Lindström Oy

Lindström vahvistaa asemaansa Aasian johtavana tekstiilipalveluyrityksenä ostamalla Alscon Kiinan liiketoiminnot

Jaa
Suomalainen monikansallinen tekstiilipalvelukonserni Lindström Group on ostanut yhdysvaltalaisen Alscon koko liiketoiminnan Kiinassa tukeakseen visionsa 2025 toteutumista Aasiassa. Kaupan myötä Lindströmistä tulee ainoa kansainvälinen tekstiilipalveluyritys Kiinan nopeasti kasvavilla markkinoilla.

“Tämä yrityskauppa tuo meille kaivattua lisäkapasiteettia ja volyymia sekä kasvattaa kyvykkyyksiämme erityisesti työvaatepalveluissa. Lisäksi se syventää osaamistamme muutamilla meille strategisesti tärkeillä toimialoilla; elintarvike- ja lääketeollisuudessa sekä elektroniikka- ja kemianteollisuudessa”, sanoo Lindström-konsernin toimitusjohtaja Juha Laurio ja jatkaa:

”Aasian markkinoilla on valtava potentiaali. Lindströmin kiertotalouteen perustuvat palvelumallit edistävät kestävää kehitystä, ja vievät planeettaamme ja yhteiskuntaa oikeaan suuntaan kaikkialla missä toimimme. Strategiamme mukaisesti haluamme toimia asiakkaitamme lähellä ja palvella heitä niillä markkinoilla missä hekin ovat. Kiinassa on paljon kansainvälisiä yrityksiä ja tuotantolaitoksia, jotka ovat suunnitelleet toimintonsa siten, että esimerkiksi työvaatteet ostetaan kansainväliset hygienia- ja turvallisuusstandardit täyttävänä palveluna. Meidän Kiinan asiakkaistamme noin 50 % kansainvälisiä yrityksiä. Tämän yrityskaupan myötä voimme palvella heitä entistäkin laajemmalla maantieteellisellä alueella ja useammalla toimialalla.”

Lindström on toiminut Kiinan markkinoilla vuodesta 2006 lähtien. Yrityskaupan jälkeen Lindström työllistää Kiinassa noin 650 henkilöä yhteensä kuudella paikkakunnalla (Shanghai, Suzhou, Peking, Tianjin, Chengdu ja Guangzhou) ja palvelee yli 1300 asiakasta työvaate-, matto- ja puhdastilapalveluissa.

Anupam Chakrabarty, Lindströmin myynnistä, markkinoista ja asiakaskokemuksesta sekä Aasian alueesta vastaava johtaja korostaa nyt yhdistyvien yhtiöiden strategista yhteensopivuutta.

 ”Yhdistetty kokemuksemme ja osaamisemme Kiinan markkinoilta sekä suuri synergiapotentiaali antavat erinomaiset lähtökohdat toimintamme kehittämiselle ja kannattavalle kasvulle. Parannamme kyvykkyyksiämme palvella aasialaisia ja kansainvälisiä asiakkaitamme entistäkin innovatiivisemmilla ja vastuullisemmilla vuokratekstiilipalveluilla, jotka tukevat heidän liiketoimintaansa parhaalla mahdollisella tavalla”, Chakrabarty toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lindström Oy
Lindström Oy
Hermannin rantatie 8
00581 Helsinki

https://lindstromgroup.com/fi/

Lindström Group

Lindström on perheomisteinen tekstiilipalveluyritys, jonka toiminta perustuu kiertotalouteen. 4700 omistautuneen työntekijämme avulla tarjoamme vastuullisia ja helppokäyttöisiä tekstiilipalveluita asiakkaillemme Euroopassa ja Aasiassa. Tarjoamme asiakkaillemme turvallisia ja hygieenisiä ratkaisuja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen varmistamiseksi ja samalla autamme heitä toimimaan vastuullisemmin. Vuonna 2021 Lindström-konsernin liikevaihto oli 432,5 miljoonaa euroa. www.lindstromgroup.com/fi 

Alsco

Alsco on vuonna 1889 perustettu työvaatepalveluun erikoistunut perheomisteinen tekstiilipalveluyritys. Alsco tarjoaa tekstiilinvuokrapalveluja yli 355 000 asiakkaalle kaikkiaan 14 eri maassa. Yritys työllistää maailmanlaajuisesti noin 20 000 henkilöä yhteensä yli 160 paikkakunnalla. Kiinassa Alscolla on kaksi palvelukeskusta, Suzhoussa ja Guangzhoussa, sekä noin 100 työntekijää, ja sen palvelutarjontaan kuuluvat työvaatteet, matot ja teollisuuspyyhkimet.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lindström Oy

Lindström sijoittaa kiertotalousyritys Resteriin ja nousee yhtiön toiseksi suurimmaksi omistajaksi12.4.2022 13:25:31 EEST | Tiedote

Lindström Group on osallistunut maaliskuussa 2022 järjestettyyn tekstiilien kierrätysratkaisuja tarjoavan Rester Oy:n rahoituskierrokseen ja nousee yhtiön merkittäväksi vähemmistöomistajaksi. Osakkuuden myötä Lindströmin ja Resterin alkuvuonna 2021 alkanut yhteistyö Lindströmin Suomen ja Baltian poistotekstiilien jalostamiseksi teollisuuden uusiokäyttöön syvenee ja laajenee kansainvälisesti. Lindströmin strategisena tavoitteena on kierrättää 100 % poistotekstiilistään globaalisti vuoteen 2025 mennessä. Sijoitus tukee Lindströmin strategista tavoitetta rakentaa yhteistyössä kumppaniensa kanssa ympäristöystävällisiä, kiertotalouteen pohjautuvia tekstiilipalveluja. Rester on toimialansa tunnettu pioneeri, jonka toiminta on vakaalla pohjalla ja käyttämä teknologia skaalattavissa. Resterin jalostamaa uusiokuitua käytetään esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa kankaiden tai teknisten tekstiilien valmistukseen sekä rakennusteollisuudessa eristys- ja komposiittimateriaalien sekä akustiikkalevyje

Lindström-konserniin kuuluva Comforta Oy ostaa Pohjolan Tekstiilipalvelu Oy:n4.1.2022 12:01:02 EET | Tiedote

Kajaanilaisen Pohjolan Tekstiilipalvelu Oy:n myynti Comfortalle on varmistunut 1.1.2022 vahvistetulla yrityskaupalla. Comforta suunnittelee kehittävänsä Kajaanin palvelukeskuksen toimintaa merkittävästi lähivuosina. Uusien syntyvien työpaikkojen lisäksi palvelukeskuksella on merkittävä rooli Kainuun alueen liiketoiminnan ja yrittäjyyden tukemisessa esimerkiksi matkailun alalla. Yrityskauppa on Lindströmille reilun vuoden sisällä jo neljäs Suomessa. Lindström Group -konserniin kuuluva hotellien, ravintoloiden ja terveydenhuollon tekstiilipalveluja tuottava Comforta Oy on ostanut Kajaanissa toimivan pesulayritys Pohjolan Tekstiilipalvelu Oy:n koko osakekannan ja liiketoiminnan. Myös koko Pohjolan Tekstiilipalvelun henkilökunta siirtyy Comfortan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Lindströmillä ei ole aiemmin ollut toimipaikkaa Kainuussa, vaan alueen yrityksiä on palveltu Oulun palvelukeskuksesta käsin. “Paikallisuus on meille keskeinen arvo toiminnassamme monella tapaa. Tahdomme olla ha

Lindström pyrkii hiilineutraaliin toimintaan maailmanlaajuisesti vuoteen 2035 mennessä13.9.2021 10:30:00 EEST | Tiedote

Lindströmin tavoitteena on maailmanlaajuinen hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on jatkoa yrityksen pyrkimykselle kohti alan kestävimmän yrityksen asemaa. Sitoumuksen noudattamista varten Lindström on liittynyt Science Based Targets -aloitteeseen (SBTi). Näin varmistetaan, että tavoitteet ovat linjassa uusimman ilmastotieteen kanssa Pariisin sopimuksen päämäärien saavuttamiseksi. Pahimpien ilmastovaikutusten ja luonnon tuhoutumisen välttämiseksi on arvioitu, että lämpötilan nousun on pysyttävä 1,5 celsiusasteessa esiteollisesta tasosta. Lindströmin tavoitteena on Business Ambition 1,5°C, joka on kunnianhimoisin SBTi:n sitoumus ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi alle 1,5 celsiusasteeseen. ”Sitoumuksemme Science Based Targets -aloitteeseen on linjassa tavoitteemme kanssa auttaa meidän asiakkaita kasvamaan yhä kestävämmin. Kaikki yritykset etsivät keinoja vähentää ympäristökuormitustaan. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme hiilivapaa tekstiilipalvelu vuoteen 2035 menn

Lindström-konserniin kuuluva Comforta ostaa lappeenrantalaisen Etelä-Karjalan Pesula Oy:n3.5.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Lappeenrantalaisen Etelä-Karjalan Pesula Oy:n myynti Comfortalle on varmistunut 30.4.2021 vahvistetulla yrityskaupalla. Lindström-konserniin kuuluva Comforta suunnittelee kehittävänsä ja laajentavansa Lappeenrannan palvelukeskuksen toimintaa merkittävästi lähivuosina. Yrityskaupan myötä Comforta pystyy palvelemaan Etelä-Karjalan alueen yrityksiä entistäkin paremmin ja samalla vahvistaa osaamistaan sille strategisesti tärkeällä terveydenhuollon toimialalla. Lindström Group -konserniin kuuluva hotellien, ravintoloiden ja terveydenhuollon tekstiilipalveluja tuottava Comforta on ostanut Lappeenrannassa toimivan pesulayritys Etelä-Karjalan Pesula Oy:n koko osakekannan ja liiketoiminnan. Myös koko Etelä-Karjalan Pesula Oy:n henkilökunta siirtyy Comfortan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Etelä-Karjala on Comfortalle strategisesti tärkeä alue, josta yhtiö on etsinyt jalansijaa jo jonkin aikaa. “Comfortalla on olemassa olevat palvelukeskukset Jyväskylässä ja Mäntsälässä ja Lindströmillä puo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye