Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

LOASin ja SYKin välinen maanvuokrasopimus allekirjoitettu

Jaa
Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiö sr (LOAS) ja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK), ovat sopineet 12 385 m2 suuruisen alueen maanvuokrasopimuksesta Lappeenrannan Skinnarilan kaupunginosassa. Vuokra-aika ajoittuu välille syyskuu 2020 – elokuu 2080.
LOAS / Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy
LOAS / Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy

Sopimus oikeuttaa LOASille kaikkiaan 8 050 kem2 verran rakennusoikeutta opiskelija-asuntojen rakentamiseen. Tontin vuokralaisella on oikeus päättää rakentamisen tiellä olevan puuston käytöstä. Myös autopaikkojen ja kulkureittien rakennuttamisesta tälle alueelle vastaa LOAS.

LOAS suunnittelee tontille noin 180 opiskelija-asunnon rakentamista sekä noin 10 tutkija-asunnon rakentamista muutaman kymmenen metrin etäisyydelle yliopistosta. Suunnitellun rakennuksen ylimmistä kerroksista tulee upeat luontonäkymät Saimaalle. Mikäli kaikki etenee suunnitelmien mukaisesti, valmistuu rakennus kesällä 2023.

– Mahtavaa päästä eteenpäin asiassa, näemme paljon potentiaalia kampuksen läheisyydessä olevalla luonnonkauniilla tontilla. Ilo päästä rakentamaan opiskelijoille asuinrakennusta aivan kampuksen kylkeen. Tämä lisää merkittävästi alueen toimivuutta, kommentoi Joonas Grönlund, LOASin toiminnanjohtaja.  

– Hienoa päästä tekemään yhteistyötä opiskelija-asumisen toimijan kanssa Lappeenrannassa. Kampuksen läheisyyteen on toivottu pitkään opiskelija-asumista, nyt tämä yhtälö saatiin onnistuneeksi ja toimivaksi kaikkien osapuolten kannalta. Opiskelijoiden asuminen kampuksen läheisyydessä vähentää liikkumisen tarvetta jokapäiväisessä tekemisessä ja näin helpottaa myös opiskelijoiden arkea, toteaa Sanna Sianoja, SYKin toimitusjohtaja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiö sr,
toiminnanjohtaja Joonas Grönlund
joonas.gronlund@loas.fi , p. (05) 668 2818


Suomen Yliopistokiinteistöt Oy,
toimitusjohtaja Sanna Sianoja
sanna.sianoja@sykoy.fi, p. 050 351 2207

Kuvat

LOAS / Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy
LOAS / Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Tietotalo 2. krs, Korkeakoulunkatu 1
33720 Tampere

020 742 4010http://www.sykoy.fi

Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiö sr (LOAS) on kaikkien Lappeenrannassa opiskelevien asuntoyhteisö. LOAS tarjoaa laadukkaita ja edullisia opiskelija-asuntoja yli 3000 opiskelijalle. LOAS-asunnot on rakennettu itsenäistyville nuorille, jotka opiskelevat Lappeenrannassa. Säätiön ovat perustaneet ja sitä hallitsevat lappeenrantalaiset ylioppilas- ja oppilaskunnat ja mukana ovat myös Lappeenrannan kaupunki ja evankelisluterilaiset seurakunnat. www.loas.fi

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on valtakunnallinen kampuskehittäjä, joka omistaa ja kehittää yliopistokiinteistöjä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tarjoamme muun muassa korkeakoulujen ja yritysten käyttöön tulevaisuuden tilaratkaisuja sekä asiakkaidemme tarpeita vastaavia, kustannustehokkaita tiloja. SYK:n omistavat Suomen valtio ja yhdeksän yliopistoa. Yhtiön tasearvo on noin 1,3 miljardia euroa, ja se koostuu yliopistojen 225 rakennuksesta. Vuoden 2019 liikevaihto oli 165,2 miljoonaa euroa. www.sykoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye