Suomen Lions-liitto ry - Finlands Lionsförbund rf

Lionstoiminta 70 vuotta Suomessa - Yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoista auttamista hädän keskellä

Jaa
Vuonna 2020 juhlitaan suomalaisen lionstoiminnan 70-vuotistaivalta ja Suomen Lions-liiton 60-vuotisjuhlaa. Suomi kuuluu 70 toimintavuoden jälkeen edelleen maailman aktiivisimpiin lionsmaihin. Suomi on maailman 13. ja Euroopan neljänneksi suurin jäsenmaa.

Ensimmäinen suomalainen lionsklubi LC Helsinki-Helsingfors perustettiin 14.8.1950. Juhlavuonna lionit järjestävät perjantaina 14.8. tapahtuman Helsingin keskustassa Asema-aukiolla, jossa voit tavata ja haastatella aktiivisesti lionstoiminnassa olevia leijonia ja leoja.

− Lionstoiminta syntyi Suomessa hyvin hankalassa yhteiskuntapoliittisessa tilanteessa. On jo saavutus sinänsä, että olemme nousseet näin isoksi ja merkittäväksi toimijaksi vapaaehtoistyön kentässä, Suomen Lions-liiton toiminnanjohtaja Maarit Kuikka sanoo.

Kuikka muistuttaa, että poikkeuksellisina koronapandemian aikoina tarvitaan tekeviä käsiä ja yhteisöllisyyttä. Lionit ovatkin jo mukana talkoissa auttamassa sekä käytännön toimin että taloudellisin avustuksin. Toimet jatkuvat poikkeusaikojen päätyttyä.

Kuluneen viime vuoden aikana suomalaiset lionit ovat käyttäneet noin 300 tuntia vapaa-aikaansa palvelutyöhön. Sen aikana jokainen leijona on palvelut keskimäärin 50 ihmistä ja lionit ovat keränneet jäsenrekisterin raportoinnin mukaan yhteensä yli kolme miljoona euroa varoja, jotka ovat menneet perille kohteisiin.

Suomi on tuhansien leijonien maa. Meillä on lähes 22 000 leoa ja leijonaa. Juhlavuotemme tuo esille kaikenlaisia leijonia ja leoja ja heidän monia tapojaan tehdä hyvää. Juhlavuoden logokin on luotu leojen ja leijonien tekemistä piirroksista aiheesta ”Millainen leijona piilee sisälläni?”

− Meillä on tuhansia leijonia, jotka tekevät palkatonta vapaaehtoistyötä ympäri Suomen. Yhä useammilla ihmisillä on halu olla mukana vapaaehtoistyössä, ja me tarjoamme heille siihen mahdollisuuden. Lionstoimintaan pääsevät mukaan henkilöt, joilla on halua auttaa yhdessä ja tehdä hyvää, Kuikka sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen Lions-liiton toiminnanjohtaja
Maarit Kuikka
maarit.kuikka@lions.fi
040 580 2494

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Lions-liitto ry - Finlands Lionsförbund rf
Suomen Lions-liitto ry - Finlands Lionsförbund rf
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki

http://www.lions.fi

Suomen Lions-liitto on valtakunnallinen kattojärjestö, jonka lionsklubit perustivat 24.10.1960 hoitamaan valtakunnallista yhteistyötä, maanlaajuisia kampanjoita ja tukemaan klubien toimintaa. Liitto järjestää nuorisovaihtoa, kouluttaa ja valmentaa sekä vastaa Suomen lionsklubien kansallisista ja kansainvälisistä aktiviteeteista ja yhteistyöstä. Suomen Lions-liitto kuuluu kansainväliseen Lions Clubs International -järjestöön. Suomen Lions-liiton jäsenmäärä on noin 22 000.

Lions Clubs International on kansainvälinen palvelujärjestö. Siihen kuuluu yli 48 000 lionsklubia ja 1,4 miljoonaa jäsentä noin 210 maassa. Kansainvälinen päämaja on Oak Brookissa, Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Lue lisää toiminnasta www.lions.fi, www.facebook.com/LionsFinland,https://twitter.com/LionsFinland ja www.instagram.com/suomen_lions_liitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lions-liitto ry - Finlands Lionsförbund rf

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye