Logomon Terassikesän 12 tapahtumailtaa keräsi yhteensä 6000 kävijää

Kolmatta kertaa järjestetty Logomon Terassikesä oli jälleen menestys. Kahdentoista peräkkäisen tapahtuman konserttisarja keräsi yhteensä 6000 kävijää. Suosituimmiksi illoiksi nousivat loppuunmyydyt kaksi Ismo Leikolan stand up -keikkaa, J. Karjalaisen sekä Amorphiksen tuhatlukuisen yleisömäärän keränneet illat. Logomon Terassikesä päättyi sunnuntaina 24.7. lasten päivään, jossa monisatapäinen tulevaisuuden keikkakävijäkanta nautti Hevisauruksen musiikista ja festivaalitunnelmasta.
"Logomon Terassikesä osoitti jälleen tärkeän paikkansa osana Turun tapahtumakesän kohokohtia. Nyt ensimmäistä kertaa ilman yleisörajoituksia ponnistettu Teatron terassialue mahdollistaa tulevaisuutta ajatellen jopa entistä suurempia kotimaisia sekä kansainvälisen tason esiintyjiä. Vuoden 2023 osalta päätökset tapahtuman ajankohdasta ja kestosta tehdään myöhemmin", kertoo Sunborn Liven promoottori Pietu Sepponen.
Lisätietoja:
Pietu Sepponen
Promoottori | Sunborn Live
pietu.sepponen@sunbornlive.fi
Avainsanat
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Logomo on kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskus, joka toimii entisessä VR:n konepajassa rautatieaseman ja ydinkeskustan läheisyydessä Turussa. Logomossa järjestetään konsertteja, kokouksia, seminaareja, kongresseja, teatterinäytöksiä, messuja, näyttelyjä, elokuvaesityksiä sekä erilaisia yksityistilaisuuksia. Viime vuonna Logomossa pidettiin noin 1 000 eri tilaisuutta ja talon kävijämäärä oli 369 000 henkilöä. Logomon toimitiloissa, Byråssa ja Konttorissa, työskentelee päivittäin yli 400 ihmistä noin 70 yrityksessä. Logomossa on myös taiteilijatyöhuoneita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta LOGOMO
TAPAHTUMATALO LOGOMO TUO KANSAINVÄLISEN FRAMELESS-IMMERSIIVISEN TAIDE-ELÄMYKSEN ENSI KERTAA LONTOON ULKOPUOLELLE18.12.2025 13:55:50 EET | Tiedote
Turussa sijaitseva tapahtumatalo Logomo on eilen allekirjoittanut sopimuksen lontoolaisen FRAMELESSin kanssa maailmalla laajaa huomiota herättäneen immersiivisen taide-elämyksen tuomisesta Suomeen. Kyseessä on merkittävä kansainvälinen avaus, sillä Logomossa järjestettävä näyttely on ensimmäinen FRAMELESS-näyttely Lontoon ulkopuolella.
TAPAHTUMATALO LOGOMO TUO KANSAINVÄLISEN FRAMELESS-IMMERSIIVISEN TAIDE-ELÄMYKSEN ENSI KERTAA LONTOON ULKOPUOLELLE18.12.2025 13:53:40 EET | Tiedote
Turussa sijaitseva tapahtumatalo Logomo on eilen allekirjoittanut sopimuksen lontoolaisen FRAMELESSin kanssa maailmalla laajaa huomiota herättäneen immersiivisen taide-elämyksen tuomisesta Suomeen. Kyseessä on merkittävä kansainvälinen avaus, sillä Logomossa järjestettävä näyttely on ensimmäinen FRAMELESS-näyttely Lontoon ulkopuolella.
LOGOMO ISÄNNÖI THE VOICE OF FINLANDIN 15. JUHLAKAUDEN SUORIA LÄHETYKSIÄ HUHTIKUUSSA9.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Suomen parasta TV-viihdettä juhlitaan taas ensi keväänä Turussa, kun The Voice of Finlandin 15. kausi huipentuu Logomon näyttäviin livelähetyksiin. Juhlakauden finaalivaiheeseen etenevät kilpailijat nähdään Logomossa neljänä peräkkäisenä perjantaina, ja ohjelman suorat lähetykset tarjoavat jälleen aikaisempaa suuremman lavatuotannon, yllätysesiintyjiä ja tiukkaa kilpailujännitystä. Livelähetysten päivämäärät keväällä 2026: 1. livelähetys pe 3.4. 2. livelähetys pe 10.4. Semifinaali pe 17.4. Finaali pe 24.4. The Voice of Finlandia tuottaa ITV Studios Finland ja ohjelmaa esitetään Nelosella ja Ruudussa.
Logomolle on myönnetty Sustainable Travel Finland -merkki13.11.2025 13:20:23 EET | Tiedote
Logomolle on myönnetty Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -merkki tunnustuksena arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun edistämiseksi.
Mikko Manninen Logomo Oy:n toimitusjohtajaksi31.10.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Mikko Manninen on nimitetty Logomo Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään tammikuun alussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
