Linnanmäellä juhlitaan tiistaina 70-vuotista Vuoristorataa – alan järjestö on nimennyt laitteen harvinaiseksi klassikoksi

Linnanmäen tunnetuimpiin laitteisiin kuuluva puinen Vuoristorata avattiin 13. heinäkuuta 1951. Se rakennettiin Kööpenhaminan Tivolin vuoristoradan mallin mukaan. Rakentaminen maksoi 48 000 000 markkaa, mikä on nykyrahassa noin 1 500 000 euroa. Laitetta pidettiin niin hurjana, että ensi alkuun jarrumestareilla tuli olla hävittäjälentäjän koulutus.
Vuoristoradan avajaisissa esiintyi maailmankuulu yhtye The Delta Rhythm Boys. Vuoristoradasta tuli välittömästi helsinkiläisten ja kauempaakin tulleiden suursuosikki, jonka suosio on kestänyt tähän päivään asti.
Yhdysvaltalainen vuoristoratajärjestö ACE (American Coaster Enthusiasts) on julistanut Vuoristoradan klassikkoradaksi. Vain muutama kymmenen laitetta maailmassa täyttää arvonimen tiukat kriteerit.
Vuoristorataa ohjaavat jarrumestarit, joita maailmalla tavataan nykyään vain harvoin, sillä monilla vanhoilla radoilla on siirrytty käyttämään automaattisia jarruja, mukaan lukien esikuvana toimineessa Kööpenhaminan laitteessa. Linnanmäen Vuoristoradalla on toiminut naisia jarrumestareina vuodesta 1999 alkaen, ja tänäkin juhlavuonna yksi jarrumestareista on nainen.
Vuoristoradan rakentamisvaiheessa laitteen elinkaareksi arvioitiin 15 vuotta. Hyvän huolenpidon ja osien säännöllisen uusimisen ansiosta ikisuosittu klassikko tarjoaa huvittelijoille yhtä hyvät kyydit vielä tänäkin päivänä, 70 vuoden jälkeen.
Vuoristoradan vuosipäivää juhlitaan tiistaina 13. heinäkuuta 1950-luvun hengessä. Huvittelijat saavat juhlapäivän kunniaksi Vuoristorata-ajelunsa päätteeksi tervanmakuisen makeisen. Lisäksi päivän aikana on monenlaista teemaan sopivaa ohjelmaa:
- Kello 11 lähtien voi tutustua vanhoihin kääpiöautoihin
- Kello 13, 14 ja 15: Taikuri Aatu Itkonen hauskuuttaa
- Kello 16: Iskevä duo ilahduttaa
- Kello 16: Roller Coaster Rock -tanssikilpailu osallistaa
- Kello 17 ja 18.30: Sherwood Tigers viihdyttää
- Kello 20: Johnny & the Dodgers riemastuttaa
Huvipuistoon tulevia asiakkaita kannustetaan pukeutumaan fiftarityyliin. Jakamalla kuvan sosiaalisessa mediassa itsestään 1950-luvun asussa #linnanmäki-tunnisteella voi voittaa rannekelahjakortin.
Lisää tietoa juhlapäivän ohjelmasta löytyy Linnanmäen verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia AdlivankinToimitusjohtaja
Puh:040 418 7788pia.adlivankin@linnanmaki.fiJuuso VainioViestintäpäällikkö
Puh:010 5722 201juuso.vainio@linnanmaki.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
9-vuotias Kaarlo oli Linnanmäen historian 69. miljoonas huvittelija26.6.2025 16:35:11 EEST | Tiedote
Linnanmäen huvipuistossa juhlistettiin tänään historiallista hetkeä, kun huvittelemaan saapui kaikkien aikojen 69 000 000:s kävijä. Onnekas juhla-asiakas, 9-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Kaarlo Halkilahti perheineen, yllätettiin portilla Rolle-pellen ja hupimestareiden toimesta taputuksilla ja lahjakasseilla.
Linnanmäellä huvitellaan läpi juhannuksen18.6.2025 13:16:03 EEST | Tiedote
Linnanmäki on avoinna juhannuksen ajan jokaisena päivänä klo 11–21. Keskikesän juhlan pyöräyttää käyntiin Lintsitanssit. Huvipuiston juhannus on täynnä riemuntäyteistä huvittelua sekä ripaus hattaramaista juhannustaikaa.
Återkallelse av produkt: Borgbacken drar tillbaka spelvinst från Onnenveto-spelet från tiden 30.4.-1.5.202526.5.2025 11:27:54 EEST | Pressmeddelande
Borgbacken drar tillbaka spelvinst som utdelats från Onnenveto-spelet vid Huvudporten från tiden 30.4.-1.5.2025. Spelvinsten ifråga är en Puffer-larvleksak från vilken det kan lossna en del, vilken kan orsaka kvävningsrisk.
Tuotteen takaisinveto: Linnanmäki vetää takaisin Onnenveto-pelin pelivoittotuotteen ajalta 30.4.–1.5.202523.5.2025 16:02:41 EEST | Tiedote
Linnanmäki vetää takaisin Pääportin Onnenveto-pelissä ajalla 30.4.–1.5.2025 jaetun pelivoiton, Puffer-toukkalelun. Tuotteessa on havaittu puute, jonka takia tuotteesta saattaa irrota osa, joka voi aiheuttaa tukehtumisvaaran.
Linnanmäen 75-vuotissyntymäpäivien kunniaksi pyörähdellään Kahvikuppikarusellissa ja riemuitaan juhlakulkueessa22.5.2025 11:36:26 EEST | Tiedote
Linnanmäen huvipuisto täyttää 27. toukokuuta 75 vuotta. Syntymäpäivien kunniaksi huvipuistossa järjestetään muun muassa riemukas juhlakulkue, iloitaan lastenohjelman parissa Estradilla sekä pyörähdellään maksutta koko päivän ajan klassikkolaite Kahvikuppikarusellissa. Syntymäpäivänä Linnanmäellä avautuu myös Linnanmäki ennen ja nyt -nostalgianäyttely.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme