Lisääntyneet koronatartunnat haastavat työpaikkojen toiminnot
12.1.2022 11:37:22 EET | Työterveyslaitos | Tiedote
Työterveyslaitoksen mediatiedote 12.1.2022
– Lisääntyvien sairauspoissaolojen vuoksi tilanne työpaikoilla on nyt erilainen kuin aikaisemmin pandemian aikana. Työturvallisuuden ja työterveyden lisäksi työnantajien on huolehdittava siitä, etteivät operatiiviset tilaus-toimitusketjut katkeaisi lievien koronatapausten vuoksi lähiviikkojen aikana, sanoo Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula.
– Lisääntyvät sairauspoissaolot voivat vaikeuttaa koko yhteiskunnan toimintaa. Esimerkiksi sairaalan sulkeminen henkilöstöpulan johdosta tai energiantuotannon hetkellinen katkeaminen voivat aiheuttaa merkittävää haittaa, jatkaa Koivula.
Rokotukset, etäisyydet, hygienia, maskit, etätyö ja fiksut työjärjestelyt edelleen tärkeitä
Mitä sitten työpaikoilla voidaan tehdä toimintakyvyn varmistamiseksi?
Keinot ovat tuttuja:
- On edelleen kannustettava työntekijöitä rokotteiden ottoon.
- Etäisyyksistä on huolehdittava.
- Maskeja on käytettävä ja niitä on oltava tarjolla niin asiakkaille kuin työntekijöille.
- Riskinarvioinnin perusteella hengityksensuojaimien käyttöä kannattaa lisätä. Suojaimia pitää käyttää käyttöohjeiden mukaisesti.
- Käsi- ja yskimishygieniasta on huolehdittava ja muistutettava.
- Etätyö ja etäkokoukset otettava käyttöön aina kun mahdollista.
- Kohtaamisia on vältettävä: taukoja voi porrastaa.
- Oma ilmoitus sairauspoissaoloissa kannattaa ottaa käyttöön. Kun henkilö voi olla omalla ilmoituksella sairaana 3–7 päivää ilman lääkärintodistusta, terveydenhuoltoa ei kuormiteta ja flunssaiset pysyvät sairaina kotona.
Kriittisten toimintojen huomioiminen
Yritysten ja muiden organisaatioiden operatiivisen toiminnan varmistamiseksi kannattaa kiinnittää huomiota kriittisten toimintaprosessien turvaamiseen. Suojautumistoimenpiteinä voi harkita myös FFP2-suojainten käyttöä.
Kun virusta on paljon liikkeellä, FFP2-hengityksensuojain suojaa käyttäjäänsä myös ilmavälitteisesti leviävää omikronia vastaan paremmin kuin kirurginen maski. Erityisesti rokottamattomien kannattaa harkita FFP2:n käyttöä. Hengityksensuojaimen pitää istua kasvoilla hyvin ja sitä pitää osata käyttää oikein. Lisätietoja maskeista ja hengityksensuojaimista löytyy Työterveyslaitoksen Korona ja työ -verkkosivuilta: Tietoa kasvomaskeista, suu-nenäsuojaimista ja hengityksensuojaimista
– Voimme olettaa, että lähikuukaudet tulevat olemaan haastavia monelle työpaikalle lievien koronatartuntojen aiheuttamien sairauspoissaolojen kasvaessa. Tämän vuoksi rohkaisemme työpaikkoja laajentamaan sairauspoissaolojen Oma ilmoitus –käytäntöä ja näkemään vallitseva tilanne myös mahdollisuutena vahvistaa työyhteisön sisäistä luottamuspääomaa, sanoo Koivula.
Lisätiedot
Antti Koivula, pääjohtaja, Työterveyslaitos, puh. 030 4742341, antti.koivula@ttl.fi
Eva Helaskoski, johtaja, ylilääkäri, Työterveyslaitos, puh. 046 851 2432, eva.helaskoski@ttl.fi
Erja Mäkelä, vanhempi asiantuntija (hengityksensuojaimet), Työterveyslaitos, puh. 030 474 2595, erja.makela@ttl.fi
Tutustu Korona ja työ -sivuihin:
Ohje työpaikoilleCOVID-19 riskinarvioinnin tekemiseen
Tietoa kasvomaskeista, suu-nenäsuojaimista ja hengityksensuojaimista
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiKristiina KulhaerityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358405486914kristiina.kulha@ttl.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Tietoa meistä
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja aiemmat tiedotteemme
Aineistopankki (logot, asiantuntijoiden kuvat)
Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Undersökning: Få företag använder AI för att främja miljömålen3.11.2026 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Artificiell intelligens (AI) kan stödja arbetsplatsens miljömål. Enligt Arbetshälsoinstitutets undersökning är det dock endast 15 procent av de företag som använder AI som utnyttjar den för att uppnå miljömålen. Arbetsplatsens anvisningar kan hjälpa arbetstagarna att beakta teknikens miljökonsekvenser.
Tutkimus: Vain harva yritys hyödyntää tekoälyä ympäristötavoitteiden edistämisessä3.11.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Tekoäly voi tukea työpaikan ympäristötavoitteita. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan kuitenkin vain 15 prosenttia tekoälyä käyttävistä yrityksistä hyödyntää tekoälyä ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Työpaikkojen ohjeistukset voivat auttaa työntekijöitä huomioimaan teknologian ympäristövaikutuksia.
Study: Few companies use AI to promote environmental goals3.11.2026 06:00:00 EET | Press release
Artificial intelligence (AI) can support the environmental goals of a workplace. However, according to a study by the Finnish Institute of Occupational Health, only 15 per cent of companies using AI use it to achieve environmental goals. Workplace guidelines can help employees take the environmental impacts of technology into account.
Työterveyslaitoksen tutkimuskatsaus: lokakuu 202621.10.2026 07:44:29 EEST | Uutinen
Tässä tutkimuskatsauksessa on esitelty tiiviisti kuusi tuoreinta tutkimusta Työterveyslaitoksen tutkijoilta. Niissä on tarkasteltu esimerkiksi työkyvyn lukutaitoa, opettajien eettistä kuormitusta ja työntekijöiden kokemuksia yhteiskäyttöisistä työtiloista.
Undersökning: Arbetsplatserna ser positivt på familjeledigheter men praxis kan förbättras6.10.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Familjeledighetsreformen 2022 syns på arbetsplatserna som längre familjeledigheter för pappor. Attityden till familjeledigheter är i huvudsak positiv, men en del arbetsplatser har ännu lite praxis som stödjer dem. Utöver en positiv stämning behövs dokumenterad familjevänlig praxis, som också beaktar olika familjesituationer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
