Lintuvesien kunnostushankkeet jatkuvat Etelä-Savossa
Lintuvesien kunnostushakkeet vaativat monesti erilaisia selvityksiä ja suunnitelmia ja hankkeet kestävät usein vuosia. Monet toimenpiteet, kuten pohjapatojen rakentaminen tai ruoppaukset, vaativat lisäksi aluehallintoviraston vesitalousluvan.
Lintuvesien kunnostusta koordinoidaan Suomessa viidellä suuralueella, joista Etelä-Savo kuuluu itäiseen alueeseen Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan kanssa. Kyseisen alueen koordinaattori toimii Keski-Suomen ELY-keskuksessa.
Pohjapadoilla hidastetaan vesistöjen umpeenkasvua
Kangasniemen Pukkiselällä ja Pieksämäen Tuomiojärvellä on parhaillaan käynnissä patosuunnittelu, jota tekee Ramboll Finland. Molemmille järville on tavoitteena rakentaa pohjapato, joka vakiinnuttaa vedenkorkeuden vaihtelua ja hidastaa järven umpeenkasvua. Tuomiojärvellä uudella padolla on tarkoitus korvata vanha säännöstelypato. Patosuunnitelmat valmistuvat toukokuussa 2021, minkä jälkeen Etelä-Savon ELY-keskus päättää, onko hankkeiden osalta edellytyksiä lähteä hakemaan aluehallintoviraston lupaa. Pukkiselän ja Tuomiojärven maanomistajille järjestetään keväällä patosuunnitelmien esittelytilaisuus. Koronaepidemian takia tilaisuus joudutaan pitämään etäyhteydellä. Pukkiselän ja Tuomiojärven jälkeen patosuunnittelua jatketaan Pieksämäen Kirkko-Surnuilla.
Hoitokalastusta suunnitellaan eri puolilla Etelä-Savoa
Rantasalmen Putkilahdella aloitetaan hoito- ja käyttösuunnitelman päivitys sekä suunnitteluun liittyvät luontoselvitykset. Suunnitelman laativa konsultti valitaan talven aikana ja suunnittelun alkamisesta tiedotetaan alueen maanomistajille erikseen. Hoitosuunnitelmassa voidaan ottaa huomioon myös paikallisten asukkaiden toiveita.
Kesällä 2020 Putkilahdella tehdyssä koekalastuksessa selvisi, että järven kalasto on särkikalavaltainen. Särkikalat kilpailevat vesilintujen kanssa samasta ravinnosta, joten särkikalojen tehopyynnillä voidaan parantaa linnuston elinolosuhteita. Putkilahden hoitokalastuksen aloittamisesta ei ole vielä päätöstä, ja kalastuskohteet valitaan ylimaakunnallisen priorisoinnin perusteella. Kesällä 2021 koekalastukset jatkuvat Etelä-Savossa Tuomiojärvellä, Pieksämäen Iso-Kylmällä sekä Kangasniemen Leppäselällä, mikäli kalastukseen saadaan vesialueiden omistajien lupa.
Lintuvesiä kunnostetaan ruoppauksilla
Mittavimpia ja kalleimpia kunnostustoimia lintuvesillä ovat ruoppaukset, joita on hoitosuunnitelmissa esitetty mm. Pieksämäen Kirkko-Surnuille, Vehkalammelle ja Tuomiojärvelle. Osassa järviä ruoppauksia on hankala toteuttaa mm. sedimentin laadun ja läjityspaikkojen puutteen takia, ja ruoppauksille pyritäänkin löytämään vaihtoehtoisia kunnostusmenetelmiä. Todennäköisesti ensimmäisenä ruoppausta lähdetään edistämään Vehkalammella, jossa umpeenkasvu on ollut nopeaa eikä vedenpinnan nosto ole mahdollista.
Puuston raivaaminen ja pesälaatikot auttavat pesinnässä
Vesilinnuston pesimäolosuhteita voi parantaa myös pienimuotoisilla toimenpiteillä. Esimerkiksi puuston raivaaminen luodoilta voi houkutella paikalle lokkikolonian, jonka antamaan suojaan vesilinnutkin mielellään hakeutuvat. Myös pesälaatikoista on saatu hyviä kokemuksia: sinisorsan lisäksi laatikoissa ovat pesineet ainakin puna- ja tukkasotkat. Pienimuotoisia toimia voisivat tehdä paikalliset asukkaat, lintuharrastajat tai vaikkapa metsästysseurat.
Helmi-elinympäristöohjelma vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja turvaa luonnon tarjoamia elintärkeitä ekosysteemipalveluja. Samalla hillitään ilmastonmuutosta ja edistetään siihen sopeutumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Luonnonsuojeluasiantuntija Lauri Puhakainen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 223, lauri.puhakainen(at)ely-keskus.fi
Lintuvesikoordinaattori Ilona Helle, Keski-Suomen ELY-keskus, p. 0295 024 091, ilona.helle(at)ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
1260 ukrainalaista siirtynyt kuntalaisiksi Etelä-Savossa11.9.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntalaisiksi jokaisessa Etelä-Savon kunnassa. Eniten ukrainalaisia maakunnassa on sijoittunut Mikkeliin ja toiseksi eniten Pieksämäelle. Yhteensä tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntiin 1260.
Arvokkaiden lintuvesien kunnostus Pieksämäellä jatkuu26.8.2024 12:36:02 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-Keskus jatkaa kunnostusruoppauksia kahdella arvokkaalla lintuvesikohteella; Vehkalammella ja Kirkko-Surnuilla. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt molemmille kohteille vesilain mukaiset luvat viime vuonna.
Kangasniemen Pukkiselän tilaa parannetaan vedenpintaa nostamalla22.8.2024 10:10:42 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus aloittaa kunnostustyöt arvokkaalla lintuvesikohteella Kangasniemen Pukkiselällä. Pukkiselkää kunnostetaan rakentamalla pohjapato Pukkiselän ja Tiplammen väliseen uomaan, Luusniementien välittömään läheisyyteen. Pohjapadon tarkoitus on pidättää vettä järvessä kuivimpina aikoina ja ehkäistä näin järven umpeenkasvua. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vesilain mukaisen luvan pohjapadon rakentamiselle.
ELY-keskus on sijoittanut Etelä-Savon maakunnan elinvoimaan alkuvuoden aikana 34,5 miljoonaa euroa21.8.2024 09:00:35 EEST | Tiedote
Kesäkuun loppuun mennessä yritysten toimintaa ja kehittämistä Etelä-Savossa on tuettu 34,5 miljoonalla eurolla, käy ilmi Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoituskatsauksesta ajalta 1.1.-30.6.2024.
Naisten työttömyys lisääntyi, miesten väheni20.8.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa 6 024 työtöntä, 520 henkilöä ja 10 % vuodentakaista enemmän. Lomautettuja oli 407 eli 106 vähemmän kuin vuosi sitten. Kesäkuusta heinäkuuhun lomautettujen määrä kasvoi hieman. Työttömänä oli heinäkuun lopussa 10,8 % työvoimasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme