Sunborn Live

LOST IN MUSIC SIIRTYY VUODELLA ETEENPÄIN 

Jaa

Suomen suurinta klubifestivaalia Lost In Musicia ei järjestetä tänä syksynä. Festivaali oli tarkoitus järjestää 14:sta kerran 8.-10.10.2020 ympäri Tampereen keikkapaikkoja. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran lokakuussa 2021 ja samalla juhlitaan Lost In Musicin 15-vuotista taivalta. Vuodelle 2020 ostetut Blind bird -liput käyvät vuoden 2021 tapahtumaan sellaisenaan. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voit palauttaa liput Tiketin verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella www.tiketti.fi/palautalippuja 18.10.2020 mennessä. 

Tapahtuman promoottorina ensimmäistä vuotta ollut Pietu Sepponen pahoittelee harmillisia olosuhteita, mutta näkee tulevaisuudessa siintävän juhlavuoden valoisana:

”Koimme, ettei näissä vallitsevissa olosuhteissa lopulta ollut mahdollista järjestää riittävän täysipainoista ympäri kaupunkia levittäytyvää festivaalia, joka on tullut tutuksi täyteen pakkautuneista keikkapaikoista ja hikisistä livekeikoistaan. Katseet on luotu kohti syksyn 2021 Lost In Musicin 15-vuotisjuhlia, joista tulee taatusti ikimuistoiset.”

Lisätiedot & haastattelupyynnöt:

Pietu Sepponen / Promoottori

pietu.sepponen@sunborn.fi puh. 044-5566113 

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sunborn Live
Köydenpunojankatu 14
20100 Turku

http://www.sunborncatering.com/sunborn-live/

Sunborn Live tuottaa kovatasoisia live-tapahtumia pääasiassa Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Keikkapaikkoina mm. Turun Logomo ja Helsingin Kulttuuritalo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live

KESÄRAUHA 2021 LAAJENEE SUNNUNTAIHIN - MAGENTA SKYCODE, ATOMIC SWING, VESTA, UUSI FANTASIA, KUBE, XYSMA, IISA ja iso liuta kovia kotimaisia artisteja tähdittävät kolmipäiväiseksi kasvavan Kesärauhan sunnuntaita11.12.2020 09:00:00 EETTiedote

Kesäkuussa 2019 ensimmäistä kertaa järjestetty Kesärauha-festivaali kertoo tänään iloisia laajentumisuutisia. Ensi kesänä Kesärauhaa juhlitaan kahden päivän sijasta kolme päivää 11.-13.6.20201. Tänään julkistettavan sunnuntain ohjelmiston isoimpana yllätyksenä voidaan pitää vuonna 2014 lopettaneen Magenta Skycoden yhden festivaalikeikan mittaista paluuta. Turkulaistaustaisen yhtyeen klassikon asemaan nousseen IIIII -debyyttialbumin julkaistusta tulee ensi vuonna tasan 15 vuotta täyteen. “Saan edelleen äärettömän koskettavaa palautetta Magentan musiikista, mm. sen kauneudesta ja parantavasta voimasta. Haluan antaa ihmisille mahdollisuuden kokea tuo voima ainakin vielä kerran livenä, Kesärauhassa 2021. Tämä tulee olemaan ainoa Magenta festivaalikeikka 2021 ja tällä hetkellä aikomukseni ei ole tehdä muita Magenta keikkoja.” avaa Jori Roosberg Magenta Skycoden paluukeikan taustoja.“ Muita Kesärauhan sunnuntain esiintyjiä ovat vahvaa kulttisuosiota nauttiva ruotsalainen kitararock-yhtye Ato

METALLIJÄTTI SLIPKNOT AVAA UUDEN SUURKONSERTTIALUEEN TURUSSA7.12.2020 11:00:04 EETTiedote

METALLIJÄTTI SLIPKNOT AVAA UUDEN SUURKONSERTTIALUEEN TURUSSA - Suurkonsertin erikoishintaiset liput myynnissä joulukuun loppuun Maailman suurimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Slipknot tekee paluun Suomeen loppukesästä ja avaa Turun uuden suurkonserttialueen. Teatraalisista live-esiintymistään tunnetun vaihtoehtometallin suunnannäyttäjän ainutkertainen ja tähän mennessä suurin Suomessa nähty konsertti koetaan rouheiden teollisuuselementtien kyllästämässä merellisessä Turun satamassa lauantaina 7. elokuuta 2021. Slipknotin lisäksi jättikonsertissa tullaan näkemään useampi muukin rock- ja metallisuuruus, joista tiedotetaan ohjelmiston varmistuttua. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 14. joulukuuta klo 9 Lippupisteessä. Myynnissä on aluksi vuoden loppuun asti saatavilla oleva rajoitettu erä erikoishintaisia lippuja. ”Turkuun rantautuu nyt aivan uudenlainen jättitapahtuma ja on tärkeää, että voimme tarjota elämyksiä myös raskaamman musiikin ystäville. Satama-alue on sopivan karhe

SUNBORN LIVEN JÄRJESTÄMÄ LOGOMON TERASSIKESÄ OLI MENESTYS - KEIKAT JATKUVAT SYKSYLLÄ LOGOMON SISÄTILOISSA TURVALLISUUS HUOMIOON OTTAEN!14.8.2020 14:06:40 EESTTiedote

Sunborn Liven järjestämä 24:n tapahtumaillan “Logomon Terassikesä” -kokonaisuus oli menestys. Lauantaina 8.8. Jarkko Tammisen imitaatioshow’n myötä päättynyt tapahtumasarja keräsi Logomon Teatron laajennetulle terassille 6000 kävijää. Useat illoista olivat ennakkoon loppuunmyytyjä. Terassialue sai kävijöiltä paljon kiitosta festivaalimaisesta yleistunnelmasta, vastuullisuudesta turvavälien ja yleisen hygienian suhteen sekä hauskana yksityiskohtana kesän ajaksi radan varteen pysäköidystä, graffitteja sisältäneestä junasta, joka näytti lähes tarkoituksenmukaiselta taideteokselta. “Aiemmin näin laajan tapahtumakokonaisuuden valmisteluun olisi pitänyt varata useampia kuukausia, nyt kaikki tehtiin parissa viikossa ja ensimmäinen keikkailta koettiin tasan viikko konseptin julkistamishetkestä. Tätä taustaa vastaan 6000:nnen kävijän myötä pääsimme tavoitteeseen ja jopa ylitimme ne. Ihmiset luottavat selkeästi tapahtumajärjestäjän vastuullisuuteen tehdä konserteista turvallisia ja kaikesta huol

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme