Liikuntapelit motivoivat lapsia ja kehittävät motorisia taitoja: ”Toimivat kivana palkintona”

Liikuntapeliseinä iWall sijaitsee Ruusutorpan koulun aulassa. Seinään kiinnitetyssä pelissä on kaksi näyttöä, joiden edessä lattialla on ympyrät niissä kohdissa, joissa pelaajien kuuluu olla.
Kolmasluokkalaiset Jaakko ja Samuel aloittavat jalkapallopelin. Muut oppilaat odottavat vuoroaan. Näytöllä näkyy, kuinka pallo lähestyy maalia. Lapset hyppäävät torjuakseen maalin ja potkaisevat sitten pallon takaisin kentälle. Pojat tuulettavat villisti, kun näytölle ilmestyy pelikierroksen pisteet.
Peleissä voi joko kilpailla toista pelaajaa vastaan tai kerätä pisteitä yhdessä toisen pelaajan kanssa.
”Mä tykkään eniten kisapeleistä, kuten parkourista tai hiihdosta, joissa yritetään mennä mahdollisimman kovaa maaliin”, kertoo Jaakko, 9.
Kisapelien lisäksi hän tykkää pelata myös sellaisia pelejä, joissa yritetään yhdessä tehdä mahdollisimman hyvä tulos.
Liikuntapelit auttavat kehittämään lasten motorisia taitoja monipuolisesti
Myös erityisluokkaa käyvät lapset antavat liikuntapeleille peukut ylös. Heidän suosikkejaan ovat tanssipeli, kajakkipeli sekä mäkihyppy.
Liikuntapelit ovat esteettömiä ja soveltuvat siksi erityisen hyvin myös erityisryhmille. Ruusutorpan koulun erityisluokkien opettajat käyttävät iWall-seinää oppilaidensa kanssa viikoittain.
Liikuntapelit toimivat kivana palkintona niin, että ensin työskennellään luokassa ja sitten pääsee pelaamaan iWall-peliseinälle.
Pelit innostavat oppilaita liikkumaan eri tavoilla kuin liikuntatunneilla. Esimerkiksi tanssipelissä tavoitteena on kopioida ruudulla näkyvän ihmishahmon asento oikeassa ajassa ja kerätä näin pisteitä. Lasten motoriset taidot kehittyvät samalla, kun he pitävät hauskaa ja pelaavat.
Liikuntapelit kehittävät motoristen taitojen lisäksi myös monia muita sosiaalisia taitoja ja luovat yhteisöllisyyttä.
Kun yksi luokka on pelaamassa, muut usein kerääntyvät ympärille kannustamaan. Pelihetket ovat otollisia tilanteita harjoitella oman vuoron odottamista ja muiden huomioimista. Pelejä pelaa aina kaksi lasta kerrallaan, joten ne opettavat myös yhdessä toimimista.
45 000 pelikertaa ja 1000 tuntia pelattuja pelejä vuoden aikana
iWall-liikuntapeliseinä on ollut Ruusutorpan koulussa vuoden. Pelikertoja on kertynyt 45 000 ja pelitunteja yhteensä 1000.
”On hienoa, että peliä on vuoden aikana käytetty Ruusutorpan koulussa näin paljon. Pelit ovat todella saaneet lapset liikkumaan”, Espoon kaupungin digitaalisen liikunnan ja urheilun projektipäällikkö Kimmo Leinonen sanoo.
Pelimäärät ovat suuria, kun huomioi liikuntapeliseinän käyttöasteen. Ruusutorpan koulun oppilaat saavat pelata oppitunneilla ja muina sellaisina hetkinä, kun aikuiset pystyvät valvomaan pelaamista.
Seuraavaksi iWall-peliseinä siirretään Otaniemen lukioon, jossa se on ainakin vuoden loppuun.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo Leinonen
Projektipäällikkö
Espoon kaupunki
+358 40 6394696
kimmo.leinonen@espoo.fi
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Espoon kaupungin liikunta ja urheilu vastaa noin viidensadan liikunta- ja ulkoilupaikan käytöstä ja kunnosta. Seitsemän urheilupuistoa, kuusi urheiluhallia, noin 100 urheilukenttää, 9 avantoa, noin 200 kilometriä hiihtolatuja, kiintorasteja ja uimarantoja. Lisäksi satoja ohjattuja liikuntaryhmiä viikottain.
Koko Espoo liikkumaan! Omatoimisesti, ohjatusti, luontoon ja liikuntapaikoille!
www.espoo.fi/liikunta | www.espooliikkuu.fi
#EspooLiikkuu @espooliikkuu
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Lukiolaiskolumnisti rauhan jäljillä -kirjoituskilpailu on ratkennut29.5.2023 18:00:00 EEST | Tiedote
Tapiolan kirjasto, Länsiväylä-lehti ja Kansan Sivistysrahaston Tauno Yliruusin rahasto järjestivät lukuvuonna 2022–2023 kirjoituskilpailun Espoon lukiolaisille. Kilpailussa kannustettiin pohtimaan rauhaa, niin että tekstissä kuuluu nuoren oma ääni ja mielipide.
Tapiolan väliaikaiset sillat pidetään toistaiseksi suljettuina29.5.2023 14:20:10 EEST | Tiedote
Espoon kaupunki tilasi ulkopuoliselta toimijalta tarkastuksen Tapiolan väliaikaista silloista. Ulkopuolisen tarkastajan lausuntojen mukaan telinesilloissa on korjausta ja lisätarkastuksia vaativia asioita. Tapiolan tilapäiset sillat pidetään toistaiseksi suljettuina.
Nämnden Svenska rum godkände uppdateringen av läroplanen för grundläggande utbildning på svenska i Esbo25.5.2023 19:05:56 EEST | Tiedote
På torsdagens möte godkände nämnden ändringar i läroplanen för den grundläggande utbildningen på svenska i Esbo på basis av de nationella grunderna för läroplanen.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 24.5.202324.5.2023 21:01:51 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta käsitteli kokouksessaan 24.5.2023 muun muassa Olarin 2 päiväkotia -hankkeen tarveselvitystä, Etelä-Tapiolan lukion IB-linjan opiskelijavalintakriteerien muuttamista sekä Kilon ja Keran alueen koulupalvelujen kehittämistä.
Kulttuurilautakunnan päätöksiä 23.5.202324.5.2023 10:09:15 EEST | Tiedote
Kulttuurilautakunta päätti kokouksessaan muun muassa taideapurahoista ja projektiavustuksista ja antoi lausunnon purkutaidetapahtumien mahdollistamisesta Espoossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme