Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki

Linnanmäki iloisena Suomen hallituksen uusista linjauksista: Suunnittelemme huvipuiston avaamista kesäkuussa

Jaa
Valtioneuvosto linjasi eilen 4.5.2020 antamassaan tiedonannossa, että huvipuistot voivat avata ovensa tietyin rajoituksin kesäkuussa. Linnanmäellä ollaan iloissaan siitä, että lapsiperheet pääsevät kesän aikana huvittelemaan huvipuistossa sekä että iso joukko kausityöntekijöitä pääsee aloittamaan kesätyönsä.

Valtioneuvosto linjasi 4.5.2020, että alueellisesti rajatut ulkotilat, kuten huvipuistot, voivat olla avoinna kesäkuusta alkaen, kun turvallinen huvittelu varmistetaan asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen kautta.

Linnanmäellä uutisista ollaan innoissaan.

- Olemme todella iloisia tästä Suomen hallituksen päätöksestä, joka vaikuttaa positiivisesti myös koko matkailualaan. On mahtavaa, että asiakkaamme pääsevät pian kokemaan huvittelun riemua huvipuistossa hyvin poikkeuksellisen kevään jälkeen Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin riemuitsee ja jatkaa:

- Lisäksi Linnanmäki työllistää merkittävän määrän ihmisiä. Meillä noin 650 hupimestaria odottaa malttamattomina pääsevänsä aloittamaan kesätyöt, kuten myös koko talven uutta huvikautta valmistellut, noin 70-henkinen ympärivuotisten hupimestareidemme joukko. Olemme innoissamme päästessämme aloittamaan koko vuoden valmistelemaamme huvikautta 2020.

Linnanmäki on nyt aloittamassa neuvottelut Aluehallintoviraston kanssa huvipuiston turvallisen avaamisen edellytyksistä kesäkuussa. Kevään aikana Linnanmäki on yhdessä muiden Suomen huvipuistojen kesken laatinut suunnitelmia turvallisen avaamisen varmistamiseksi ja parhaita käytänteitä on jaettu myös kansainvälisten huvipuistojen kesken.

- Linnanmäki on kaupunkipuiston tavoin levittäytynyt laajalle alueelle, jossa voimme luoda valvotusti turvalliset olosuhteet kävijöillemme. Voimme rajata asiakasmääriä ja ohjata jonotusta tarvittavin suojavälein. Tulemme lisäämään hygieniaohjeistusta ja huolehdimme erityisen hyvin huvipuiston hygieniasta erilaisin toimenpitein, Adlivankin kertoo ja jatkaa:

- Linnanmäen avaaminen koronapandemian jälkeen tulee edellyttämään huvipuistoltamme aivan uudenlaisia toimintamalleja. Haluamme ansaita asiakkaittemme luottamuksen tässä ”uudessakin normaalissa”, jossa varmistamme niin asiakkaidemme kuin henkilöstömmekin turvallisen huvipuistopäivän.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Tivolikuja 1
00510 HELSINKI

09 773 991http://www.linnanmaki.fi

Lasten Päivän Säätiön ovat perustaneet kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Lasten Päivän Säätiö on jo vuosikymmeniä ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja lastensuojelutyölle. Vuonna 2019 lahjoitettiin 4,5 miljoonaa euroa. Huvittelemalla Linnanmäellä kaikki asiakkaamme tukevat lastensuojelutyötä. Linnanmäen pääyhteistyökumppanit vuonna 2020 ovat SOK / HOK-Elanto, Unilever Finland Oy ja Oy Hartwall Ab. Linnanmäen yhteistyökumppaneina nämä yritykset tukevat omalla panoksellaan arvokasta lastensuojelutyötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye