Lomautettujen määrä rakentamisessa lisääntyi
Työttömien työnhakijoiden määrä väheni maaliskuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta molemmissa maakunnissa: Kanta-Hämeessä 237:llä (-3 %) ja Päijät-Hämeessä 711:lla (-6 %). Koko maan tasolla työttömyyden lasku pysähtyi (+1 %). Kanta-Hämeessä oli maaliskuun lopussa 6822 ja Päijät-Hämeessä 10 900 työtöntä työnhakijaa. Kunnittain työttömien määrä oli Riihimäkeä, Forssaa, Orimattilaa, Hartolaa ja Sysmää lukuun ottamatta vuodentakaista pienempi supistuen eniten Kärkölässä (-18 %), Asikkalassa (-15 %) ja Hattulassa (-15 %). Helmikuuhun verrattuna työttömien määrä väheni sekä Kanta-Hämeessä (- 3 %) että Päijät-Hämeessä (-3 %).
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Hämeessä maaliskuun lopussa 10,4 prosenttia eli 0,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuosi sitten. Maakunnittain Kanta-Hämeessä työttömyysaste oli 8,7 % ja Päijät-Hämeessä 11,8 % koko maan työttömyysasteen ollessa 9,6. Kuntatasolla korkeimmat työttömyysasteet olivat Päijät-Hämeessä: Heinola 13,7 %, Lahti 13,0 % ja Hartola 12,9 %. Pienimmät työttömyysasteet ovat Kanta-Hämeessä Lopella (5,3 %) ja Hattulassa (5,4 %). Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta oli maaliskuun lopussa 12,0 prosenttia. Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden osuus ulkomaalaisesta työvoimasta nousi 28,2 prosenttiin kasvaen vuodentakaisesta 6,2 prosenttiyksikköä.
Ulkomaalaisten työttömien määrän kasvu hieman suurempi kuin maassa keskimäärin
Työttömien määrä laski vuodentakaisesta lähes kaikissa ikäryhmissä; eniten yli 50-vuotiailla. Alle 25-vuotiaita oli työttömänä 81 vähemmän (-4 %) kuin vuosi sitten eli 1739. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 7524, mikä on 766 vähemmän (-9 %) kuin vuosi sitten. 60 vuotta täyttäneitä on lähes 3200 eli 18 prosenttia työttömistä.
Yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita eli pitkäaikaistyöttömiä oli viidennes vähemmän (-1724) kuin vuosi sitten. Maaliskuun lopussa työttömistä työnhakijoista 6977:llä (39 %) työttömyyttä oli kestänyt vähintään vuoden. Samanaikaisesti yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta työttömänä olleiden määrä kasvoi edelleen sekä kuukausi- että vuositasolla. Maaliskuun lopussa heitä oli yli 2700. Tämä on lähes kolmanneksen enemmän kuin vuosi sitten.
Ulkomaalaisten työttömien määrä kasvoi keskimääräistä enemmän. Maaliskuun lopussa työttömistä työnhakijoista oli ulkomaiden kansalaisia 1738, mikä on 400 enemmän (30 %) kuin vuosi sitten. Kansalaisuuden mukaan suurin ryhmä olivat ukrainalaiset, joita oli työttömänä työnhakijana 410. Vuodentakaiseen verrattuna määrä kasvoi 385:llä. Kunnittain ukrainalaisia on eniten Riihimäellä (144) ja Lahdessa (107). Ukrainalaisten työnhakijoiden kokonaismäärä nousi maaliskuun lopussa yli 800:aan. Seuraavaksi eniten kansalaisuuden mukaan työttömänä oli virolaisia (226) ja venäläisiä (216).
Työttömien määrä oli ammatteihin luokittelemattomien ja rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmissä hieman vuodentakaisesta korkeammalla ja prosessi- ja kuljetustyöntekijöillä vuodentakaisella tasolla. Muissa ryhmissä työttömien määrä laski; eniten palvelu- ja myyntityöntekijöillä (-367). Lomautettujen määrä lisääntyi kolmessa ryhmässä; rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät (+160) ammatteihin luokittelemattomat (+74) ja prosessi- ja kuljetustyöntekijät (+48). Maaliskuun lopussa lomautettuna oli eniten talonrakentajia (118) ja kirvesmiehiä ja rakennuspuuseppiä (105).
Julkiseen työnvälitykseen ilmoitetaan edelleen paljon uusia avoimia paikkoja
Maaliskuussa julkiseen työnvälitykseen ilmoitettiin lähes 4900 uutta avointa työpaikkaa. Laskua vuodentakaisesta oli 36 prosenttia, mutta paikkoja on edelleen enemmän kuin ennen pandemian alkua. Työpaikkoja ilmoitettiin eniten lähihoitajille, myyjille, toimisto- ja laitossiivoojille, avustaville keittiötyöntekijöille, kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajille, ravintola- ja suurtaloustyöntekijöille, sairaanhoitajille, myyntiedustajille, kodinhoitajille (kotipalvelutoiminta) ja tarjoilijoille.
Työvoimakoulutuksissa 200 oppilasta enemmän kuin vuosi sitten
Aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä oli maaliskuun lopussa 7888 TE-toimiston ja kuntakokeilujen asiakasta, mikä 205 enemmän kuin vuosi sitten. Eniten kasvoi työllistettynä ja työvoimakoulutuksissa olevien määrä. Kaikkiaan työllistettynä oli yli 2500 henkilöä, joista 1900 yksityisellä sektorilla. Työvoimakoulutuksissa oli lähes 1500 opiskelijaa, joista kolmannes kotoutumiskoulutuksessa. Opiskelijoiden määrä kasvoi sekä ammatillisissa työvoimakoulutuksissa että kotoutumiskoulutuksissa. Eniten oppilaita oli kotokoulutuksissa ja hoivapalvelun ja terveydenhuollon koulutuksissa.
Työllistäminen käytetyin palvelu sekä TE-toimiston että kuntakokeilujen asiakkailla
Maaliskuun lopussa Hämeen TE-toimiston asiakkuudessa palvelua sai 17 470 ja kuntakokeiluissa 15 274 työnhakijaa. TE-toimistossa työnhakijoista oli työttömiä 8219 ja kuntakokeiluissa 9494, joista 6771 Lahden seudun ja 2723 Hämeenlinnan seudun kuntakokeilun asiakkaana.
Työttömiä työnhakijoita oli sekä TE-toimistossa että kuntakokeiluissa vuodentakaista vähemmän. TE-toimistossa työttömiä työnhakijoita oli 574 vähemmän (-7 %) kuin vuosi sitten. Lahden seudun kuntakokeiluissa määrä väheni 324:llä (-5 %) ja Hämeenlinnan seudun kuntakokeiluissa 56:lla (-2 %). Työttömyysjaksoja alkoi TE-toimistossa lähes 1200 kasvaen vuodentakaisesta 16 %. Lahden seudun kuntakokeilussa alkoi 640 työttömyysjaksoa, kasvua 9 %. Hämeenlinnan seudun kuntakokeilussa työttömyysjaksoja alkoi (240) sen sijaan vähemmän kuin vuosi sitten (-12 %).
Aktivointiasteeseen laskettavien palvelujen piirissä oli 3456 TE-toimiston ja 4323 kuntakokeilujen asiakasta. Kuntakokeilujen asiakkaista 2898 on Lahden seudun ja 1425 Hämeenlinnan seudun kuntakokeilussa. Sekä TE-toimistossa että kuntakokeiluissa palveluissa oli enemmän asiakkaita kuin vuosi sitten. Käytetyin palvelu (asiakkaita kuukauden lopussa) oli työllistäminen.
Työttömien ja lomautettujen määrä laskenut maaliskuun lopusta
Hämeen TE-toimistossa ja alueen kuntakokeiluissa on tällä hetkellä 32 000 työnhakijaa, joista vajaat 15 600 työttömiä ja 1300 lomautettuja. Sekä lomautettujen että muiden työttömien määrä on laskenut maaliskuun lopusta. Laskusuunta on jatkunut myös edeltävien viikkojen aikana.
Huhtikuun työllisyyskatsaus julkaistaan 24.5.2023.
Katsauksen laati erikoissuunnittelija Sanna Paakkunainen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 159
Tietopalvelu: tilastot.hame(at)ely-keskus.fi
Lisätiedot:
Hämeen TE-toimisto
Johtaja Eija Mannisenmäki, puh. 0295 041 840
Palvelujohtaja Pekka Voutilainen, puh. 0295 041 795
Lahden seudun kuntakokeilu
Työllisyyspalvelujohtaja Taisto Tuominen, puh. 044 482 6976
Hämeenlinnan seudun kuntakokeilu
Kokeilutoimiston johtaja Mira Sillanpää, puh. 050 569 4638
Avainsanat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Tammelan Pyhäjärven matala vedenkorkeus puhututtaa26.5.2023 14:12:07 EEST | Tiedote
Tammelan Pyhäjärven vedenkorkeus on tänä keväänä herättänyt huolta erityisesti virkistyskäyttäjien näkökulmasta. ELY-keskukseen ja kuntiin on tullut paljon yhteydenottoja.
Kaikula underfart i Forssa förnyas, gång- och cykeltrafiken till en omväg under skolornas sommarlov26.5.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Kaikula underfart på Riksväg 10 i Forssa förnyas under sommaren. Under arbetets gång dirigeras gång- och cykeltrafiken till en omväg.
Kaikulan alikulkukäytävä Forssassa uusitaan, kevyt liikenne kiertotielle koulujen kesäloman ajaksi26.5.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Valtatiellä 10 Forssassa sijaitseva Kaikulan alikulkukäytävä uusitaan kesän aikana. Työn ajaksi kevyt liikenne ohjataan kiertotielle.
Lomautettujen määrä kasvoi rakentamisessa, mutta väheni palveluissa24.5.2023 08:05:58 EEST | Tiedote
Kanta- ja Päijät-Hämeessä oli huhtikuun lopussa 17 133 työtöntä työnhakijaa, mikä on 700 henkilöä vuodentakaista vähemmän. Työttömistä työnhakijoista oli lomautettuja 1284 eli hieman vähemmän (-39) kuin vuosi sitten. Maaliskuusta huhtikuuhun työttömien määrä laski johtuen sekä lomautettujen (-273) että muiden työttömien (-316) määrän laskusta. Työttömyysjaksoja alkoi runsaat 2000 kasvaen vuodentakaisesta 6 %. Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsauksesta.
Vedenkorkeudet ovat vuodenaikaan nähden tyypillisellä tasolla koko Hämeessä19.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Lähes kaikki järvet ovat nousseet tyypillisiin kesäkorkeuksiinsa noin 5 senttimetrin tarkkuudella koko Hämeen alueella. Talven ja kevään aikana useat lämpimät jaksot sulattivat lumia osissa niin, että suurilta kevättulvilta vältyttiin, vaikka lopulta talven sadesumma olikin keskimääräistä suurempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme