Loton potti kohoaa 3,6 miljoonaan euroon - Ruovedelle 159 000 euron voitto

Loton kierroksen 19/2022 oikea rivi on 3, 9, 24, 25, 30, 32 ja 34. Lisänumero 13. Plusnumero 16.
Illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten Loton potti kasvaa ensi viikolla 3,6 miljoonaan euroon.
6+1 -oikein tuloksia löytyi yksi kappale. Rivi oli pelattu Ruoveden S-marketissa ja sillä voitti 159 169 euroa. Voittaja ei ollut käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia, joten hänen on lunastettava voittokuponkinsa Veikkauksen pääkonttorilta Helsingissä.
Lauantai-Jokerin oikea rivi on 9 6 6 2 2 5 2.
Jokerissa ei löytynyt täysosumia. Kuusi oikein -rivejä oli pelattu yksi kappale. Tuplatulla Jokerilla voitti 40 000 euroa.
Lauantain Lomatonnin voittoyhdistelmä on Firenze 99. Lomatonneja voitettiin viisitoista kappaletta.
Lottoarvonnalla poikkeavia lähetysaikoja toukokuussa
Lottolähetyksellä on tavallisesta poikkeava lähetysaika kahtena lauantaina toukokuussa. Tänä iltana Lotto arvottiin vasta Suomen jääkiekko-ottelun päättymisen jälkeen normaalia myöhemmin. Lisäksi 28.5. Loton lähetysaika siirtyy noin klo 23:een jalkapallon Mestarien liigan finaaliottelun vuoksi. Näin ollen myös Loton, Jokerin ja Lomatonnin tulokset ovat kyseisinä päivinä selvillä tavanomaista myöhemmin.
Kyseisten kierrosten peliaika päättyy normaaliin tapaan lauantaina klo 21.45. Seuraavan kierroksen peliaika alkaa kuitenkin lauantaina vasta tuntia tavanomaista myöhemmin klo 23.30.
Lotto arvotaan viikoittain suorassa lähetyksessä MTV3-kanavalla. Normaalisti lähetys alkaa noin klo 22.10.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Eurojackpotissa perjantaina 50 miljoonaa euroa - tässä tiistain rivi ja voitot23.12.2025 22:39:50 EET | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnasta ei löytynyt kierroksella 52/2025 täysosumia. Perjantaina potissa on tarjolla noin 50 miljoonaa euroa.
Loton potti nousee 11,5 miljoonaan euroon20.12.2025 22:40:57 EET | Tiedote
Lotossa ei lauantaina löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi viikolla tarjolla on jo 11,5 miljoonaa euroa. Illan suurimmat voitot matkasivat Varsinais-Suomeen ja Pohjois-Pohjanmaalle.
Kaikkien aikojen suurimman voiton yksi osuus meni Siilinjärvelle – voittaja oli pari päivää tietämätön voitostaan20.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Keskiviikkona osui Suomeen maamme kaikkien aikojen suurin Vikingloton voitto. Lähes 16,7 miljoonan euron suuruinen voitto osui helsinkiläismiehen laatimaan porukkapeliin, jonka osallistujia oli pitkin maata. Myös Siilinjärvelle osui yksi voitoista.
Eurojackpotin potti nousee 39 miljoonaan euroon19.12.2025 22:30:53 EET | Tiedote
Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa (kierros 51/2025) ei löytynyt täysosumia, joten potti kohoaa. Ensi tiistaina Eurojackpotin potti nousee noin 39 miljoonaan euroon. Suomeen osui yksi hieman alle 160 tuhannen euron 5+0 voitto.
Ässä-arvan päävoiton napannut: ”Se oli ihan hirveää”19.12.2025 14:29:02 EET | Tiedote
Viime elokuussa Lohjan K-Market Landenissa ostetusta Ässä-arvasta paljastui 100 000 euron päävoitto. Vielä muutaman kuukaudenkin jälkeen voittaja kertoo, ettei vieläkään oikein käsitä, että nyt on rahaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
