Liikuntaharjoittelu tukee päiväkoti-ikäisten lasten oppimista

Viime vuosina on nostettu esiin huoli siitä, että lapset ja nuoret liikkuvat vähemmän ja ovat motorisesti heikompia aiempiin sukupolviin verrattuna. Samanaikaisesti on noussut huoli esimerkiksi matemaattisten ja kielellisten taitojen heikentymisestä, ja yhä useampi lapsi kouluissa ja päiväkodeissa tarvitsee tukea oppimisessaan. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että liikkumattomuus on uusi riskitekijä taitojen kehityksen kannalta.
Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Pinja Jylänki selvitti tutkimuksessaan, voiko fyysisen aktiivisuuden ja motoristen taitojen harjoittelu tukea päiväkoti-ikäisten lasten kognitiivisten ja varhaisten akateemisten taitojen kehitystä.
Liikkumista kannattaa yhdistää opeteltavaan aiheeseen
Pinja Jylänki tarkasteli väitöskirjansa kirjallisuuskatsauksissa yhteensä 57:ää aiheesta aiemmin tehtyä tutkimusta. Noin 70 prosenttia tutkimuksista oli löytänyt myönteisiä vaikutuksia motoristen taitojen ja fyysisen aktiivisuuden harjoittelusta kognitiivisiin ja varhaisiin akateemisiin taitoihin.
Vaikutuksia oli havaittu erityisesti lasten muistissa, toiminnanohjauksessa sekä kielellisissä ja matemaattisissa taidoissa. Suurimmat vaikutukset havaittiin motoristen taitojen harjoittelun seurauksena tai silloin, kun liikkumista yhdistettiin opeteltavaan aiheeseen.
– Tulokset puoltavat ajatusta siitä, että toisen taidon harjoittaminen, tässä tapauksessa motoristen taitojen harjoittaminen, tukee toisen taidon eli varhaisten akateemisten tai kognitiivisten taitojen oppimista enemmän kuin pelkkä määrällinen liikkumisen lisääminen, Pinja Jylänki sanoo.
Tutkimusten perusteella on myös suositeltavaa yhdistää eri taitojen harjoittelu keskenään, sillä yhdistetyn harjoittelun havaittiin olevan tehokkaampaa verrattuna pelkkään motoristen taitojen tai fyysisen aktiivisuuden harjoitteluun.
Tutkimusala on kuitenkin verrattain uusi, ja tulosten varmistamiseksi korkealaatuista tutkimusta aiheesta tarvitaan lisää.
Harjoitusohjelma kavensi oppimiseroja varhaisissa matemaattisissa taidoissa
Pinja Jylänki kehitti väitöskirjassaan kirjallisuuskatsauksen pohjalta Toimi ja opi -harjoitusohjelman. Motoristen ja matemaattisten taitojen harjoitusohjelma on suunniteltu suomalaisen varhaiskasvatuksen käyttöön. Ohjelma tukee lapsia, joilla on haasteita varhaisten matemaattisten taitojen kanssa.
Toimi ja opi -harjoitusohjelma yhdistää matemaattisten käsitteiden harjoittelua motoristen taitojen harjoittelun kanssa. Matemaattisia suhdetaitoja kuvaavia käsitteitä, kuten enemmän ja vähemmän tai puolikas ja kokonainen, harjoiteltiin ensin lapsille luettavassa tarinassa ja sen jälkeen samoja käsitteitä otettiin osaksi motoristen taitojen harjoittelua. Harjoittelun vaikutuksia tarkasteltiin yhteensä 36 lapsella.
Harjoittelun vaikutukset olivat tutkimuksen mukaan myönteisiä. Vaikutukset näkyivät vielä noin kahdeksan viikkoa harjoittelun päättymisen jälkeen. Myös erot matemaattisissa suhdetaidoissa pienenivät kahdeksan viikon aikana harjoittelun alussa heikosti ja ikätasoisesti suoriutuvien lasten välillä, eikä ryhmien välillä ollut merkitseviä eroja enää harjoittelun loputtua.
– Tämän tuloksen uutuusarvoa lisää se, että aikaisemmissa varhaisten matemaattisten taitojen harjoitusohjelmissa pitkäaikaisia vaikutuksia tai erojen kaventumista heikommin ja ikätasoisesti suoriutuvien lasten välillä ei ole usein löydetty, Pinja Jylänki sanoo.
Jylänki jatkaa Helsingin yliopiston Active Numeracy -tutkimusryhmän kanssa Toimi ja opi -harjoitusohjelman tutkimista vielä isommalla otoksella. Ohjelman vaikutuksia verrataan myös pelkkään motoristen tai matemaattisten taitojen harjoitteluun, jotta harjoittelun vaikutuksista saadaan lisää tietoa. Tutkimusten valmistuttua harjoitusohjelma julkaistaan kaikkien vapaaseen käyttöön.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija Pinja Jylänki, puhelin 050 5767032, pinja.jylanki@helsinki.fi Twitter: @jylankipinja
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Suomen kivikoissa talvehtii suuri kirjo lepakoita16.10.2025 09:43:21 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan lepakot tarvitsevat erilaisia kivikkoympäristöjä talvehtiakseen. Uusi tieto lajien välisistä eroista talvehtimisessa ja talvehtimispaikkojen merkityksestä horroskauden eri vaiheissa auttaa suojelemaan lepakoita.
Kutsu: Aleksanteri-konferenssin 22.–24.10.2025 teemana on ekstremismi16.10.2025 08:42:26 EEST | Kutsu
Tämän vuoden kansainvälinen Aleksanteri-konferenssi "Extremisms: Ambiguities, Ideologies, Agency" käsittelee ekstremismin haastetta demokratioissa ja muissa yhteiskuntajärjestelmissä itäisessä Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Venäjällä sekä myös globaalimmin. Akkreditointi on avoinna 20.10. saakka.
Voiko tekijänoikeus suojata tekoälyn tuottamaa musiikkia?14.10.2025 09:22:07 EEST | Tiedote
Mikä rooli jää ihmiselle, kun koneet pystyvät luomaan musiikkia, kuvaa ja tekstiä, jotka muistuttavat ihmisen tuotoksia? Uusi väitöskirja tutkii rajanvetoa inhimillisen luovuuden ja koneen tuottaman sisällön välillä.
Yksinasuvat kuolevat muita nuorempina14.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Yksinasuvien kuolleisuus on erityisesti työikäisillä moninkertaista suhteessa puolison kanssa asuviin, ja ero on entisestään kasvanut viimeisten 30 vuoden aikana.
Kalaöljylisä vaikuttaa ihmisiin eri tavoin ja voi vähentää sydänsairauksien riskiä myös terveillä10.10.2025 10:59:41 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan kalaöljystä peräisin olevan EPA-rasvahapon positiiviset vaikutukset vaihtelevat merkittävästi yksilöiden välillä. Tutkimus korostaa yksilöllisen aineenvaihdunnan merkitystä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme