Lisäinvestoinnit tutkimustulosten kaupallistamiseen synnyttäisivät uutta yritys- ja liiketoimintaa
22.5.2023 15:02:22 EEST | Business Finland | Tiedote
Kotimaisista yliopistoista ja tutkimuslaitoksista syntyy noin 20 läpimurtoinnovaatioihin perustuvaa deep tech -yritystä vuodessa. Euroopan investointipankin toteuttaman selvityksen mukaan luku voitaisiin vähintään kaksinkertaistaa poistamalla kapeikkoja tutkimustulosten kaupallistamisen rahoituksessa ja tukipalveluissa.

Euroopan investointipankin Advisory Hub on Business Finlandin toimeksiannosta analysoinut suomalaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten teknologiansiirron vaikuttavuutta. Advisory Hub on lisäksi antanut havaintojen perusteella suosituksia siitä, miten tutkimuksesta voitaisiin synnyttää nykyistä enemmän startup-yrityksiä ja uutta liiketoimintaa. Toimeksiannossa arvioitiin yleistä toimintamallia, eri rahoituslähteitä, ehdotettiin tarkoituksenmukaista rahoitus- ja sijoitusstrategiaa sekä luotiin malli teknologiansiirron tiedonhallintaan.
Analyysin mukaan Suomen teknologiansiirtoekosysteemissä on kuusi keskeistä puutetta, jotka haittaavat tutkimustulosten kaupallistamista erityisesti startupeissa.
– Keskeisimmiksi puutteiksi tunnistettiin aihioiden tunnistaminen ja seulonta, aihioiden konseptointi, kokeneiden kaupallistajien sitouttaminen, riskirahoituksen jatkuvuus, vähäinen siemenrahoituksen määrä sekä kaupallistamisprojekteihin liittyvän datan saatavuus. Näiden puutteiden korjaamiseen tarvitaan kaikkien toimijoiden tiivistä yhteistyötä, Business Finlandin asiantuntija Jaana Rantanen kertoo.
Kaksinkertaistetaan deep tech -startupien määrä
Raportin suositusten mukaan tutkimuslähtöisten startupien määrä voitaisiin vähintään kaksinkertaistaa, jos toimintaan investoitaisiin noin 100–200 miljoonaa euroa viiden vuoden aikana. Investoinnit voitaisiin kohdistaa esimerkiksi ideoiden seulonnan lisäämiseen, tutkimustulosten kaupallistamisen valmisteluun, alkuvaiheen rahastotoimintaan sekä tutkimuslähtöisten startupien neuvontapalveluihin.
– Havaintojen pohjalta muodostetut toimenpiteet ja niiden vaikutukset tukevat hyvin Parlamentaarisen TKI-työryhmän monivuotisen rahoitussuunnitelman linjauksia ja TK-rahoituslain tavoitteita. Volyymin nosto edellyttää muun muassa yhä varhaisempaa mahdollisuuksien tunnistamista ja jalostamista, sekä TKI-toimintaympäristömme kokonaisvaltaista ja jatkuvaa kehittämistä, toteaa johtava asiantuntija Harri Länsipuro työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Toimeksianto tehtiin yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, Tesin ja Business Finland Venture Capital Oy:n kanssa.
Yhteyshenkilöt
Jaana Rantanen, Senior Advisor, Business Finland
050 396 2923, jaana.rantanen@businessfinland.fi
Harri Länsipuro, Johtava asiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö
050 336 7713, harri.lansipuro@gov.fi
Henri Hakamo, Strategia- ja tutkimusjohtaja, Tesi
040 050 2721, henri.hakamo@tesi.fi
Petteri Kauppinen, Opetusneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö
029 533 0147, petteri.kauppinen@gov.fi
Petri Serenius, Sijoitusjohtaja, Business Finland Venture Capital Oy
050 599 3683, petri.serenius@businessfinland.vc
Liitteet
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Rakkautta ensipuraisulla?20.10.2026 09:53:50 EEST | Tiedote
Visit Finlandin Have Some Finnish -kampanja on kerännyt jo runsaasti kansainvälistä medianäkyvyyttä. Nyt suomalaisen ruokakulttuurin tunnettuutta edistävä kampanja jatkuu uudella kulmalla: kansainvälisiä vieraita kutsutaan Suomeen illallistreffeille rakastumaan suomalaisiin makuihin.
Ulkomaisia matkailijoita vähemmän – rahankäyttö ennallaan15.10.2026 08:04:46 EEST | Tiedote
Ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö Suomessa pysyi kesä–elokuussa 2026 miljardissa eurossa, vaikka Suomeen tehtyjen matkojen määrä väheni 19 prosenttia edelliskesästä. Suomeen tehtiin reilut 1,3 miljoonaa matkaa 85 eri maasta.
Suomalaisyrityksiin kätkeytyy yli kuuden miljardin euron lunastamaton kasvupotentiaali5.10.2026 11:15:30 EEST | Tiedote
Business Finland on yhdessä Laboren, Etlan, Akavan ja Suomen Yrittäjien kanssa arvioinut, kuinka paljon kasvua Suomi voisi saavuttaa nykyisillä yrityksillä ja kyvykkyyksillä. Tulos on pysäyttävä: Suomessa on 6,2 miljardin euron edestä vuosittaista lunastamatonta kasvupotentiaalia.
Suomalaisyritysten osaajatarpeet esille EU:n ja Intian uudessa yhteistyössä2.10.2026 07:30:52 EEST | Tiedote
Euroopan komission käynnistämä European Legal Gateway Office -pilottihanke edistää intialaisten ICT-ammattilaisten, opiskelijoiden ja tutkijoiden liikkuvuutta Eurooppaan. Työperäistä maahanmuuttoa edistävä Work in Finland tuo suomalaiset työnantajat ja korkeakoulut mukaan keskusteluun siitä, miten uusi toimintamalli voisi vastata niiden osaajatarpeisiin.
Ny statistik ger en kompletterande bild av utländska investeringar – en ökning på nästan tio miljarder30.9.2026 10:30:00 EEST | Pressmeddelande
Antalet utländska direktinvesteringar i Finland ökade betydligt under 2025, både vad gäller antalet investeringsprojekt och investeringarnas värde i euro. Trots den kraftiga tillväxten ligger Finland efter de övriga nordiska länderna när det gäller antalet utländska investeringar i förhållande till bruttonationalprodukten, antalet utländska företag samt hur många personer de sysselsätter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme