Lindtman: Poliisien riittävät resurssit varmistettava
27.8.2019 15:38:15 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Kyse oli mahdollisesti suunnitellusta väkivallasta yhteiskunnan turvallisuudesta vastaavia ihmisiä, poliiseja, kohtaan. Tällaisen ilmiön edessä yhteiskunnan on oltava äärimmäisen luja. Poliisit tarvitsevat nyt kaiken tuen. Siksi on erityisen tärkeää turvata meidän kaikkien turvallisuudesta huolehtivien riittävät resurssit.
Hallitusohjelmassa on linjattu, että poliisien määrää tullaan kasvattamaan 300:lla vuoteen 2022 mennessä. Lindtmanin mukaan poliisien määrän riittävyyttä on kuitenkin pystyttävä arvioimaan jatkuvasti.
- On oltava mahdollisuus siihen, että poliisien resursseja arvioidaan hallituskauden aikana. Hallitus on luvannut antaa sisäisen turvallisuuden selonteon vuonna 2021. Viimeistään silloin on syytä käydä läpi, ovatko nyt päätetyt lisäykset poliisien resursseihin ja kenttätyötä tekevien poliisien määrään riittäviä.
Lindtman totesi, että positiivista tässä tapauksessa oli poliisien nopea ja tehokas toiminta.
- Se todisti, kuinka ammattitaitoisia ja luotettavia suomalaiset poliisit ovat. Poliisi ansaitsee kiitoksen siitä toiminnasta, jolla nämä rikolliset otettiin kiinni. Kuten tiedämme, kiinniotto oli hyvin haastava ja poliisi teki työtä myös kovan julkisen paineen alla. Kaikki tuki poliiseille, jotka tekevät joka päivä töitä kansalaisten ja yhteiskunnan perustoimintojen turvaamiseksi.
Lindtman puhui kesäkokouksen puheessaan myös osaamisen tärkeydestä Suomen menestykselle. Hänen mukaansa on selvä, että koulutuksesta on leikattu jo liian pitkään. Nyt hälyttävään tilanteeseen tulee muutos – eikä yhtään liian myöhään. Rinteen hallitus vie Suomen leikkauslinjalta uudistus- ja investointilinjalle.
- Nyt suomalainen koulutus on tienhaarassa. Maailmassa, jossa työn murros johtaa siihen, että osaamisella on yhä ratkaisevampi merkitys, suomalaisen koulutuksen tilanne on kestämätön. Suomalaisten osaamistaso on lähtenyt laskuun ja nyt näyttää siltä, että 1970-luvun lopulla syntynyt sukupolvi on jäämässä kaikista koulutetuimmaksi.
- Siksi koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen tehdään vaalikauden aikana lähes miljardin satsaus. Jokainen koulutusaste saa tästä osansa. Esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen ja korkeakoulujen rahoitukseen tehdään merkittävät tasokorotukset.
- Tulevaisuuden menestyksen kannalta on aivan ratkaisevaa, että hallitus onnistuu kääntämään osaamistason nousuun. Muutoksella on jo kiire. Annamme täyden tuen hallitukselle siitä, että koulutuksen ja sivistyksen kunnianpalautus näkyy ja tuntuu vahvasti jo ensi vuoden budjetissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti LindtmanEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 577 6255Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Niina Malm: Hoitajien palkkojen nousu on hoitajien aivan omaa ansiota29.8.2026 14:06:36 EEST | Tiedote
Kokoomuksen sumutus on jo täysin härskiä, sanoo kansanedustaja Niina Malm (sd). – Voisi edes yrittää pysyä faktoissa, mutta ilmeisesti vaalipaniikki alkaa olla sillä tasolla, että tämäkin pyyntö on mahdotonta täyttää, hän jatkaa.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Päivärinnan väite jättää olennaisen päivämäärän kertomatta29.8.2026 13:38:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta väittää tuoreessa kirjoituksessaan, että SDP:n varoitukset naisvaltaisten alojen palkkakuopasta ovat osoittautuneet vääriksi. Todisteena hän käyttää sairaanhoitajien palkkojen 20,9 prosentin nousua vuosina 2022–2025. Johtopäätös on kuitenkin harhaanjohtava. Päivärinnan esittämä palkkakehitys perustuu ennen kaikkea vuonna 2022 tehtyyn palkkaratkaisuun – ei hallituksen vientivetoiseen palkkamalliin, huomauttaa Hanna Laine-Nousimaa (sd).
SDP:n Paula Werning: Rydman panee järjestöt lihoiksi – tätäkö on hallituksen työllisyyspolitiikka?29.8.2026 09:10:14 EEST | Tiedote
Hallituksen sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistamat leikkaukset näkyvät nyt irtisanomisina, lomautuksina ja toiminnan alasajona. Hyvinvointiala Halin ja SOSTEn kyselyn mukaan jo 1 399 ihmistä on päätettyjen tai suunniteltujen lomautusten ja irtisanomisten piirissä. Lähes 30 prosenttia järjestöistä on jo päättänyt henkilöstövähennyksistä ja 57 prosenttia suunnittelee niitä. SDP:n kansanedustaja Paula Werning vaatii sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania (ps.) kantamaan vastuun leikkausten seurauksista.
SDP:n Kimmo Kiljunen tyrmää vihreiden hoivamaksuesityksen ikärasistisena: Onko reilua: Hoivaa nyt ja lasku jälkipolvelle?28.8.2026 15:13:21 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen tyrmää vihreiden kansanedustaja Atte Harjanteen ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Suvi Pulkkisen ehdotuksen, jossa ikäihmisten omaisuus otettaisiin huomioon hoivan rahoituksessa siten, että kustannuksia perittäisiin siitä myöhemmin. Kiljusen mukaan julkisten palveluiden pitää perustua ihmisen tarpeeseen ja maksukykyyn.
SDP:n Anna-Kristiina Mikkonen: Itä-Suomen elinvoima on turvallisuuskysymys28.8.2026 14:20:06 EEST | Tiedote
Etelä-Savolainen kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) vaatii, että Suomi puolustaa Itä- ja Pohjois-Suomen erityisasemaa EU:n tulevissa rahoitusneuvotteluissa. NSPA-rahoitus on Mikkosen mukaan Itä-Suomelle tärkeä kasvun, elinvoiman ja turvallisuuden väline – eikä alueelle tarkoitettuja rahoja pidä avata koko Suomen yhteiseen kilpailuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
