Loiste-yhtiöt

Loiste-yhtiöt hakee kasvua tuulivoimasta – sähköntuotannolle oma liiketoimintayksikkö

Jaa
Loiste haluaa olla mukana sähköntuotannon vihreän siirtymän edistämisessä Kainuussa. Uusi liiketoimintayksikkö selvittää investointimahdollisuuksia paikallisiin tuulivoimahankkeisiin.

Loiste-yhtiöt on perustanut toukokuun alussa sähköliiketoiminnalleen oman liiketoimintayksikön. Se vastaa sähkön tuotantotoiminnasta ja tuotantotehokkuuden kehittämisestä. Tällä hetkellä Loiste Energialla on sähköntuotantoa omalla Pyhännänkosken vesivoimalaitoksella sekä osuuksia Kemijoen vesivoimasta ja Kivivaara-Peuravaaran tuulivoimasta. Lisäksi yhtiö on vuokrannut Kajaanin kaupungin osuuden (50 %) Kainuun Voima Oy:n sähkön ja lämmön tuotannosta.

”Liiketoimintojemme uudelleenorganisointi on ensimmäinen askel oman sähköntuotantomme lisäämiseksi. Haluamme olla mukana tukemassa Kainuun vihreää siirtymää myös sähköntuotannossa kaukolämmön lisäksi. Uusi liiketoimintayksikkömme käy ensi töikseen kartoittamaan tuulivoimahankkeita, joihin voisimme investoida”, Loiste-yhtiöiden toimitusjohtaja Lasse Aarnio sanoo.

Uusi liiketoimintayksikkö toimii sähköverkkoliiketoiminnasta vastaavan Kajaven ja kaukolämpöliiketoiminnasta vastaavan Loiste Lämmön rinnalla.

”Kolme liiketoimintaamme täydentävät toisiaan ja toteuttavat yhtiön arvoja, joihin kuuluu vastuullisuus ja paikallisen elinvoimaisuuden rakentaminen.”

Liiketoimintojen uudelleenorganisoinnin yhteydessä myös Loiste-yhtiöiden johtoryhmässä on tapahtunut muutoksia. Uudelle sähköntuotannon liiketoiminnalle palkataan liiketoimintajohtaja, ja Loiste Lämmön liiketoimintajohtajaksi on nimitetty Marko Saviniemi.

Loiste Holdingin johtoryhmään kuuluvat jatkossa toimitusjohtaja Lasse Aarnio, Kajaven liiketoimintajohtaja Timo Jutila, Loiste Lämmön liiketoimintajohtaja Marko Saviniemi, Group Business Controller Saara Rimpiläinen, henkilöstö- ja viestintäpäällikkö Eeva Kukkonen, johtoryhmän sihteeri Business Controller Tuija Huusko ja myöhemmin nimitettävä sähköntuotannon liiketoimintajohtaja.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Lasse Aarnio, puh. 050 453 6064, lasse.aarnio@loiste.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Loiste-yhtiöt
Loiste-yhtiöt



Loiste on suomalainen energiayhtiö, jonka juuret ulottuvat Kainuussa yli sadan vuoden päähän. Yhtiön ydinliiketoimintaa ovat sähkön sekä kaukolämmön jakelun ja tuotannon käsittävä energiainfra.

Loisteen omistavat Kajaanin kaupunki, Sotkamon kunta sekä Kanerva Energia Oy. Yhtiön liikevaihto vuonna 2022 oli 121,7 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin 32 työntekijää. Loiste-yhtiöiden pääkonttori sijaitsee Kajaanissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Loiste-yhtiöt

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye