Lil Yachty, The 1975 ja monia muita Ruisrockiin

Yhdysvaltalaisräppäri Lil Yachty nousee lavalle Ruisrock-perjantaina. Lil Yachty tunnetaan genrejä yhdistelevänä tekijänä, jonka tuotantoa kuvaavat röyhkeän kokeileva ote ja sarjakuvamaiset elkeet. Minnesota-hitillään suuren yleisön tietoisuuteen nousseen artistin leimallinen flow ja camp-henkiset melodiat tuovat Lil Yachtyn tuotantoon tyylikkään humoristisen alavireen, jota trap-kentällä ei ole juuri aiemmin nähty.
Festivaalin rock-ohjelma vahvistuu englantilaisen The 1975 myötä. Ruisrockiin palaava yhtye soittaa taidokasta pop-rockia ammentaen elementtejä esimerkiksi elektro-funkista, punkista ja kantrista. Terävä lyriikka ja tinkimätön asenne leimaavat jo 20-vuotista taivaltaan juhlistavaa yhtyettä, joka laatii omat sääntönsä ja vangitsee musiikissaan aikansa kuvan – tehden kaiken tyylikkäästi, huumoria säästelemättä ja täysin anteeksi pyytelemättä.
Kotimainen ohjelma kasvaa
Kotimainen ohjelma kasvaa kiinnostavalla kattauksella nousevia nimiä. Ruisrock-perjantaina nähdään räjähtävää suosiota nauttiva Suomi-indien huippunimi Arppa, joka tunnetaan moniulotteisesta tuotannostaan ja improvisaatioon nojaavista keikoistaan. Festivaalin rap-ohjelma puolestaan kasvaa rap-duo SOFAlla ja tuottajanakin tunnetulla rap-lupaus Yrjänällä. Lavalle nousee myös rapista, spoken wordista ja taidepopista ammentava Elsi Sloan.
Ruisrockin rock-ohjelma kasvaa kahdella suomalaisnimellä. Vaihtoehtometallia soittava Stoned Statues tuo festivaalille raskaampaa rockia, ja säihkyvästä glam-rockista vastaa lauantaina lavan valloittava Kissa.
Artistijulkistusten lisäksi festivaalin ohjelma muovautuu myös siten, että aiemmin perjantaille kiinnitetyn Erika Vikmanin keikka siirtyy sunnuntaille.
Ruisrock järjestetään 7.–9.7.2023 Turun Ruissalossa. Lisää artistijulkistuksia on luvassa kevään aikana. Ruisrockin päiväkohtainen ohjelma on julki ja kaikki lipputyypit myynnissä Tiketissä. Osa lipputyypeistä on myyty tai varattu loppuun.
22.3.23 mennessä julkaistut artistit:
ABREU
Aliisa Syrjä
Alma
Anna Puu
Antti Tuisku
Apulanta
Arppa
BEHM
Benjamin
BESS
Cledos
Costi
Denzel Curry (US)
Eevil Stöö & Stepa
Ege Zulu
Elsi Sloan
Emotional Oranges (US)
Erika Vikman
Etta
Gasellit
Gettomasa
Haloo Helsinki!
Huora
Isac Elliot
jambo
Jami Faltin
JVG
Karri Koira
Kissa
KUUMAA
Käärijä
Lauri Haav
Lil Nas X (US)
Lil Yachty (US)
Linda Fredriksson Juniper
Machine Gun Kelly (US)
Maija Vilkkumaa
Malla
Maustetytöt
Mouhous
Nelli Matula
Olavi Uusivirta
pehmoaino
PinkPantheress (UK)
Ramses II
Ruusut
Samu Haber
Sexmane
Skrillex (US)
slowthai (UK)
SOFA
Stoned Statues
The 1975 (UK)
Vesala
VIIVI
Yeat (US)
Yona
Younghearted
Yung Lean (SE)
Yrjänä
Zara Larsson (SE)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Niemelä
Promoottori
+358 40 543 4441
mikko@ruisrock.fi
Carita Lehti
Viestintäpäällikkö
+358 50 517 5652
carita@ruisrock.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
RUISROCK
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ruisrock
Ruisrock-tuotteet täysin second handia26.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2023 Ruisrock-myyntituotteita varten ei ole tehty yhtään uutta tekstiiliä. Kuratoituihin second hand -vaatteisiin painetut Ruisrock-printit näyttävät uuden suunnan festivaalituotteille, ja Mauro Severinon suunnittelema liivi on tehty Ruisrockin vanhoista kangaskasseista.
Ruisrockin ohjelma on valmis23.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Ukrainalaisen Alyona Alyonan lisäksi Ruisrockin ohjelmisto kasvaa Samuli Putron ja Melon kaltaisilla musiikkigenrejä halkovilla artisteilla sekä monilla erikoiskokoonpanoilla. Valmistunut musiikkikattaus on yli 120 artistin laajuinen.
Avoimet siivoustalkoot Ruissalossa: Ruisrock ja Pidä Saaristo Siistinä ry yhdessä roskaantumista vastaan2.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Siisti Biitsi -ohjelmaan kuuluvat siivoustalkoot järjestetään Ruissalon Kansanpuistossa lauantaina 6. toukokuuta klo 12–15. Kaikille avoimissa talkoissa on mahdollista tehdä hyvää ja voittaa lippu Ruisrockiin.
Alesso ja monia muita kiinnitetty Ruisrockiin12.4.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Ruotsalaisen EDM-sensaatio Alesson lisäksi Ruisrockin ohjelma kasvaa myös Isaac Senen, Turistin ja Yeboyahin kaltaisilla kotimaisilla nimillä.
Ibe rikkoo keikkataukonsa Ruisrockissa6.4.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomirap-kentän huippunimi ibe rikkoo alkuvuodesta julistamansa keikkatauon Ruisrockissa. Heinäkuinen keikka on artistille myös koko vuoden ainoa live-esiintyminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme