Lisäkalustoa lumitöihin - seuraava pyry tulossa lähipäivinä
15.12.2022 09:37:47 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Koko kaupungin kunnossapitokalusto siivoaa parhaillaan lumipyryn jälkiä. Normaalisti käytössä on yhteensä noin 300 yksikköä kuorma-autoja, monitoimikoneita, pyöräkuormaajia, kunnossapito- ja ympäristönhoitokoneita sekä traktoreita ja tiehöyliä. Apuja tarvitaan nyt etenkin lumen kuljettamiseen.
”Iso osa kalustostamme on tällä hetkellä kiinni aurauksessa. Katujen lumitilat ovat täynnä ja lunta pitää kiireesti kuljettaa pois kaduilta ennen uutta pyryä. Tätä varten on tilattu lisää koneita”, kertoo katukunnossapidon tiimipäällikkö Tarja Myller.
Lumitöissä siirrytään poikkeusolojen aikaan
Poikkeuksellisen voimakkaan lumipyryn takia etenkin asuntokatujen aurauksessa on nyt viivettä, eivätkä normaalien talviolosuhteiden mukaiset toimenpideajat ole voimassa. Mikäli uusi lumipyry alkaa, asuntokatujen auraus jää kesken ja aurat palaavat pää- ja joukkoliikennekaduille.
Poikkeusoloissa myös esimerkiksi kadun toisen puolen jalkakäytäviä jätetään tarkoituksella auraamatta töiden nopeuttamiseksi.
Tilapäisjärjestelyjä lumelle ja pysäköinnille
Helsingissä on joulukuun puoliväliin mennessä ajettu lumenvastaanottopaikolle 1477 kuormaa lunta ja määrä kasvaa jatkuvasti. Kuluvan kuukauden lumikuormat on käytännössä ajettu kuuden viimeisen päivän aikana. Lumisen tammikuun 2022 aikana lunta ajettiin yhteensä 2045 kuormaa.
Tilapäiset lumenvastaanottopaikat on avattu Haagan eritasoliittymään sekä Mäntymäen kentälle ja uusia vastaanottopaikkoja avataan myöhemmin. Myös Hernesaaren merivastaanottopaikka on jouduttu ottamaan ympärivuorokautiseen käyttöön kolmen vuorokauden ajaksi.
Lumi vaikeuttaa myös pysäköintiä kaduilla. Hietalahdentorin ottamista väliaikaisesti asukaspysäköinnin käyttöön valmistellaan parhaillaan.
Palautteiden käsittelyssä ruuhkaa
Kaupunkiympäristön asiakaspalvelu on ruuhkautunut lumipalautteista. Asukkailta pyydetään kärsivällisyyttä, sillä kaikki kadut puhdistetaan työsuunnitelman ja sään mukaan mahdollisimman pian.
Katujen ja muiden väylien talvikunnossapidosta voit jättää palautetta Helsingin kaupungin verkkosivujen kautta. Palautteen jättäminen ei nopeuta auran saapumista asuntokadulle runsaan lumisateen aikana, vaan kadut hoidetaan ennalta määritellyn hoitoluokituksen mukaisesti.
Kaupungin nettisivuille on koottu kattava tietopaketti lumitöistä ja vastaukset moniin kaupunkilaisia askarruttaviin kysymyksiin: hel.fi/lumi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja Myller
tiimipäällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
katukunnossapitoyksikkö
puh. 050 4026162
tarja.myller@hel.fi
Pekka Isoniemi
yksikön päällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
katukunnossapitoyksikkö
puh. 050 3649060
pekka.isoniemi@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 29.4.202629.4.2026 17:44:57 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui keskiviikkona 29.4.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on maanantaina 11.5.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 28.4.202628.4.2026 18:44:50 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 28.4.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Toaletter, sopkärl och insamling av skumvinsflaskor – så förbereder sig Helsingfors för valborgsfirandet27.4.2026 09:29:30 EEST | Pressmeddelande
Staden ordnar 189 toaletter och 50 pissoarer till parkerna i centrum inför festligheterna. I Centrum och Brunnsparken placerar man dessutom ut sopkärl för evenemang, öppna flak och plåttunnor för pyrande grillavfall. All slags försäljningsverksamhet är förbjuden i Esplanadparken och på Senatstorget.
Vessoja, roskiksia ja kuohuviinipullokeräys – näin Helsinki varautuu vapun juhlintaan27.4.2026 09:29:30 EEST | Tiedote
Kaupunki järjestää keskustan puistoihin 189 käymälää ja 50 pisoaaria juhlijoita varten. Keskustaan ja Kaivopuistoon tuodaan lisäksi tapahtumaroskiksia, avolavoja sekä peltitynnyreitä kytevälle grillijätteelle. Esplanadin puistossa ja Senaatintorilla kaikenlainen myyntitoiminta on kiellettyä.
Helsingfors utbud av idrottsplaner blir bättre – Nya konstgräsplaner byggs under sommaren24.4.2026 09:31:33 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad bygger en ny idrottspark, Dikesparkens idrottspark, i Mellungsbacka. Viksplanen och Marienlandsparken i Viksbacka samt Blåbärslandets idrottspark får nya konstgräsplaner.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme