Loihde Oyj:lle lisäkauppahinta Hibox-kaupasta
Loihde Oyj tiedotti 22.2.2021 allekirjoittaneensa sopimuksen tytäryhtiönsä Oy Hibox Systems Ab:n myymisestä ruotsalaiselle Accedolle. Yrityskauppa astui voimaan 1.3.2021.
Loihde on kirjannut kaupan toimeenpanon yhteydessä maksetusta kauppahinnasta 5,9 miljoonan euron myyntivoiton. Kauppakirjassa sovittiin lisäksi lisäkauppahinnasta, joka perustuu Hiboxin vuoden 2021 tulokseen liittyviin kriteereihin ja jonka määrä vahvistuu keväällä 2022. Loihteen osuus lisäkauppahinnasta on enimmillään 1,0 miljoonaa euroa, ja Loihde kirjaa siitä vuoden 2021 tilinpäätökseen varovaisuusperiaatetta noudattaen 0,7 miljoonaa euroa. Lisäkauppahinnalla ei ole vaikutusta Loihteen taloudelliseen ohjeistukseen vuodelle 2021.
”Hiboxin myynti oli osa Loihteen strategista keskittymistä turva- ja digitaalisen kehittämisen liiketoimintoihin. Haemme kasvua ja kannattavuuden parantamista molemmissa liiketoiminta-alueissa sekä kehitämme ratkaisuja, joissa voimme yhdistellä konsernin eri osaamisalueita kokonaisratkaisuiksi”, toimitusjohtaja Samu Konttinen kertoo.
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Samu Konttinen,
haastattelupyynnöt viestintäjohtaja Tiina Nieminen, puh. 044 4113480 tai tiina.nieminen@loihde.com
Tietoja julkaisijasta
Loihde on digitaalisen kehittämisen ja turvaratkaisujen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme luomaan kasvua ja kilpailukykyä digitalisaation avulla sekä turvaamaan ihmiset, tiedon ja liiketoiminnan jatkuvuuden. Loihde koostuu kahdesta liiketoiminta-alueesta: turvaratkaisuista, jossa toimimme Loihde Trust-brändillä, ja digitaalisen kehittämisen liiketoiminnasta, jossa brändejämme ovat Loihde Advisory, Loihde Analytics ja Loihde Factor Oy. Henkilöstöä konsernissa on noin 710 ja sen liikevaihto vuonna 2020 oli 106,8 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Loihde Oyj
Loihde julkistaa tammi-maaliskuun 2025 liiketoimintakatsauksen 30.4.202524.4.2025 08:11:45 EEST | Tiedote
Loihde Oyj julkistaa tammi-maaliskuun liiketoimintakatsauksen keskiviikkona 30.4.2025 noin klo 8.00. Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen esittelee tuloksen webcast-tiedotustilaisuudessa samana päivänä klo 11.00. Lähetystä voi seurata osoitteessa https://loihde.events.inderes.com/q1-2025. Esitysmateriaali ja tallenne webcastista tulevat myöhemmin saataville yhtiön verkkosivuille osoitteeseen https://www.loihde.com/sijoittajille/raportit-ja-esitykset.
Loihteelle uusi liiketoimintayksikkö1.4.2025 14:54:44 EEST | Tiedote
Loihde uudistaa rakennettaan 1.4.2025 alkaen yhdistämällä data- ja AI-ratkaisuja sekä digitaalisia palveluita tuottavat liiketoimintayksikkönsä yhdeksi Data, digi ja AI -liiketoiminnaksi.
Loihteen muutosneuvottelut päättyneet13.3.2025 13:34:59 EET | Tiedote
Loihteella käydyt muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvotteluiden lopputuloksena konsernista vähennetään 35 työtehtävää ja lomautetaan 10 henkilöä. Osa vähennyksistä toteutetaan eläke- tai muilla järjestelyillä. Lisäksi uudelleenorganisoinnin myötä 10 henkilön työtehtävään tulee olennaisia muutoksia. Rakenteellisista uudistuksista suurin on IT-konsultointia tuottavien Data & AI- ja Digitaaliset palvelut -liiketoimintayksiköiden yhdistäminen. Yhdessä ne muodostavat lähes 300 it- ja data-asiantuntijan kokonaisuuden, joka tarjoaa kattavan ja syvällisen osaamisen asiakkaiden data-, tekoäly- ja digitaalisten palveluiden hankkeisiin. Yhdistymisen on suunniteltu tapahtuvan huhtikuun alussa. Toteutettavien muutosten tavoitteena on parantaa Loihteen kilpailukykyä ja kannattavuutta sekä lisätä tuottavuutta. Muutosneuvotteluiden tuloksella ei ole vaikutusta Loihteen tämän vuoden ohjeistukseen.
Hakkeritapahtuma Disobeyssa pääsee nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan myös kulunhallintajärjestelmiin murtautumista – kuinka helposti kiinteistöjen ovet aukeavat?10.2.2025 12:50:00 EET | Tiedote
Tietoturvatapahtuma Disobey on tullut vuosien aikana tunnetuksi tapahtumassa järjestetyistä hakkerointihaasteista. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tarjolla on mahdollisuus hakkeroida pääsy sisään kiinteistöihin, maailmalla yleisimmin käytettäviä tunnisteteknologioita hyödyntäen. Näitä kulunhallintajärjestelmiä käytetään esimerkiksi lentokentillä, datakeskuksissa, energialaitoksissa, sairaaloissa sekä monissa valtionhallinnon kiinteistöissä. Hakkerointihaaste on käynnissä Kaapelitehtaalla järjestettävässä tapahtumassa 14.–15.2.2025.
Loihde julkistaa vuoden 2024 tilinpäätöstiedotteen 13.2.20254.2.2025 08:45:10 EET | Tiedote
Loihde Oyj julkistaa vuoden 2024 tilinpäätöstiedotteen torstaina 13.2.2025 noin klo 8.00. Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen esittelee tuloksen webcast-tiedotustilaisuudessa samana päivänä klo 11.00. Lähetystä voi seurata osoitteessa https://loihde.events.inderes.com/q4-2024. Esitysmateriaali ja tallenne webcastista tulevat myöhemmin saataville yhtiön verkkosivuille osoitteeseen https://www.loihde.com/sijoittajille/raportit-ja-esitykset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme