Loppusyksyn tieliikenteessä on tärkeä huomioida nämä asiat: ”Ongelmiin puuttuminen on yhteinen asiamme”
10.11.2020 06:30:00 EET | Suomen Palopäällystöliitto ry | Tiedote

Palopäällystöliiton tieliikennepelastamisen toimikunnan puheenjohtaja, sisäministeriön erityisasiantuntija Tommi Luhtaniemi kehottaa pohtimaan syitä, joiden vuoksi yhteisiä sääntöjä on luotu.
Esimerkiksi puhelimen käyttö autoa ajaessa ei ole vain yksilön oma asia. Jos epähuomiossa keskittyy muuhun kuin autolla ajamiseen, jättää käyttämättä vilkkua tai muuten aiheuttaa vaaratilanteen tai jopa onnettomuuden, on asiaa tärkeä tarkastella myös seurausten kannalta.
– Liikennekäyttäytymistä on hyvä käsitellä jo pelkästään sillä ajatuksella, että jos vahingossa aiheuttaa onnettomuuden, se aiheuttaa lain edellyttämien seuraamusten lisäksi inhimillisiä vaikutuksia sekä itselle että muille, Luhtaniemi korostaa.
Luhtaniemi kertoo opastavansa erityisesti nuoria käyttäytymään liikenteessä juuri oman toiminnan mahdolliset seuraukset huomioiden: hyvässä tieliikennekäytöksessä ei ole kyse pelkästään siitä, että on laki, jonka rikkomisesta ei saa jäädä kiinni. Taustalla on syyt, joilla yhteiskunta yrittää minimoida inhimillistä vahinkoa.
– Yhteiskuntamme on rakennettu niin, että kun jollekin sattuu jotakin, me yhdessä autamme. Ongelmiin puuttuminen on vastuunkantoa siitä, että huolehdimme, että onnettomuuksia sattuisi mahdollisimman vähän.
Luhtaniemi muistuttaa myös, että vakava loukkaantuminen voi aiheuttaa miljoonien kustannukset yhteiskunnalle. Näitä kuluja me jokainen maksamme verorahoilla.
– Onnettomuus on ennen kaikkea inhimillinen mutta myös taloudellinen asia. Meidän tulee yhdessä huolehtia, ettei itsellemme tai muille tapahdu vahinkoja, Luhtaniemi kiteyttää.
Käytöstapojen lisäksi huomioi erityisesti nämä asiat loppusyksyn tieliikenteessä:
• Huolehdi siitä, että autossa on tuulilasinpesunestettä ja että se on sopivaa lämpöolosuhteisiin: pakkasella nesteen tulee olla pakkasenkestävää.
• Huolehdi renkaiden kunnosta myös esimerkiksi rankkoja vesisateita ajatellen.
• Varmista ajovalojen toimivuus ja kunto ennen liikenteeseen lähtemistä.
• Pidä ajaessasi riittävä turvaväli erityisesti pimeällä ja liukkaalla säällä.
• Huomioi aina myös muut tielläliikkujat.
• Kiinnitä erityistä huomiota hirvieläimiin, joiden kanta on suurimmillaan näin syksyllä, mikä lisää niihin liittyvien onnettomuuksien riskiä.
• Tutustu uuteen tieliikennelakiin Traficomin verkkosivuilla.
Tarkista myös ennakkoon, että omasta ajoneuvostasi löytyvät:
• sammutin
• ensiapulaukku
• keltainen huomioliivi
• lämmintä vaatetusta
Pidä ensiaputaitosi ajan tasalla. Kun liikut jalan tai polkupyörällä, huolehdi siitä, että sinulla ja kanssaliikkujilla on yllä riittävä määrä heijastimia.
Suomen Palopäällystöliitto toivoo turvallista loppusyksyä liikenteeseen!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi Timonenkoulutusjohtaja
Puh:044 733 4112tomi.timonen@sppl.fiTommi Luhtaniemipuheenjohtaja, Pelastusalan tieliikennepelastamisen toimikunta; erityisasiantuntija, sisäministeriö
Puh:0295 488 387tommi.luhtaniemi@intermin.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Palopäällystöliitto on aatteellinen yhdistys, jonka keskeisimpiä tavoitteita on yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen ja jäsenistönsä ammattiosaamisen kehittäminen.
Palopäällystöliiton jäsenistö koostuu pelastusalan henkilöstöstä, sopimuspalopäällystöstä, turvallisuusalan asiantuntijoista ja johtavissa asemissa olevista henkilöistä. Liitolla ei ole ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä tehtäviä.
Palopäällystöliitto on arvostettu turvallisuuspoliittinen keskustelija sekä avoimeen kumppanuuteen ja jatkuvaan kehittymiseen luottava yhteistyöjärjestö, joka tuottaa asiantuntija-, koulutus- ja materiaalipalveluja. Liiton vaikuttavuus perustuu pitkäjänteiseen työhön sekä välittömään yhteydenpitoon eri viranomaisten ja turvallisuusalan toimijoiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palopäällystöliitto ry
Smoke in the stairway? Stay in the apartment, keep doors and windows closed and wait for fire department5.3.2026 15:16:52 EET | Press release
Finnish apartment buildings are designed so that a fire does not spread immediately from one apartment to another. Structural fire compartments prevent fire and smoke from spreading, when doors and windows are closed, are reported from the Finnish Association of Fire Officers (SPPL). In the event of a fire in an apartment building, it is important for your own safety to stay in your own apartment if the fire is elsewhere in the building. That is because life-threatening smoke may have spread to the stairway outside your apartment. If the fire is in your apartment and you cannot extinguish it, leave the apartment and close the doors and windows so that smoke and fire won’t spread to the stairway.
Savua porraskäytävässä? Pysy asunnossa, pidä ovet ja ikkunat suljettuina5.3.2026 06:50:09 EET | Tiedote
Suomalaiset kerrostalot on suunniteltu siten, että tulipalo ei leviä asunnosta toiseen välittömästi. Paloa ja savun leviämistä estävät rakenteelliset palo-osastoinnit, kun niitä osataan käyttää oikein, kerrotaan Suomen Palopäällystöliitosta (SPPL). Kerrostalopalon sattuessa onkin oman turvallisuuden kannalta tärkeä pysyä omassa asunnossa, jos talon muussa osassa palaa, koska hengenvaarallinen savu on voinut levitä asunnon ulkopuolella olevaan porraskäytävään tai porrashuoneeseen.
Palo‑osastointi on rakennuksen näkymätön turvatekijä – mutta vain jos savu pysyy osastossa21.1.2026 05:55:00 EET | Tiedote
Rakennusten paloturvallisuuden perusta on toimiva ja tiivis palo‑osastointi. Sen tehtävänä on estää palon ja erityisesti savun leviäminen tilasta toiseen. Tuli ei leviä ainoastaan kiinteässä materiaalissa vaan se leviää erityisen nopeasti palokaasuissa, jotka löytävät reittinsä pienistäkin raoista. Tällaisen palon leviämisen estämisessä erityisen kriittinen tekijä on oikein rakennetut tiiviit palo-osastoinnit.
Kittilän VPK:n päällikkö Jani Jauhojärvi on valittu Vuoden Sopimuspalokunnan päälliköksi 202511.12.2025 05:56:00 EET | Tiedote
Suomen Palopäällystöliitto on valinnut Vuoden Sopimuspalokunnan päälliköksi 2025 Jani Jauhojärven Kittilän VPK:sta. Hän on toiminut tehtävässään jo 18 vuotta.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto11.12.2025 05:55:00 EET | Tiedote
Suomen Palopäällystöliiton Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta on myöntänyt vuoden 2025 turvallisuuspalkinnon Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Palkinto myönnettiin tunnustuksena merkittävästä työstä alueen turvallisuuden kehittämisessä ja yhtenäisen turvallisuuskulttuurin rakentamisessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
