutkija Timo Törmäkangas Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Tutkimustulosten mukaan yhden kilon painonnousu oli yhteydessä kaksi prosenttia korkeampaan miesten aikuisiän syöpäriskiin ja kolme prosenttia korkeampaan paksu- ja peräsuolensyöpäriskiin. Naisilla aikuisiän painonnousu ei ollut yhteydessä syöpään sairastumisikään.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että osallistuminen ohjattuun vapaa-ajan liikuntaan liittyi merkittävästi matalampaan miesten aikuisiän syöpäriskiin. Riski oli jopa 63 prosenttia matalampi verrattaessa miehiin, jotka harrastavat itsenäistä, ei-ohjattua vapaa-ajan liikuntaa. Liikunta-aktiivisuus laski miehillä seurantajakson aikana, ja 50 ikävuoteen mennessä enää hyvin harva tutkittavista miehistä osallistui ohjattuun liikuntaan. Suurempi osuus naisista osallistui ohjattuun liikuntaan, mutta heillä aikuisiän liikunnan ja syöpäriskin välillä ei havaittu yhteyttä.
Tulokset viittaavat siihen, että elinikäinen liikunta voi vähentää Lynchin oireyhtymää kantavien miesten riskiä sairastua syöpään nuorella iällä.
- Naisten ja miesten vapaa-ajan liikunnan harrastaminen eroaa jonkin verran. Aikaisemman tutkimuksen mukaan miehet harrastavat nuorena enemmän kovatehoista liikuntaa, jonka he usein lopettavat. Naisilla on sen sijaan havaittu kertyvän erityisesti keski-iässä enemmän matalatehoista vapaa-ajan aktiivisuutta. Tutkimusta liikunnan määrän ja intensiteetin vaikutuksista syöpien ilmenemiseen riskiryhmillä kaivataan vielä merkittävästi lisää, huomauttaa väitöskirjatutkija Tero Sievänen Gerontologian tutkimuskeskuksesta liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Laaja tutkimusyhteistyö ja -aineisto mahdollisti pitkän seurannan
Tutkimus toteutettiin yhteistyönä Jyväskylän yliopiston, Helsingin yliopiston sekä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Syöpäriskiä tutkittiin aikuisiän aikana. Tiedot syövistä saatiin kansallisesta Lynchin oireyhtymän seurantarekisteristä ja elämäntapatiedot kerättiin erillisellä Jyväskylän yliopistossa toteutetulla kyselytutkimuksella.
- Aineiston tarkastelun etuna oli mahdollisuus mallintaa syöpäriskiä suhteessa tutkittavien painon ja liikuntaharrastuksen kymmenvuosittaisiin vaihteluihin jopa 60 vuoden ajalta. Toisaalta elämäntapatiedot kerättiin taaksepäin muisteltuina syöpädiagnoosin jälkeen, mikä saattaa asettaa rajoituksia tulosten tulkinnalle, Törmäkangas toteaa.
Elintapojen seuranta kannattaisi yhdistää osaksi riskiryhmien seulontakäyntejä. Tällöin kertyisi luotettavampaa tietoa elintapojen vaikutuksista sairastavuuteen. Eri elintavat kasaantuvat väestössä siten, että henkilöillä on tyypillisesti useita terveydelle edullisia tai haitallisia tapoja. Elintavat myös muuttuvat iän ja elämäntilanteiden mukana.
- Elintapojen merkitys sairauksien kehittymiseen todennäköisesti vaihtelee eri-ikäisillä henkilöillä. Niiden merkitys saattaa myös korostua korkean syöpäriskin henkilöillä. Kattavamman seurantatiedon kertyminen helpottaisi elintapojen ja sairauksien välisten yhteyksien tutkimista, Sievänen toteaa.
Tutkimusprojektia on rahoittanut Suomen Akatemia, Emil Aaltosen säätiö, Suomen Lääketieteen säätiö, Sigrid Juseliuksen säätiö, Instrumentarium Tiedesäätiö sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö.
Alkuperäinen tutkimusartikkeli
Sievänen, T.; Törmäkangas, T.; Laakkonen, E.K.; Mecklin, J.-P.; Pylvänäinen, K.; Seppälä, T.T.; Peltomäki, P.; Sipilä, S.; Sillanpää, E. Body Weight, Physical Activity, and Risk of Cancer in Lynch Syndrome. Cancers 2021, 13, 1849. https://doi.org/10.3390/cancers13081849
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija Tero Sievänen, tero.o.sievanen@jyu.fi, 050 5736640
Yliopistotutkija Timo Törmäkangas, timo.tormakangas@jyu.fi, 040 8053599
Martta Walkerviestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8054717martta.a.walker@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.
Pelitutkimuksen päivät kokoavat Suomen pelitutkijat Jyväskylään30.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä järjestettävä tapahtuma tuo yhteen kotimaista pelitutkimusta yli korkeakoulu- ja oppiainerajojen.
Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote
Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.
Jyväskylän yliopisto mukana tutkimuksessa, joka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden elektroniikalle29.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana myös Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tim Kokkeler, on osoittanut uuden tavan tuottaa niin sanottuja spinvirtoja altermagneeteiksi kutsutuissa materiaaleissa. Nature-lehdessä julkaistu tutkimus syventää ymmärrystä tämän uuden materiaaliluokan ominaisuuksista ja voi tulevaisuudessa edistää esimerkiksi energiatehokkaampien elektronisten laitteiden kehittämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
