
Lintuinfluenssan tartuntavyöhyke on lakkautettu Salossa
10.11.2021 15:57:50 EET | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote
Lintuinfluenssan jäljiltä Salossa kerättiin pois maastosta tuhansia kuolleita fasaaneja ja ne toimitettiin hävitettäväksi. Tilanteen rauhoituttua Ruokavirasto on päättänyt purkaa tartuntavyöhykkeen 10. marraskuuta alkaen.
Lintuinfluenssaepidemian pitkittyminen ja luonnonvaraisten lintujen syysmuutto lisäsivät lintuinfluenssan leviämisriskiä myös muualla Suomessa. Tänä vuonna varmistuneita lintuinfluenssatapauksia on Suomessa raportoitu jo yli 60.
Siipikarjatilojen tautisuojaus tärkeää
Ruokavirasto kehottaa kaikkia lintujen pitäjiä tehostetusti suojaamaan tilojaan tartuntojen estämiseksi. Lintuinfluenssa leviää herkästi luonnonvaraisista linnuista vangittuihin lintuihin, jos ne ovat suorassa tai epäsuorassa kontaktissa keskenään. Lintuinfluenssa voi levitä alueelta toiselle myös esimerkiksi ihmisten tai viruksella saastuneiden välineiden mukana.
Korkeaa kuolleisuutta aiheuttavan lintuinfluenssan leviäminen siipikarjan pitopaikkoihin aiheuttaisi niille suuria taloudellisia tappioita. Tartuntatapauksissa kaikki pitopaikan linnut jouduttaisiin lopettamaan, mukaan lukien myös arvokkaat jalostuseläimet ja harrastelinnut.
Lintujen hoitoon osallistuvien henkilöiden tuleekin välttää kontakteja luonnonvaraisiin lintuihin ja muihin lintujen pitopaikkoihin. Luonnonvaraisia sairaita tai loukkaantuneita lintuja ei pidä ottaa hoitoon sellaisiin paikkoihin, joissa on koti- tai tuotantoeläiminä pidettäviä lintuja.
Tautiepäilyistä ilmoitettava virkaeläinlääkärille
Siipikarjan influenssaoireet, luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemat ja yksittäiset kuolleet petolinnut tulee ilmoittaa kunnan- tai läänineläinlääkärille. Muut yksittäiset kuolleena löydetyt linnut voi hävittää sekajätteenä. Lintuinfluenssavirukset tarttuvat huonosti ihmiseen, mutta kuolleisiin lintuihin ei pidä koskea suojaamattomana.
Lisätietoja Ruokaviraston verkkosivustolta:
- Lintuinfluenssa Suomessa (ml. usein kysytyt kysymykset)
- Ohjeita luonnonvaraisten lintujen hoitajille
- Salon rajoitusvyöhykkeen purkupäätös
Lisätietoja aluehallintoviraston eläinlääkäriltä:
Yksikön päällikkö Jani Soini, p. 0295 018 115
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)avi.fi
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.