Horse Around Oy / Locanda Scappi

Lontoosta Helsinkiin muuttaneet italialaiset kaverukset avaavat ravintolan Katajanokalle

Jaa
Lontoon Bocca di Lupo -ravintolassa tavanneet Francesco Cereda ja Cesare Lovati muuttivat Helsinkiin viime syksynä avaamaan Kim Heiniön Soupster Family -konsernin uutta italialaista ravintolaa Konepajalle. Nyt miesten tie käy kohti Katajanokkaa ja elokuussa avattavaa Locanda Scappia, ensimmäistä omaa ravintolaa.

”On jokaisen kokin unelma avata oma ravintola, tosin en vielä pari vuotta sitten olisi koskaan uskonut sen tapahtuvan Suomessa!” naurahtaa keittiömestari ja osakas Cesare Lovati. Pohjois-Italian pienestä Runo-kylästä ponnistanut Lovati on tehnyt pitkän uran keittiöissä Italiassa, Lontoossa ja nyt Helsingissä. ”Ruokafilosofiani perustuu tuoreiden, italialaisten raaka-aineiden käyttämiseen. Locanda Scappin ruoka tulee olemaan yksinkertaista ja kaikki leivästä lähtien on tehty itse ravintolassa, ainoat valmiina tulevat tuotteet ovat joissain annoksissa käytetyt kuivapastat, joskin teemme pastaa myös itse.”

Noli Studios –hotellin yhteyteen Keskon entisen pääkonttorin paikalle avautuva Locanda Scappi on nimetty Bartholomeo Scappin mukaan. Vaikka nimi ei kerro suurelle yleisölle mitään, on kyseessä ehkä maailman ensimmäinen julkkiskokki ja keittokirjailija keskiajan Italiasta. Scappi kokkasi aikansa eliitille, kardinaaleille ja paaveille, levittäen keittiötaidon ilosanomaa; mitä välineitä keittiöstä tuli löytyä ja kuinka valmistaa 46 ruokalajin juhla-ateria. Locanda Scappin ruokalistalta tulee löytymään ainakin yksi resepti alkuperäisen Scappin keskiajan reseptikirjasta. Bartholomeo Scappi ja keittiömestari Lovati ovat kotoisin samasta kylästä Pohjois-Italiasta, eivätkä yhtäläisyydet pääty tähän – molemmat ovat julistaneet parmesaanin maailman parhaaksi juustoksi.

Mikä saa kaksi nuorta italialaista miestä perustamaan yrityksen ja asettumaan Helsinkiin? ”Luonto ja elämän rytmi.” vastaa ravintolapäällikkö ja osakas Francesco Cereda. ”Uskon, että ulkona syöminen kasvattaa jatkuvasti suosiotaan, ihmiset ovat kiinnostuneita italialaisesta keittiöstä ja ruoasta yleisesti. Italialaisena haluan aina edustaa kaunista maatani parhaalla mahdollisella tavalla, itselleni luontevin tapa on ruoka. Haluan, että vieraat tuntevat olevansa Locanda Scappissa kuin kotonani. Kun Kim kysyi lähdemmekö Cesaren kanssa osakkaiksi ja pyörittämään Soupster Familyn uutta italialaista ravintolaa, tiesimme molemmat vajaan vuoden kokemuksen perusteella käsillä olevan ainutlaatuinen mahdollisuus. Rakastuin Helsingin uniikkiin luontoon ensimmäisellä vierailullani helmikuussa 2018, jolloin seisoin merijäällä katselemassa auringossa kimaltelevaa Eiranrantaa.”

Locanda Scappi avautuu elokuussa 2019. Toiminta pyöräytetään käyntiin kolmella maksa mitä jaksat – illallisella, jolloin helsinkiläisillä on mahdollisuus päästä tutustumaan ravintolaan vaikka ilmaiseksi. Ensimmäinen ilta on varattu ystäville ja perheelle, toinen lähiseudun asukkaille ja kolmas medialle. Lisätietoja illallisten ajankohdasta on tulossa elokuun alussa nettisivuillemme www.locandascappi.fi.

Haastattelupyynnöt englanniksi:

Francesco Cereda
ravintolapäällikkö & osakas
Locanda Scappi
francesco@locandascappi.fi / +44 7472 658719 

Haastattelupyynnöt suomeksi:

Kim Heiniö
perustaja & toimitusjohtaja
Soupster Family
kim@soupster.com / +358 40 5444 666

Materiaalitiedustelut & ennakkoilmoittautuminen
median maksa mitä jaksat – illalliselle
(päivä tarkentuu elokuussa, paikkoja rajallinen määrä):

Miia Pirttijärvi
markkinointipäällikkö
Soupster Family
miia@soupster.com / +358 400 64 88 41

KUVAPANKKI

FACEBOOK

INSTAGRAM

NETTISIVUT

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Horse Around Oy / Locanda Scappi
Horse Around Oy / Locanda Scappi



http://locandascappi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye