Loimi Kierto Oy:lle (ent. Envor Biotech Oy) ja sen kahdelle johtajalle tuomio ympäristörikoksesta
Kanta-Hämeen käräjäoikeus on 14.1.2021 tuominnut forssalaisen jätehuoltoyhtiö Loimi Kierto Oy:n ja kaksi sen toimihenkilöä ympäristörikoksesta. Yhtiön toinen johtaja tuomittiin 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja toinen johtaja 60 päiväsakon rangaistukseen jätteiden epäasiallisesta käsittelystä. Heidän katsottiin syyllistyneen ympäristön turmelemiseen. Laiminlyöntien katsottiin olleen toisen johtajan osalta tahallista ja toisen osalta tahallista tai ainakin johtunut törkeästä huolimattomuudesta.
Käräjäoikeus tuomitsi yritykselle syyttäjän vaatiman 50 000 euron yhteisösakon. Lisäksi yhtiö velvoitettiin maksamaan valtiolle rikoshyötynä 70 000 euroa. Rikoshyöty perustuu siihen, että tarpeellisia jätehuoltotoimia lykättiin ja jätteiden varastokenttää ei rakennettu tiiviiksi, mistä yhtiö sai korkohyötyä ja säästöä investointikustannuksissa. Vielä vastaajat velvoitettiin yhteisvastuullisesti maksamaan valtiolle todistelusta aiheutuneita kustannuksia sekä ELY-keskukselle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja.
Tuomion mukaan yhtiössä oli käsitelty eräitä jäteitä ympäristöluvan vastaisesti ulkona ohi laitoskäsittelyn ja varastoitu suuria määriä jätteitä varastoalueella ilman lupaa varastokentällä, jonka pintarakenne ei ollut vesitiivis. Yhtiö oli rikkonut useita ympäristöluvan jätehuoltoa koskevia lupamääräyksiä ja pitkän ajanjakson aikana. Ympäristöluvan määräysten vastaista toimintaa katsottiin tapahtuneen vuodesta 2012 alkaen.
Käräjäoikeuden mukaan on tullut näytetyksi, että epäasiallisesta jätteen käsittelystä ja varastoinnista sekä varastointikentän puutteellisesta tiiviydestä johtuen toiminnasta on aiheutunut haittaa ympäristölle. Toiminnasta on aiheutunut pinta- ja pohjavesien pilaantumista, hajuhaittaa, haittaeläinten lisääntymistä ja roskaantumista.
Oikeudenkäynnissä vastaajat kiistivät syyllistyneensä rikoksiin ja vaativat syytteiden hylkäämistä muun muassa sillä perusteella, että yhtiö oli mielestään käsittelyt jätteitä asianmukaisesti, eikä yhtiö ollut ylittänyt jätemääriä ja että yhtiö oli asfaltoinut varastokentän ja tehnyt siihen monia paikkauksia. Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että kaksi yhtiön johtohenkilöä olivat olleet tietoisia siitä, ettei yhtiön ohjeita asianmukaiselle jätteenkäsittelylle ja ympäristölupaa ole noudatettu sekä ympäristön pilaantumisen vaarasta.
Yhtiö ja sen kaksi johtohenkilöä ovat saaneet aikaisemmin tuomion ympäristön turmelemisesta liittyen ympäristöluvan vastaisiin jätevesipäästöihin viemäriverkostoon (Turun HO 11.12.2020 R19/103).
Kanta-Hämeen käräjäoikeuden tuomio 14.1.2022 nro 22/101702, asianro R 20/917 (tuomio ei ole lainvoimainen).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Lakimies Minna Laherto, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 250
Ylitarkastaja Kari Leinonen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 198
Tiedotus:
Miira Jaakonaho, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 176
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
EU:n maaseuturahoitusta saavia hankkeita Kanta- ja Päijät-Hämeessä valittu – Loppuvuodelle rahoitusta reilusti jäljellä2.7.2025 10:43:16 EEST | Tiedote
Alkuvuonna päättyneillä valintajaksoilla saaduista hakemuksista ELY-keskus valitsi rahoitettavaksi 14 toteutukseen etenevää maaseudun kehittämishanketta. Hankkeilla parannetaan esimerkiksi yrittäjien tekoälytaitoja, kunnostetaan jokimelontareittejä ja kehitetään Hämeelle tärkeää ruokasektoria. Loppuvuodeksi tukirahaa on jäljellä reilusti, mutta hakemuksia kaivataan, jotta raha tulee Hämeessä hyötykäyttöön.
Hinkkasen silta Janakkalassa korjataan, liikenne kiertotielle maanantaina 7.7.2025 klo 8.0030.6.2025 13:03:00 EEST | Tiedote
Mallinkaistentie (tie 13856) Janakkalassa katkaistaan liikenteeltä Hinkkasen sillan korjauksen ajaksi. Työn ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.
Harjulan silta Janakkalassa uusitaan, liikenne kiertotielle tiistaina 8.7. klo 12.0030.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Löyttymäentie (tie 13857) Janakkalassa katkaistaan liikenteeltä Harjulan sillan uusimisen ajaksi. Työn ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.
Jätekuljetukset olivat jälleen viranomaisten tehotarkkailussa Hämeessä27.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kesäkuussa järjestetyissä Hämeen ELY-keskuksen ja Hämeen poliisilaitoksen yhteisratsioissa lähes puolessa tarkastetuista jätekuljetuksista löytyi puutteita jätelain noudattamisessa. Ratsioissa saatujen tulosten perusteella vastaavia valvontaiskuja järjestetään myös tulevaisuudessa.
Panssarisillan korjaustyöt toteutetaan kesän 2025 aikana26.6.2025 09:02:35 EEST | Tiedote
ELY-keskus peruskorjaa Panssarisillan Hattulassa kesän 2025 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme